Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulau pangkor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulau pangkor. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. joulukuuta 2010
5.12.2010 #Day 35 Pulau Pangkor – Kuala Lumpur
Ylös aikaisin, kamat kasaan ja kohti Kuala Lumpuria. Reissu sujui yhtä nopsasti kuin tullessakin. Tosin bussissa alkoi itsekin voimaan vähän pahoin kun seuraavassa penkissä istuva pikkupoika oksensi ja kakoi puolimatkaa muovipussiin.
Pois jäimme jo Chinatownissa ja kävelimme loppumatkan Jalan Sahabatille. Sahabat Guesthousessa meidät otettiin taas lämpimästi vastaan ja ensimmäiseksi yöksi otimme Deluxe huoneen koska kaikki normaalihintaiset huoneet olivat täyteen buukattu. Sahabatissa tosin on niin hyvä palvelu, että he lupasivat seuraavana päivä siirtää tavaramme halvempaan huoneeseen, kunhan olisimme pakanneet valmiiksi.
Illalla lähdimme talsimaan takaisin kohti Chinatownia. Siellä järjestetään iltaisin ja öisin torikatu, josta kuulemma löytyisi lähes mitä vain vaatteista kännyköihin. Pääsimmekin jo heti ensimmäisenä iltana ostostenteon makuun, kun Riikka löysi itselleen uudet housut ja minä suojakuoren kännykälleni, jotta se ei ihan kulahtaisi reissullamme. Marketin jälkeen suunnistimme vielä Central Marketiin ja Little Indiaan, jossa oli myös kaduilla torimeininkiä, tosin tälläkertaa ei tarttunut mukaan mitään erityistä.
Illalliset söimme läheisellä ruokakadulla, Jalan Alorilla, joka on kuuluisa hyvistä ravintola- ja ruokakojuvaihtoehdoistaan. Ja ruokakin oli todella maineensa veroista.
4.12.2010 #Day 34 Pulau Pangkor
Oltiin suunniteltu viidakkotrekkausta tällepäivälle. Harmiksemme aamu oli varsin sateinen, mutta päätimme lähteä silti. Ensin meidän kuitenkin piti vaihtaa majataloa, koska oli lauantai, eikä Seagullissa ollut vapaita huoneita tällepäivälle. Kuten aikaisemminkin jo mainitsin, niin viikonloput ovat Pangkorilla äärimmäisen kiireisiä ja olimme hieman huolissamme, että löytäisimmekö mitään majapaikkaa koko saarelta.
Kaikkialla tosiaan oli täynnä, vasta viidennestä hotellista, Nipah Bay Villasta, löytyi vapaa huone ja sekin oli koko paikan viimeinen. Hotelli oli hieman kalliimpi: 100 RM / yö (25e), mutta viikonloppuisin kaikkialla on käytössä viikonloppuhinnasto, joten ei se liikaa ollut kuitenkaan ja kyseessä oli kuitenkin viimeinen ilta Pangkorilla.
Trekkaussuunnitelmamme meni vähän mönkään, kun kyselimme asiasta vähän lisää. Jos samoamaan halusi, niin pitäis olla kuulemma virallinen lupa mantereelta, koska kyseessä on luonnonsuojelu-alue. Ei meille enään tietenkään ollut aikaa moista hankkia, joten tyydyimme vähempään eli päätimme kävellä läheiselle vesiputoukselle.
Vesiputous oli tosiaankin hyvin pieni eikä siinä ollut juuri mitään nähtävää. Sinne käveli noin 10 minuuttia pientä polkua pitkin. Putoukselta kuitenkin polku jatkui kohti tuntematonta joten päätimme jatkaa matkaa. Kovin kauaa emme kuitenkaan ehtineet kävellä kun Riikka huomasi, että hänen sukkansa ovat täynnä iilimatoja. Itse huomasin heti perään saman. Kiirellä siis pois viidakosta ja irroittelemaan verta imeviä lötköjä jaloista. Kaikki vaatteet piti käydä kunnolla läpi ja otukset irrottaa ihosta polttamalla. Yksi hyväkäs oli jopa päässyt kiipeämään sisäreiteeni kiinni, minkä oli vähän turhan lähellä...
Huolellisen matosiivon ja suihkuilun jälkeen päätimme viettää iltaa viereisen bungalowin asukkien: Daven ja Gemman kanssa kera muutaman olusen. Aussi-brittiläinen pariskunta oli oikein mukavaa seuraa ja ilta suijuikin rattoisasti. Hekin olivat lähdössä takaisin KL:ään huomenna joten sovimme ottavamme yhteisen taksin satamaan aamulla. Illalliseksi maistui hotellimme keittiöstä kokonainen grillattu White Snapper. Lauantai-illan kiireen tosin huomasi ravintolassakin, koska riisiä emme meinanneet ensin saada kalan kanssa ollenkaan.
Kaikkialla tosiaan oli täynnä, vasta viidennestä hotellista, Nipah Bay Villasta, löytyi vapaa huone ja sekin oli koko paikan viimeinen. Hotelli oli hieman kalliimpi: 100 RM / yö (25e), mutta viikonloppuisin kaikkialla on käytössä viikonloppuhinnasto, joten ei se liikaa ollut kuitenkaan ja kyseessä oli kuitenkin viimeinen ilta Pangkorilla.
Trekkaussuunnitelmamme meni vähän mönkään, kun kyselimme asiasta vähän lisää. Jos samoamaan halusi, niin pitäis olla kuulemma virallinen lupa mantereelta, koska kyseessä on luonnonsuojelu-alue. Ei meille enään tietenkään ollut aikaa moista hankkia, joten tyydyimme vähempään eli päätimme kävellä läheiselle vesiputoukselle.
Vesiputous oli tosiaankin hyvin pieni eikä siinä ollut juuri mitään nähtävää. Sinne käveli noin 10 minuuttia pientä polkua pitkin. Putoukselta kuitenkin polku jatkui kohti tuntematonta joten päätimme jatkaa matkaa. Kovin kauaa emme kuitenkaan ehtineet kävellä kun Riikka huomasi, että hänen sukkansa ovat täynnä iilimatoja. Itse huomasin heti perään saman. Kiirellä siis pois viidakosta ja irroittelemaan verta imeviä lötköjä jaloista. Kaikki vaatteet piti käydä kunnolla läpi ja otukset irrottaa ihosta polttamalla. Yksi hyväkäs oli jopa päässyt kiipeämään sisäreiteeni kiinni, minkä oli vähän turhan lähellä...
Huolellisen matosiivon ja suihkuilun jälkeen päätimme viettää iltaa viereisen bungalowin asukkien: Daven ja Gemman kanssa kera muutaman olusen. Aussi-brittiläinen pariskunta oli oikein mukavaa seuraa ja ilta suijuikin rattoisasti. Hekin olivat lähdössä takaisin KL:ään huomenna joten sovimme ottavamme yhteisen taksin satamaan aamulla. Illalliseksi maistui hotellimme keittiöstä kokonainen grillattu White Snapper. Lauantai-illan kiireen tosin huomasi ravintolassakin, koska riisiä emme meinanneet ensin saada kalan kanssa ollenkaan.
3.12.2010 #Day 33 Pulau Pangkor
Riikalle oli iskenyt perinteinen lomaflunssa, joten hän jäi aamulla lepäilemään hotellille. Itse päätin lähteä kasin aikoihin kaupunkiin päin, joka olisi noin puolentoistatunnin kävelyn päässä. Reitti oli suurimmaksiosaksi autotietä, mutta matkalla oli silti paljon nähtävää. Muunmuassa paljon apinoita sähköjohdoilla istuskelemassa. Takaisin tulomatkalla huomasin ojanpenkalla myös äärimmäisen ison monitoriliskon ( reilu metri pituutta), mutta juuri kun sain kameran kaivettua esiin, niin kaveri otti hatkat eikä kameralle tallentunut kuin hännän pää. Pitää jatkossa pitää silmät auki ja kamera kokoajan esille. Otus oli sen verran hätkähdyttävä näky, että siitä on pakko saada kuva!
Illalla Riikan olo oli jo hieman parempi, joten kävelimme lähikylään katsomaan illallistarjontaa. Kävelymatkalla spottasimme myös monitoriliskon uudestaan ja tälläkertaa se tallentui kamerallekin. Tosin melkoisen suttuisena, koska tälläkin yksilöllä oli kova kiire karkuun. Kylästä löysimmekin varsin hyvän kiinalaisen ravintolan, jonka omistaja oli varsin huumormiehiä. Katsoimme siinä syödessämme kiinankielistä tv-ohjelmaa, jota omistajakin meille välillä kommentoi: ”Finland!” kun telkkarissa oltiin jäätiköllä. Miekkonen oli myös sitämieltä että Islanti on kaupunki Suomessa. Miellyttävä ravinteli ja koska oli kyse kiinalaisista niin listalta löytyi myös olutta. Kiinalaiset rules.
Illalla Riikan olo oli jo hieman parempi, joten kävelimme lähikylään katsomaan illallistarjontaa. Kävelymatkalla spottasimme myös monitoriliskon uudestaan ja tälläkertaa se tallentui kamerallekin. Tosin melkoisen suttuisena, koska tälläkin yksilöllä oli kova kiire karkuun. Kylästä löysimmekin varsin hyvän kiinalaisen ravintolan, jonka omistaja oli varsin huumormiehiä. Katsoimme siinä syödessämme kiinankielistä tv-ohjelmaa, jota omistajakin meille välillä kommentoi: ”Finland!” kun telkkarissa oltiin jäätiköllä. Miekkonen oli myös sitämieltä että Islanti on kaupunki Suomessa. Miellyttävä ravinteli ja koska oli kyse kiinalaisista niin listalta löytyi myös olutta. Kiinalaiset rules.
2.12.2010 #Day 32 Pulau Pangkor
Tänään oli vuorossa lötköttelyä eikä juuri muuta. Suunta rannalle siis ja riippumatto messiin. Joitain tunteja tuli löhöiltyä ja itse sain jopa reissun toisen kirjan luettua loppuun, mikä on hieno saavutus, koska keskimääräinen kirjojen ahmintatahtini on noin yksi kirja per 5 vuotta. Riikka tosin on saanut luettua jo ties kuinka monta kirjaa tälläreissulla, mutta hän onkin lukutoukka.
Jotain aktiviteettia piti kehittää ja päätimmekin uida läheiselle pikkusaarelle. Olimme ensin hieman epäileväisiä matkan pituudesta, mutta rohkaistuimme kun juttelimme eilen tapaamamme pariskunnan naisen kanssa, että hän oli uinut juuri saarelle, eikä matka ollut kuin ehkä puolisen tuntia per suunta.
Uimamatka meni sujuvasti ja oli kiva että noin puolessa välissä oli kalastajien verkkosäilö kaloille, jossa saimme hetken leväthää ennen matkan jatkamista. Saari oli tosiaan hyvin pieni, eikä sen rannalta oikein päässyt mihinkään, koska rantaa ympäröivät korkeat kalliot ja tiheä viidakko.
Malesialaiset turistit tulivat rantaan luonnollisesti veneillä ja oli kieltämättä aika huvittavan näköistä, kun pelastusliiveillä varustetut, pitkiin vaatteisiin pukeutuneet burkhapäiset naiset peuhasivat rantavedessä. Tosin huvittuneisuus taisi olla molemminpuoleista, koska jo useammin kuin kerran ovat paikalliset naikkoset kikatelleet ja osoitelleet Riikan rastatukkaa. Se taitaa olla melkoisen harvinainen hiustyyli täälläpäin.
Uimisen jälkeen päikkärit maistuivat ja matkalla hotellille pysähdyimme samalla katsomaan ja kuvailemaan Hornbill –lintujen ruokkimista. Huvittavan näköisiä siivekkäitä isoine nokkineen lenteli ympäriinsä kymmenittäin, kun ruokkijamies heitteli ilmaan banaanin siivuja.
Illalliselle päätimme mennä läheiseen rantaravintola Daddy’siin, jossa herkuttelimme jättikatkaravuilla chilikastikkeessa ja paikallisella Lau Lau –kalalla. Itse päätin oikein repäistä ja tilasin reissun ensimmäisen drinkin. Olisi tosin pitänyt tyytyä pelkkään oluseen. Sateenvarjolla varustettu vahva, punainen ja kookokselta maistuva jättiläisdrinkki ei oikein maistunut.
Jotain aktiviteettia piti kehittää ja päätimmekin uida läheiselle pikkusaarelle. Olimme ensin hieman epäileväisiä matkan pituudesta, mutta rohkaistuimme kun juttelimme eilen tapaamamme pariskunnan naisen kanssa, että hän oli uinut juuri saarelle, eikä matka ollut kuin ehkä puolisen tuntia per suunta.
Uimamatka meni sujuvasti ja oli kiva että noin puolessa välissä oli kalastajien verkkosäilö kaloille, jossa saimme hetken leväthää ennen matkan jatkamista. Saari oli tosiaan hyvin pieni, eikä sen rannalta oikein päässyt mihinkään, koska rantaa ympäröivät korkeat kalliot ja tiheä viidakko.
Malesialaiset turistit tulivat rantaan luonnollisesti veneillä ja oli kieltämättä aika huvittavan näköistä, kun pelastusliiveillä varustetut, pitkiin vaatteisiin pukeutuneet burkhapäiset naiset peuhasivat rantavedessä. Tosin huvittuneisuus taisi olla molemminpuoleista, koska jo useammin kuin kerran ovat paikalliset naikkoset kikatelleet ja osoitelleet Riikan rastatukkaa. Se taitaa olla melkoisen harvinainen hiustyyli täälläpäin.
Uimisen jälkeen päikkärit maistuivat ja matkalla hotellille pysähdyimme samalla katsomaan ja kuvailemaan Hornbill –lintujen ruokkimista. Huvittavan näköisiä siivekkäitä isoine nokkineen lenteli ympäriinsä kymmenittäin, kun ruokkijamies heitteli ilmaan banaanin siivuja.
Illalliselle päätimme mennä läheiseen rantaravintola Daddy’siin, jossa herkuttelimme jättikatkaravuilla chilikastikkeessa ja paikallisella Lau Lau –kalalla. Itse päätin oikein repäistä ja tilasin reissun ensimmäisen drinkin. Olisi tosin pitänyt tyytyä pelkkään oluseen. Sateenvarjolla varustettu vahva, punainen ja kookokselta maistuva jättiläisdrinkki ei oikein maistunut.
1.12.2010 #Day 31 Pulau Pangkor
Hotellihuoneen hintaan ei kuulunut aamiaista ja hyvä niin koska se ei kovin hyvääkään ollut: Kuivia nakkeja ja keskinkertaista munakasta. Onneksi lähialueilla oli paljon tasokkaan näköisiä ravintoloita, joissa voidaan jatkossa aamiaismätöt vetää.
Malesiassa on vähän eri meininki prätkien kanssa, mitä muualla Aasiassa on tullut vastaan: Kypärät saatiin automaattisesti ja ajamiseen tarvitsee ajokortin, vaikka kyseessä oli vaan skootterimopo. Ajokorttia ei tosin edes tarvinnut näyttää, vaikka mukana sellainen olisi ollutkin.
Lähdimme huristamaan saarta ympäri myötäpäivään ja näkymät olivat varsin kivoja, parempia mitä olin kuvitellut. Kauniita rantoja ja toisella puolella tiheää viidakkoa, eikä liikennettäkään ollut nimeksikään. Tosin olimme kuulleet, että viikonloppuisin saari on aivan mahdottoman tukossa viikonloppulomailijoista.
Olimme huristelleet jo toiselle puolelle saarta, kun päätimme pysähtyä tienvarrella olevaan näköalatorniin. Tornista ei tosin juuri nähnyt muuta kuin merta silmän kantamattomiin. Paikalla oli myös toinen länkkäripariskunta: Mies Hollannista ja nainen Chilestä. Turisimme siinä hetken niitä näitä, kunnes pariskunta kertoi, että ihan tornin kupeessa, ojassa, on puolikuollut koiranpentu. Näky oli melkoisen ikävä: Kaksi jo kuollutta pentua ja yksi hädintuskin elossa itkien. Joku idiootti oli siis tarkoituksella vienyt pennut ojaan ja jättänyt auringon armoille. Pari tuntia odottelimme ja pysäyttelimme prätkiä kysellen, että mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Vastaukset olivat aika pitkälti tasoa ”ei kiinnosta”, ” saarella ei ole eläinten turvakotia” ja ”en voi koskea koiraan koska olen muslimi”. Alkoi kiukuttaa huolella, koska juuri mitään ei ollut tehtävissä, ei ollut oikein tietotaitoa lopettaakaan pikkuotuksen kärsimyksiä. Jokatapauksessa pentu oli niin nuori, ettei se olisi selvinnyt ilman emoaan.
Jälkeenpäin kävi ilmi, itselleni ainakin uusi juttu, että muslimit pitävät koiria ”likaisina” otuksina ja valitettavasti välillä se johtaa koirien laiminlyöntiin ja pahoinpitelyyn, vaikkakin se on koraanin oppien vastaista. Myöhemmin tapasimme samaisen länkkäripariskunnan uudestaan ja he kertoivat, että heidän hotellistaan oli asiaan kommentoitu, että se on saarella aivan normaalia ja he itsekin jättävät ylimääräisiä koiriaan ojienpohjalle. Hieno juttu kertakaikkiaan.
Fiilikset siis meni ja samalla ruokahalu. Päätimme kuitenkin jatkaa kierrosta, jos päivä vaikka tästä paranisi. Pysähdyimme mm. hylätyn purjehdusklubin rauniolla ja ”salarannalla” (Teluk Segadas), jonne kävelimme 15 minsaa läpi viidakon. Rannalla ei ollut ketään muita ja oli varsin mahtava valkoisine hiekkoineen ja puista roikkuvine flengailuköysineen.
Saavuttuamme takaisin hotellille koiraepisodi masensi edelleenkin. Vietimme iltaa hotellin ravintolan terassilla istuen ja muutamia Tiger –oluita nauttien, joita kuitenkaan ei juuri missään ravintoloissa myyty, pääuskonnosta johtuen, mutta onneksi sai tuoda omat oluset lähikaupasta.
Illan hämärtyessä olo hieman onneksi piristyi kun seurailimme makaki –apinoiden ryöstäretkiä hotellin roskiksille. Ovelaa sakkia sanoisin. Hotellin työtekijät eivät tosin näyttäneen kovinkaan huvittuneilta, kun apinat viskoivat varastamiaan roskia hotellin katolta silppuna maahan.
Malesiassa on vähän eri meininki prätkien kanssa, mitä muualla Aasiassa on tullut vastaan: Kypärät saatiin automaattisesti ja ajamiseen tarvitsee ajokortin, vaikka kyseessä oli vaan skootterimopo. Ajokorttia ei tosin edes tarvinnut näyttää, vaikka mukana sellainen olisi ollutkin.
Lähdimme huristamaan saarta ympäri myötäpäivään ja näkymät olivat varsin kivoja, parempia mitä olin kuvitellut. Kauniita rantoja ja toisella puolella tiheää viidakkoa, eikä liikennettäkään ollut nimeksikään. Tosin olimme kuulleet, että viikonloppuisin saari on aivan mahdottoman tukossa viikonloppulomailijoista.
Olimme huristelleet jo toiselle puolelle saarta, kun päätimme pysähtyä tienvarrella olevaan näköalatorniin. Tornista ei tosin juuri nähnyt muuta kuin merta silmän kantamattomiin. Paikalla oli myös toinen länkkäripariskunta: Mies Hollannista ja nainen Chilestä. Turisimme siinä hetken niitä näitä, kunnes pariskunta kertoi, että ihan tornin kupeessa, ojassa, on puolikuollut koiranpentu. Näky oli melkoisen ikävä: Kaksi jo kuollutta pentua ja yksi hädintuskin elossa itkien. Joku idiootti oli siis tarkoituksella vienyt pennut ojaan ja jättänyt auringon armoille. Pari tuntia odottelimme ja pysäyttelimme prätkiä kysellen, että mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Vastaukset olivat aika pitkälti tasoa ”ei kiinnosta”, ” saarella ei ole eläinten turvakotia” ja ”en voi koskea koiraan koska olen muslimi”. Alkoi kiukuttaa huolella, koska juuri mitään ei ollut tehtävissä, ei ollut oikein tietotaitoa lopettaakaan pikkuotuksen kärsimyksiä. Jokatapauksessa pentu oli niin nuori, ettei se olisi selvinnyt ilman emoaan.
Jälkeenpäin kävi ilmi, itselleni ainakin uusi juttu, että muslimit pitävät koiria ”likaisina” otuksina ja valitettavasti välillä se johtaa koirien laiminlyöntiin ja pahoinpitelyyn, vaikkakin se on koraanin oppien vastaista. Myöhemmin tapasimme samaisen länkkäripariskunnan uudestaan ja he kertoivat, että heidän hotellistaan oli asiaan kommentoitu, että se on saarella aivan normaalia ja he itsekin jättävät ylimääräisiä koiriaan ojienpohjalle. Hieno juttu kertakaikkiaan.
Fiilikset siis meni ja samalla ruokahalu. Päätimme kuitenkin jatkaa kierrosta, jos päivä vaikka tästä paranisi. Pysähdyimme mm. hylätyn purjehdusklubin rauniolla ja ”salarannalla” (Teluk Segadas), jonne kävelimme 15 minsaa läpi viidakon. Rannalla ei ollut ketään muita ja oli varsin mahtava valkoisine hiekkoineen ja puista roikkuvine flengailuköysineen.
Saavuttuamme takaisin hotellille koiraepisodi masensi edelleenkin. Vietimme iltaa hotellin ravintolan terassilla istuen ja muutamia Tiger –oluita nauttien, joita kuitenkaan ei juuri missään ravintoloissa myyty, pääuskonnosta johtuen, mutta onneksi sai tuoda omat oluset lähikaupasta.
Illan hämärtyessä olo hieman onneksi piristyi kun seurailimme makaki –apinoiden ryöstäretkiä hotellin roskiksille. Ovelaa sakkia sanoisin. Hotellin työtekijät eivät tosin näyttäneen kovinkaan huvittuneilta, kun apinat viskoivat varastamiaan roskia hotellin katolta silppuna maahan.
30.11.2010 #Day 30 Kuala Lumpur – Pulau Pangkor
Kello pärähti vähän ennen seiskaa aamulla ja vedettiin maukkaan paahtis ja muroaamiaiset sahabatin omatoimikeittiössä. Kävelimme ripeästi Bukit Bintangin skytrain –asemalle josta liuimme kiskoja pitkin pari pysäkkiä Hang Tuahin pyskälle, josta matka jatkui junalla kohti bussiasemaa.
Internasional oli selkeästi bussiyritys paremmasta päästä. Bussi oli melkein yhtä mukava, kuin se jolla tulimme Singaporesta ja 5 tunnin matka Lumutiin sujui rattoisasti. Lumutin satamakaupungista vaihdoimme sitten lauttaan joka kuljetti meidät, pari muuta länkkäripariskuntaa ja ison läjän malesialaisia lomailijoita kohti Pangkorin saarta.
Pankorin satamassa nappasimme taksin taksiasemalta, joka oli varsin huvittava koska kaikki taksit ovat vaaleanpunaisia pakettiautoja. Ilmeisesti joku Pulau Pangkorin tavaramerkki. Taksilla huristelimme sitten parikymmentä minuuttia toiselle puolelle saarta Teluk Nipahiin, jossa varaamamme guesthouse Seagull sijaitsee.
Oletimme, että Seagull Beach Village Resort olisi varsin mainio paikka, mainittu Lonely Planetissa ja Tripadvisorissa hyvät arvosanat, mutta saimme kuitenkin pettyä. Ilmeisesti asiakkaita riittää, vaikka ei huoneita pidäkään kunnossa. Huoneet olivat likaisia ja muunmuassa komero haisi niin paljon homeelle, ettei sinne voinut mitään laittaa. Olimme kuitenkin varauksen tehneet niin päätimme jokatapauksessa jäädä sinne asustelemaan. Ei olisi ehkä pitänyt. Halvimmat huoneet näyttivät lähinnä siivouskomeroilta, niin päädyimme astetta kalliimpaan huoneeseen jossa oli oma parveke. Hintaa oli noin 15e / yö. Parveke olikin yksi hotellin positiivisista asioista, ystävällisen henkilökunnan lisäksi, koska sieltä oli hauska tähystellä viereisestä viidakosta tulleita apinoita ja hornbill –lintuja.
Lombokin prätkäonnettomuudestakin olimme jo hyvin toipuneet, niin olimme suunnitelleet seuraavaksi päiväksi saaren kiertämistä. Ja skootterillahan se käy varsin mukavasti. Varasimme siis aamuksi pärrän. Ehkä tälläkertaa ajaminen sujuu hieman mukavammin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)