Parin päivän rankan pyöräilyn jälkeen (vuokraamamme Jopon kaltaiset pyörät eivät todellakaan olleet suunniteltu saarten maastolle) oli vuorossa ansaittu lepopäivä mainioissa Mekong Dreamin riippumatoissa loikoillen.
Alkupäivä kuluikin pitkälti riippumatossa makaillen, ja iltapäivällä otimme taas pyörät alle ja lähdimme ”kaupungille” lounastamaan. Samalla tuli ostettua liput Ban Lungiin. Lippukauppias sai myytyä meille liput jo nyt kertomalla että seuraavana päivänä hinnat nousisivat kolminkertaisiksi. Liekö totta vai tarua, mutta tulipahan hankittua ne hyvissä ajoin. Koko päivän kestävä reissu maksoi vaivaiset 90.000 kipiä (9 euroa). Tällä kertaa ollaankin harvinaisen ajoissa liikkeellä, sillä matkaliput on ostettu ja majoituskin varattu kun on vielä kolme päivää lähtöön.
Edellisenä iltana baarin avajaisissa pari tyttöä tuli mainostamaan meille ”auringonlaskubileitä”, jotka he aikoivat järjestää bungalowiensa edessä seuraavana iltana. Päätimme käydä vielä illalla katsastamassa bileet, joissa oli yllättävänkin paljon porukkaa ja musiikkikin kuulosti tulevan ihan oikeista kaiuttimista. Paikalla oli kunnon skandinaavikokoontuminen, sillä juttelimme sekä ruotsalaispoikien että suomalaispariskunnan kanssa. Bileissä oli enemmän suomalaisia kuin mitä olimme koko reissulla tähän mennessä tavanneet. Tuntui melkein oudolta vääntää small talkia suomeksi, kun oli jo niin tottunut englannin käyttöön.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
17.12.2010 # Day 47 Don Det & Don Khon
Päätimme jatkaa edellispäivän polkupyöräilykierrosta Don Khonilla. Itäpuolella saarta on vielä toinen, korkeampi vesiputous joka oli varsin komea. Harmi vain, että liukkaiden kivien vuoksi sitä ei päässyt ihailemaan aivan lähietäisyydeltä. Eräs tyttö hyppeli kiviltä toisille (paljain jaloin!), mutta onneksi emme joutuneet naaraamaan häntä ylös joesta.
Lounasta nautimme saaren eteläkärjessä, josta oli mahtavat maisemat moneen ilmansuuntaan ja horisontissa häämötti Kambodza. Lounaan jälkeiset päivälevot oli mukava ottaa rannalle ripustetuissa riippumatoissa. Pyöräilyreissuun kului lähes koko päivä, ja maisemat olivat jälleen mahtavat: joen penkalta pelloille ja rannoille.
Illalla lähdimme Monkey Barin avajaisiin, jossa olikin tupa täynnä. Adam oli painattanut flyereitä mainostaakseen avajaisjuhlia, ja mitä ilmeisimmin hyvällä menestyksellä. Juttelimme baarissa brittityttöjen kanssa, jotka olivat juuri tulleet Kambodzasta ja kehuivat koillis-Kambodzassa sijaitsevaa Ban Lungin kaupunkia, jossa oli kuulemma erittäin ystävällistä porukkaa ja jonka ympäristössä sijaitsee kraaterijärvi ja upeita vesiputouksia, ja paljon aktiviteettejä: patikointireittejä, elefanttiretkiä ja melomista. Päätimmekin siltä istumalta, että seuraava matkan kohde olisi Ban Lung.
Lounasta nautimme saaren eteläkärjessä, josta oli mahtavat maisemat moneen ilmansuuntaan ja horisontissa häämötti Kambodza. Lounaan jälkeiset päivälevot oli mukava ottaa rannalle ripustetuissa riippumatoissa. Pyöräilyreissuun kului lähes koko päivä, ja maisemat olivat jälleen mahtavat: joen penkalta pelloille ja rannoille.
Illalla lähdimme Monkey Barin avajaisiin, jossa olikin tupa täynnä. Adam oli painattanut flyereitä mainostaakseen avajaisjuhlia, ja mitä ilmeisimmin hyvällä menestyksellä. Juttelimme baarissa brittityttöjen kanssa, jotka olivat juuri tulleet Kambodzasta ja kehuivat koillis-Kambodzassa sijaitsevaa Ban Lungin kaupunkia, jossa oli kuulemma erittäin ystävällistä porukkaa ja jonka ympäristössä sijaitsee kraaterijärvi ja upeita vesiputouksia, ja paljon aktiviteettejä: patikointireittejä, elefanttiretkiä ja melomista. Päätimmekin siltä istumalta, että seuraava matkan kohde olisi Ban Lung.
16.12.2010 # Day 46 Don Det & Don Khon
Vaikka Paradisessa oli mahtava tunnella ja todella mukavaa henkilökuntaa, niin pieneen luksukseen tottuneina huoneet olivat liian pieniä. Huoneessa kun ei ollut mitään paikkaa mihin laittaa tavaroita paitsi lattialle ja lattiatilaakin oli ehkä muutama neliö jos sitäkään. Muutenkaan ohuet ja hiirten nakertamat patjat sängyssä eivät taannet kovinkaan hyvä unia.
Aamiaisen jälkeen chekkasimme ulos ja nappasimme rinkat selkään ja hyppäsimme pyörien päälle, jotka vuokrasimme viereisestä pyörävuokraamosta euron päivähintaan ja huristelimme muutamia kilometjerä kohti saaren toista puolta. Vietyämme rinkat Mekong Dreamiin jatkoimme matkaa polkupyörillä. Don Detin vieressä on toinen saari, Don Khon, jonne pääsee siltaa pitkin. Sillan ylityksessä peritään pieni turistivero; hinta on paikallisilta 5000 ja ulkomaalaisilta 20000 kipiä.
Don Khon on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin Don Det. Olimme kuulleet että saaren ympäri menee tie, ja saari olisi siis mahdolista kiertää ympäri polkupyörillä. Vain vähän matkaa saarelle menevästä sillasta sijaitsee Li Phi -vesiputous, jota menimme aluksi katsomaan. Yllätyimme kuinka kovaa vauhtia Mekongin vesi virtasi putouksessa. Opaskirjakin varoitteli veden vauhdista ja sen mukaan pari epäonnista matkaajaa on vuosien saatossa hukkunut paikalle, mitä ei ollut vaikea uskoa putousta katsellessa.
Vesiputouksen lähellä oli pieni uimaranta, jossa oli mukava pulahtaa jokeen hikisen pyöräilyn jälkeen. Vielä uimarannallakin joen virtaus oli niin kova, että jos ui paria metriä kauemmas rannasta alkoi se viedä kovaa vauhtia kohti virtaa. Jotta pääsi takaisin rantaan sai kyllä uida ihan täysilä. Rannalta jatkoimme matkaa eteenpäin ja yllättäen vastaan tuli vielä toinenkin, isompi uimaranta. Hengailimme siellä hetken katsellen rannan reunalla majaillutta possua. Parka oli sidottu kiinni puuhun, mutta onneksi sen omistaja tuli täyttämään ruokakaukalon mutavelliltä näyttäneellä riisimössöllä. Possua ruuan ulkoasu ei kuitenkaan haitannut, vaan se alkoi pistellä ruokaa poskeensa hyvällä ruokahalulla.
Hetken kuluttua törmäsimme jälleen Steveen ja Claireen, jotka olivat suunnitelleet delfiininkatselureissua rannalta vuokratulla veneellä ja pyysivät liittymään seuraan. Hetken kuluttua istuimmekin jo longtail-veneessä. Retken hinta oli 60.000 kipiä per vene, ja olisimme mielellämme maksaneet sen jo pelkästä veneilystä. Maisemat joella nimittäin olivat mahtavat, joesta kasvavia puita, hiekkarantoja ja lukemattomia pieniä saaria. Kovan virtauksen huomasi veneessäkin matkustaessa, ja kuskimme joutui tekemään pari melko jyrkkääkin käännöstä päästäkseen oikeaan suuntaan. Meidät vietiin joen ”ulapalla” (tosiaan, emme aiemmin olleet ajatelleet että joellakin voisi olla ulappa mutta Mekong on tässä kohtaa niin leveä) sijaitsevalle pienelle kalliosaarelle, jossa olikin jo paikalla kymmenisen turistia. Sopu sijaa antaa, ja siellä yritimme tähyillä harvinaisia Irrawaddy-delfiinejä. Kohta niitä alkoikin näkyä, melko kaukana mutta sen verran selvästi että erotimme ne. Olimme lukeneet, että kyseiset delfiinit ovat väritykseltään vaaleanpunaisia, mutta ainakin kaukaa katsottuna ne näyttivät enemmänkin harmailta. Irrawaddy-delfiinejä on arvioitu olevan nykyisin enää alle 100, eli taisimme olla onnekkaita kun niitä näytti nyt olevan monia liikenteessä. Illalla menimme jälleen Steven ja Clairen kanssa istumaan Hanuman’s Bariin. Paikka oli virallisesti kiinni, sillä Adam oli ollut kiireinen seuraavan päivän avajaisjuhlia järjestellessä, mutta pujahdimme pressujen välistä istumaan muutamille olusille.
Aamiaisen jälkeen chekkasimme ulos ja nappasimme rinkat selkään ja hyppäsimme pyörien päälle, jotka vuokrasimme viereisestä pyörävuokraamosta euron päivähintaan ja huristelimme muutamia kilometjerä kohti saaren toista puolta. Vietyämme rinkat Mekong Dreamiin jatkoimme matkaa polkupyörillä. Don Detin vieressä on toinen saari, Don Khon, jonne pääsee siltaa pitkin. Sillan ylityksessä peritään pieni turistivero; hinta on paikallisilta 5000 ja ulkomaalaisilta 20000 kipiä.
Don Khon on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin Don Det. Olimme kuulleet että saaren ympäri menee tie, ja saari olisi siis mahdolista kiertää ympäri polkupyörillä. Vain vähän matkaa saarelle menevästä sillasta sijaitsee Li Phi -vesiputous, jota menimme aluksi katsomaan. Yllätyimme kuinka kovaa vauhtia Mekongin vesi virtasi putouksessa. Opaskirjakin varoitteli veden vauhdista ja sen mukaan pari epäonnista matkaajaa on vuosien saatossa hukkunut paikalle, mitä ei ollut vaikea uskoa putousta katsellessa.
Vesiputouksen lähellä oli pieni uimaranta, jossa oli mukava pulahtaa jokeen hikisen pyöräilyn jälkeen. Vielä uimarannallakin joen virtaus oli niin kova, että jos ui paria metriä kauemmas rannasta alkoi se viedä kovaa vauhtia kohti virtaa. Jotta pääsi takaisin rantaan sai kyllä uida ihan täysilä. Rannalta jatkoimme matkaa eteenpäin ja yllättäen vastaan tuli vielä toinenkin, isompi uimaranta. Hengailimme siellä hetken katsellen rannan reunalla majaillutta possua. Parka oli sidottu kiinni puuhun, mutta onneksi sen omistaja tuli täyttämään ruokakaukalon mutavelliltä näyttäneellä riisimössöllä. Possua ruuan ulkoasu ei kuitenkaan haitannut, vaan se alkoi pistellä ruokaa poskeensa hyvällä ruokahalulla.
Hetken kuluttua törmäsimme jälleen Steveen ja Claireen, jotka olivat suunnitelleet delfiininkatselureissua rannalta vuokratulla veneellä ja pyysivät liittymään seuraan. Hetken kuluttua istuimmekin jo longtail-veneessä. Retken hinta oli 60.000 kipiä per vene, ja olisimme mielellämme maksaneet sen jo pelkästä veneilystä. Maisemat joella nimittäin olivat mahtavat, joesta kasvavia puita, hiekkarantoja ja lukemattomia pieniä saaria. Kovan virtauksen huomasi veneessäkin matkustaessa, ja kuskimme joutui tekemään pari melko jyrkkääkin käännöstä päästäkseen oikeaan suuntaan. Meidät vietiin joen ”ulapalla” (tosiaan, emme aiemmin olleet ajatelleet että joellakin voisi olla ulappa mutta Mekong on tässä kohtaa niin leveä) sijaitsevalle pienelle kalliosaarelle, jossa olikin jo paikalla kymmenisen turistia. Sopu sijaa antaa, ja siellä yritimme tähyillä harvinaisia Irrawaddy-delfiinejä. Kohta niitä alkoikin näkyä, melko kaukana mutta sen verran selvästi että erotimme ne. Olimme lukeneet, että kyseiset delfiinit ovat väritykseltään vaaleanpunaisia, mutta ainakin kaukaa katsottuna ne näyttivät enemmänkin harmailta. Irrawaddy-delfiinejä on arvioitu olevan nykyisin enää alle 100, eli taisimme olla onnekkaita kun niitä näytti nyt olevan monia liikenteessä. Illalla menimme jälleen Steven ja Clairen kanssa istumaan Hanuman’s Bariin. Paikka oli virallisesti kiinni, sillä Adam oli ollut kiireinen seuraavan päivän avajaisjuhlia järjestellessä, mutta pujahdimme pressujen välistä istumaan muutamille olusille.
15.12.2010 # Day 45 Don Det
Vaikka eilisilta ei kauheasti venähtänytkään, sillä Laosissa baarit täytyy sulkea sakon uhalla klo 23 (tosin ainakin Vientianessa aukioloaikaa saa venytettyä sujauttamalla sopivan lahjuksen paikalliselle poliisille), niin silti oli vähän hidas olo herätessä. Mutta väliäkös tuolla, tännehän tultiin rentoutumaan. Ja mikäs sen parempi keino kuin löhöillä kuistilla riippumatossa Mekongin kalastusveneitä katsellen. Olimme siis todella kiireisiä koko päivän tekien ei yhtikäs mitään.
Iltaa kohden olimme kuitenkin saaneet kerrytettyä sen verran energiaa, että päätimme lähteä kiertämään saarta kävellen. Pari tuntia siinä vierähti ja jouduimme kävelemään suurimman osan ajasta pimeässä, mutta hienoa oli silti. Illalliseksi päädyimme paikkaan nimeltä Mekong Dream, joka sijaitsi saaren toisessa päädyssä. Ruoka oli niin maittavaa ja paikka vaikutti niin kivalta, että päätimme huomenissa vaihtaa asumusta tänne. Hintaa tulee pari euroa lisää, mutta ei se 5 euroa per yö eli 2,5 euroa per nenä ole kuitenkaan kovin kallis hinta. Huoneet olivat uusia, siistejä ja ennen kaikkea isoja ja niissä oli kunnollinen sänky sekä oma vessa.
Iltaa kohden olimme kuitenkin saaneet kerrytettyä sen verran energiaa, että päätimme lähteä kiertämään saarta kävellen. Pari tuntia siinä vierähti ja jouduimme kävelemään suurimman osan ajasta pimeässä, mutta hienoa oli silti. Illalliseksi päädyimme paikkaan nimeltä Mekong Dream, joka sijaitsi saaren toisessa päädyssä. Ruoka oli niin maittavaa ja paikka vaikutti niin kivalta, että päätimme huomenissa vaihtaa asumusta tänne. Hintaa tulee pari euroa lisää, mutta ei se 5 euroa per yö eli 2,5 euroa per nenä ole kuitenkaan kovin kallis hinta. Huoneet olivat uusia, siistejä ja ennen kaikkea isoja ja niissä oli kunnollinen sänky sekä oma vessa.
13.-14.12. # Day 43-44 Vientiane – Don Det
Viimeisenä päivänä jouduimme luovuttamaan huoneen jo puoliltapäivin, joten jätimme pakatut rinkat guesthousen säilöön ja pyörimme iltapäivän kaupungilla. Minibussi tuli lopulta varttia yli 7 hakemaan meitä sekä brittipariskuntaa Stevea ja Clairea, jotka olivat myös lähdössä samasta guesthousesta kohti 4’000 islandsia. Ehdittiin jo porukassa ihmetellä, miksi bussiasemalle siirtymiseen oli varattu puolitoista tuntia aikaa, kun itse bussi lähtisi vasta 20:30. Sehän selvisi pian, sillä minibussi kuljettikin meidät noin 500 metrin päähän guesthousesta. Siellä oli jokin epävirallinen minibussienvaihtoasema, jossa oli jo muitakin matkustajia kymmenittäin. Katselimme kauhulla viereistä tuktukia, johon oli ängetty matkustajia niin paljon että kolme henkeä joutui seisomaan tuktukin perälaudalla. Odottelimme bussissa vartin verran, kunnes kuski komensi kaikki ulos kyydistä ja kauhuksemme yritti saada meitä menemään samaiseen täpötäyteen tuktukiin. Emme kuitenkaan ehtineet protestoida kuin hetken, kun paikalle kurvasi toinen tuktuk, jonne onnellisina kapusimme. Meidänkin kulkupelimme tuli kuitenkin niin täyteen, että osa joutui seisomakyytiläisiksi. Tämän säädön jälkeen pääsimme bussiasemalle juuri sopivasti 10 minuuttia ennen bussin lähtöä.
Ennakko-odotukset Laosin busseista eivät olleet huimat, mutta yöbussi oli yllättävän massiivinen ja uuden oloinen. Pääsimme molemmat ensikertaa matkustamaan bussissa, jossa penkkien sijaan oli sängyt! Kerrossänkytyyppisesti vaihtoehtoina oli ylä- ja alapeti. Sängyllä oli leveyttä ehkä reilu metri, ja sänky oli mitoitettu aina kahdelle hengelle. Juuri ja juuri mahduimme pötköttämään vierekkäin. Harmillisesti juuri meidän kopissamme jalkatila oli lähes olematon, ja tavaroille varattu hyllykkö oli sijoitettu jalkatilan päälle siten, että jalkoja ei juuri pystynyt hyllyn alla liikuttelemaan. Muissa sängyissä vastaavaa ongelmaa ei kuitenkaan vaikuttanut olevan. Palvelu bussissa pelasi erinomaisesti; meille jaeltiin vesipullojen lisäksi appelsiinimehua, leivoksia ja kosteuspyyhkeitä. Ahtaudesta ja bussin tärinästä huolimatta saatiin kuitenkin nukuttua pikkupätkissä ihan ok yöunet. Seitsemän aikaan aamulla olimme perillä Paksessa, ja heräsimme molemmat täydestä unesta. Paksessa kulkupeli vaihtui tavalliseen bussiin, jolla huristelimme kolmen tunnin verran edelleen kohti etelää.
Kun kerran olimme menossa saarelle, niin saimme vielä kerran vaihtaa kulkuneuvoa veneeseen. Long tail –veneellä matka Don det –saarelle kesti vartin verran. Maisemat venematkalla olivat mahtavat. Joki puikkelehti pienten saarien välissä; Mekong-joki levenee Laosin eteläosassa ja alueella on saariryhmä, jota kutsutaan nimellä 4’000 islands. Lieneeköhän saaria kuitenkaan aivan neljäätuhatta. Suurin osa niistä on aivan pieniä, mutta osalla on myös asutusta. Saarista kaksi, Don Det ja Don Khon ovat muodostuneet etenkin reppureissaajien suosikkikohteeksi.
Päätimme jäädä ensimmäiseen guesthouseen joka tuli vastaan. Paikka oli Paradise Guesthouse, jossa oli hyvin pienet ja yksinkertaiset bungalowit, mutta näkymät olivat mitä mahtavimmat: Jokaisessa mökissä oli oma pieni terassi, kahdella riippumatolla varustettuna, josta oli hienot näkymät Mekongille. Paradise oli paikallisen perheen omistuksessa, mutta heitä auttamassa oli Donna ja Lance, pariskunta joka oli juuri muuttanut pysyvästi Don Detille. Homma sujui oikein mainiosti, sillä perhe on hyvin mukava ja kielimuurin ylityksessä Donna ja Lance olivat auttamassa tarvittaessa.
Taloksi asetuttuamme lähdimme kävelemään kohti keskustaa, jonne loput matkaseurueestamme oli päätynyt asustelemaan. Lähdimme Steven, Clairen ja australialaisen Nickin kanssa kävelemään saarta ympäri, mutta aika pian vastaan tuli Veggie Patch -niminen orgaaninen ravintola, jonne jumituimme maistelemaan olutta ja pelaamaan Petankia omistajapariskunnan kanssa. Paikan omistaa ranskalainen Alex ja hänen Englannista kotoisin oleva tyttöystävänsä ja tänään sattui olemaan Alexin 30-vuotis syntymäpäivä, joten olikin aihetta pieneen juhlaan.
Pelisessioiden jälkeen aurinko alkoi laskea, jota menimme katselemaan läheisen ravintolan terassille ja täytyy sanoa, että auringonlasku Mekongilla oli yksi vaikuttavimmista näkymistä tällä reissulla. Jostain kumman syystä tuli mieleen Suomen kesä ja auringonlasku järvimaisemassa.
Auringonlaskun jälkeen siirryimme vielä takaisin kylään, jossa oli tarkoitus olla yllätysjuhlat Alexin kunniaksi Hanuman’s baarissa. Alex ei valitettavasti koskaan saapunut paikalle, mutta otimme silti ilon irti maistattamalla salmaria englantilaisille ystävillemme ja taas kerran suomalainen perinnejuoma oli suuri menestys. Nyt pullokin alkaa olemaan jo melkein tyhjä. Hanuman’sin omistaja on englantilainen Adam, joka oli tullut joitain vuosia sitten reppumatkailemaan saarille, niinkuin mekin, mutta kotiinlähtemisen sijaan olikin ottanut paikallisen vaimon ja perustanut baarin. Ei hassumpaa. Nyt hänellä oli jo valmiina toinenkin baari, Monkey Bar, jonka avajaiset olisivat tämän viikon perjantaina. Hanuman’s baarissa on sisustuksena ihania lamppuja, kankaita ja tyynyjä, ja Adam vinkkasi meille että hän oli käynyt hankintareissulla Phnom Pehnin Russian marketilla, josta kuulemma löytyy valtavat määrät vastaavanlaista tavaraa. Saa nähdä, joutuuko sitä lähettämään vielä toisenkin postipaketin kotiin ennen matkan loppua.
Ennakko-odotukset Laosin busseista eivät olleet huimat, mutta yöbussi oli yllättävän massiivinen ja uuden oloinen. Pääsimme molemmat ensikertaa matkustamaan bussissa, jossa penkkien sijaan oli sängyt! Kerrossänkytyyppisesti vaihtoehtoina oli ylä- ja alapeti. Sängyllä oli leveyttä ehkä reilu metri, ja sänky oli mitoitettu aina kahdelle hengelle. Juuri ja juuri mahduimme pötköttämään vierekkäin. Harmillisesti juuri meidän kopissamme jalkatila oli lähes olematon, ja tavaroille varattu hyllykkö oli sijoitettu jalkatilan päälle siten, että jalkoja ei juuri pystynyt hyllyn alla liikuttelemaan. Muissa sängyissä vastaavaa ongelmaa ei kuitenkaan vaikuttanut olevan. Palvelu bussissa pelasi erinomaisesti; meille jaeltiin vesipullojen lisäksi appelsiinimehua, leivoksia ja kosteuspyyhkeitä. Ahtaudesta ja bussin tärinästä huolimatta saatiin kuitenkin nukuttua pikkupätkissä ihan ok yöunet. Seitsemän aikaan aamulla olimme perillä Paksessa, ja heräsimme molemmat täydestä unesta. Paksessa kulkupeli vaihtui tavalliseen bussiin, jolla huristelimme kolmen tunnin verran edelleen kohti etelää.
Kun kerran olimme menossa saarelle, niin saimme vielä kerran vaihtaa kulkuneuvoa veneeseen. Long tail –veneellä matka Don det –saarelle kesti vartin verran. Maisemat venematkalla olivat mahtavat. Joki puikkelehti pienten saarien välissä; Mekong-joki levenee Laosin eteläosassa ja alueella on saariryhmä, jota kutsutaan nimellä 4’000 islands. Lieneeköhän saaria kuitenkaan aivan neljäätuhatta. Suurin osa niistä on aivan pieniä, mutta osalla on myös asutusta. Saarista kaksi, Don Det ja Don Khon ovat muodostuneet etenkin reppureissaajien suosikkikohteeksi.
Päätimme jäädä ensimmäiseen guesthouseen joka tuli vastaan. Paikka oli Paradise Guesthouse, jossa oli hyvin pienet ja yksinkertaiset bungalowit, mutta näkymät olivat mitä mahtavimmat: Jokaisessa mökissä oli oma pieni terassi, kahdella riippumatolla varustettuna, josta oli hienot näkymät Mekongille. Paradise oli paikallisen perheen omistuksessa, mutta heitä auttamassa oli Donna ja Lance, pariskunta joka oli juuri muuttanut pysyvästi Don Detille. Homma sujui oikein mainiosti, sillä perhe on hyvin mukava ja kielimuurin ylityksessä Donna ja Lance olivat auttamassa tarvittaessa.
Taloksi asetuttuamme lähdimme kävelemään kohti keskustaa, jonne loput matkaseurueestamme oli päätynyt asustelemaan. Lähdimme Steven, Clairen ja australialaisen Nickin kanssa kävelemään saarta ympäri, mutta aika pian vastaan tuli Veggie Patch -niminen orgaaninen ravintola, jonne jumituimme maistelemaan olutta ja pelaamaan Petankia omistajapariskunnan kanssa. Paikan omistaa ranskalainen Alex ja hänen Englannista kotoisin oleva tyttöystävänsä ja tänään sattui olemaan Alexin 30-vuotis syntymäpäivä, joten olikin aihetta pieneen juhlaan.
Pelisessioiden jälkeen aurinko alkoi laskea, jota menimme katselemaan läheisen ravintolan terassille ja täytyy sanoa, että auringonlasku Mekongilla oli yksi vaikuttavimmista näkymistä tällä reissulla. Jostain kumman syystä tuli mieleen Suomen kesä ja auringonlasku järvimaisemassa.
Auringonlaskun jälkeen siirryimme vielä takaisin kylään, jossa oli tarkoitus olla yllätysjuhlat Alexin kunniaksi Hanuman’s baarissa. Alex ei valitettavasti koskaan saapunut paikalle, mutta otimme silti ilon irti maistattamalla salmaria englantilaisille ystävillemme ja taas kerran suomalainen perinnejuoma oli suuri menestys. Nyt pullokin alkaa olemaan jo melkein tyhjä. Hanuman’sin omistaja on englantilainen Adam, joka oli tullut joitain vuosia sitten reppumatkailemaan saarille, niinkuin mekin, mutta kotiinlähtemisen sijaan olikin ottanut paikallisen vaimon ja perustanut baarin. Ei hassumpaa. Nyt hänellä oli jo valmiina toinenkin baari, Monkey Bar, jonka avajaiset olisivat tämän viikon perjantaina. Hanuman’s baarissa on sisustuksena ihania lamppuja, kankaita ja tyynyjä, ja Adam vinkkasi meille että hän oli käynyt hankintareissulla Phnom Pehnin Russian marketilla, josta kuulemma löytyy valtavat määrät vastaavanlaista tavaraa. Saa nähdä, joutuuko sitä lähettämään vielä toisenkin postipaketin kotiin ennen matkan loppua.
12.12.2010 #Day 42 Vientiane
Nyt on taas kerran vuorossa prätkän vuokraus. Ajattelimme päristellä Buddha Parkiin, joka sijaitsee reilun 20 kilometrin päästä keskustasta. Sinne olisi myös päässyt paikallisbussilla tai tuk tukilla, mutta punnittuamme vaihtoehtojen kätevyyden ja edullisuuden päädyimme omaan kulkupeliin. Laosissa liikenne on oikeanpuoleista, toisin kuin aikaisemmissa kohteissamme, mutta kotosuomeen tottuneena sehän sopi mainiosti. Jännittäväähän se taas aluksi oli uudessa paikassa, mutta täällä tiet ovat oikein hyviä ja liikennekään ei aivan älyttömän kaottista, mitä nyt ärsytti välillä vastaantulijoiden kaistalla ajavat mopoilijat.
Otimme puolivahingossa kunnon kiertoreitin pitkin kuoppatietä, josta oli kuitenkin oikein mukavat näkymät, koska tie pujotteli Mekong –joen vierttä pitkin. Kunnollista karttaa meillä ei tietenkään ollut, mutta noin parin tunnin ajelun ja mutkien kautta löysimme kuin löysimmekin perille puistoon. Puisto oli hyvin kaunis. Kymmeniä, ellei jopa satoja erilaisia hindujen ja buddhalaisten jumalolentoja esittäviä kivipatsaita jokapuolella. Patsaat ovat päätyneet sinne 50-luvulla omalaatuisen jooga-shamaanin toimesta. Liekö miekkonen inspiroinut myös paikalla ollutta huilunsoittajaa, joka oli kavunnut soittamaan instrumenttiaan läheiseen puuhun! Vaikka yksittäiset patsaat sinänsä eivät ole erikoisia, on paikka kokonaisuudessaan omalaatuinen kokemus. Huipennuksena oli kurpitsan muotoinen sisäänmentävä patsas, jossa kavuttiin huipulle kolmen kerroksen kautta (jotka edustavat helvettiä, maata ja taivasta). Portaat ja aukot olivat välillä kovinkin kapeita, mutta näkymät rakennelman päältä puistoon olivat mainiot.
Vaikka olimme huristelleet mopolla jo lähes koko päivän, päätimme tehdä vielä pienen kiertotien Vientianen päässä ja käydä katsastamassa Pha That Luang’in, joka on koko Laosin tärkein kansallisaarre. Rakennelma koostuu kolmesta kerroksesta, jotka on reunustettu kullatuin ”tötteröin”, jotka kauempaa katsottuna muistuttavat erehdyttävästi ohjuskärkiä. Koko rakennus on ollut aikoinaan kultapäällystetty, mutta sotien myötä paikka jäi hylätyksi ja kulta on päätynyt ahnaiden varkaiden taskuun ajat sitten. Ranskalaiset ovat yrittäneet sitä restauroida, mutta nyt väritys näyttää lähinnä siltä että joku olisi roiskinut keltaista maalia ympäriinsä huonolla tarkkuudella. Kokonaisuudessaan pytinki oli kuitenkin varsin komea (ainakin kaukaa katsottuna).
Olimme alun perin hieman suunnitelleet, että Vientianesta suuntaisimme kohti etelää Paksen kaupungin lähellä sijaitsevaan eko-majoitukseen, josta järjestetään patikointireissuja läheiseen luonnonpuistoon ja siellä sijaitsevaan pikkukylään. Harmillisesti heillä oli tarjota reissua vasta yli viikon päästä, joten päätimme jättää sen ainakin toistaiseksi väliin ja suunnistaa vielä etelämpään, lähes Kambozan rajalla sijaitseville 4000 islandsille.
Otimme puolivahingossa kunnon kiertoreitin pitkin kuoppatietä, josta oli kuitenkin oikein mukavat näkymät, koska tie pujotteli Mekong –joen vierttä pitkin. Kunnollista karttaa meillä ei tietenkään ollut, mutta noin parin tunnin ajelun ja mutkien kautta löysimme kuin löysimmekin perille puistoon. Puisto oli hyvin kaunis. Kymmeniä, ellei jopa satoja erilaisia hindujen ja buddhalaisten jumalolentoja esittäviä kivipatsaita jokapuolella. Patsaat ovat päätyneet sinne 50-luvulla omalaatuisen jooga-shamaanin toimesta. Liekö miekkonen inspiroinut myös paikalla ollutta huilunsoittajaa, joka oli kavunnut soittamaan instrumenttiaan läheiseen puuhun! Vaikka yksittäiset patsaat sinänsä eivät ole erikoisia, on paikka kokonaisuudessaan omalaatuinen kokemus. Huipennuksena oli kurpitsan muotoinen sisäänmentävä patsas, jossa kavuttiin huipulle kolmen kerroksen kautta (jotka edustavat helvettiä, maata ja taivasta). Portaat ja aukot olivat välillä kovinkin kapeita, mutta näkymät rakennelman päältä puistoon olivat mainiot.
Vaikka olimme huristelleet mopolla jo lähes koko päivän, päätimme tehdä vielä pienen kiertotien Vientianen päässä ja käydä katsastamassa Pha That Luang’in, joka on koko Laosin tärkein kansallisaarre. Rakennelma koostuu kolmesta kerroksesta, jotka on reunustettu kullatuin ”tötteröin”, jotka kauempaa katsottuna muistuttavat erehdyttävästi ohjuskärkiä. Koko rakennus on ollut aikoinaan kultapäällystetty, mutta sotien myötä paikka jäi hylätyksi ja kulta on päätynyt ahnaiden varkaiden taskuun ajat sitten. Ranskalaiset ovat yrittäneet sitä restauroida, mutta nyt väritys näyttää lähinnä siltä että joku olisi roiskinut keltaista maalia ympäriinsä huonolla tarkkuudella. Kokonaisuudessaan pytinki oli kuitenkin varsin komea (ainakin kaukaa katsottuna).
Olimme alun perin hieman suunnitelleet, että Vientianesta suuntaisimme kohti etelää Paksen kaupungin lähellä sijaitsevaan eko-majoitukseen, josta järjestetään patikointireissuja läheiseen luonnonpuistoon ja siellä sijaitsevaan pikkukylään. Harmillisesti heillä oli tarjota reissua vasta yli viikon päästä, joten päätimme jättää sen ainakin toistaiseksi väliin ja suunnistaa vielä etelämpään, lähes Kambozan rajalla sijaitseville 4000 islandsille.
11.12.2010 #Day 41 Vientiane
Tuli nukuttua yllättävän pitkään ja olo oli sen mukainen: Kerrankin oli levännyt ja kohtuullisen tervekin olo. Tänään vaihdoimme hotellia tien toiselle puolelle joka on jonkunverran edullisempi. Aamiainen tuli nautittua läheisessä kahvilassa, jossa oli todella maukas patonki kera kananmunan ja kinkun. Huomasi kyllä, että Laosiin on jäänyt vaikutteita ranskalaisilta, koska patonki oli varmasti reissun paras tähänmennessä.
Uusi huoneemme ei ollut ihan niin hieno kuin edellinen, mutta varmasti riittävä. Iltapäivällä lähdimme tuktukilla kohti läheistä temppeliä, jonne Riikka halusi mennä osallistumaan kävelymeditaatioon, joka järjestetään joka lauantai.
Viidakkoon oli rakennettu hieno temppelialue, jossa munkit hoitelivat päivittäisiä askareitaan. Osalla näytti asiat pyyhkivän todella hyvin ja välillä näytti vähän huvittavaltakin kun oransseihin kaapuihin sonnustautuneet buddha-munkit ajelivat nelivetomaastureilla ja näpyttelivät älypuhelimiaan. Mulle tuli taas todella kipeä olo, niin päätin lähteä takaisin hotellille lepäämään sillä aikaa kun Riikka jäisi meditaatioon.
Meditaatio oli hyvin kiehtova. Munkkien johdolla ja paikallisen miehen tulkkaamana noin 20 hengen (pääasiassa turisteista koostuva, mutta oli mukaan eksynyt muutama paikallinenkin) porukkamme harjoitteli meditointia istuen ja kävellen. Aluksi 20 minuuttia istuttiin paikallamme ja keskityttiin pelkästään hengittämiseen. Ideana on siis yrittää olla ajattelematta mitään muuta kuin hengityksen virtaamista sisään ja ulos, mikä on yllättävän vaikeaa kun sitä tosissaan yrittää. Lisäksi ympäristöstä kuului kova meteli, vasarointia ja lasten leikkimistä. Mutta aina kun huomasi ajatusten lähteneen harhailemaan, yritti vain jatkaa hengitykseen keskittymistä. Parikymmentä minuuttia kului yllättävän nopeasti. Seuraavat 20 minuuttia vietettiinkin kävelymeditoinnin parissa, jossa hengityksen sijaan keskitytään jalkojen liikkeeseen kävellessä: tyyliin oikea jalka nousee ylös-liikkuu eteen-laskeutuu maahan-vasen jalka nousee ylös jne. Liikkuessa tuntui helpommalta keskittyä vain kävelyyn, eikä huomanut ajatusten vaeltelevan läheskään yhtä usein. Porukkamme oli varmaan ulkopuolisten silmin hassu näky, kun kymmeniä ihmisiä matelee silmät kiinni etanavauhtia ympäri pientä temppeliä! Kävelyn jälkeen oli vuorossa vielä toiset 20 minuttia istumameditaatiota, joka menikin jo ensimäistä kertaa sujuvammin. Lähtiessä saimme vielä mukaan vihkoset joissa kerrotaan lisää meditaation saloista. Ja tämä kaikki ei maksanut mitään. Lahjoitusboksille saikin melkein jonottaa ulosmennessä. Kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus ja erikoinen ympäristö teki siitä vielä mieleenpainuvamman.
Uusi huoneemme ei ollut ihan niin hieno kuin edellinen, mutta varmasti riittävä. Iltapäivällä lähdimme tuktukilla kohti läheistä temppeliä, jonne Riikka halusi mennä osallistumaan kävelymeditaatioon, joka järjestetään joka lauantai.
Viidakkoon oli rakennettu hieno temppelialue, jossa munkit hoitelivat päivittäisiä askareitaan. Osalla näytti asiat pyyhkivän todella hyvin ja välillä näytti vähän huvittavaltakin kun oransseihin kaapuihin sonnustautuneet buddha-munkit ajelivat nelivetomaastureilla ja näpyttelivät älypuhelimiaan. Mulle tuli taas todella kipeä olo, niin päätin lähteä takaisin hotellille lepäämään sillä aikaa kun Riikka jäisi meditaatioon.
Meditaatio oli hyvin kiehtova. Munkkien johdolla ja paikallisen miehen tulkkaamana noin 20 hengen (pääasiassa turisteista koostuva, mutta oli mukaan eksynyt muutama paikallinenkin) porukkamme harjoitteli meditointia istuen ja kävellen. Aluksi 20 minuuttia istuttiin paikallamme ja keskityttiin pelkästään hengittämiseen. Ideana on siis yrittää olla ajattelematta mitään muuta kuin hengityksen virtaamista sisään ja ulos, mikä on yllättävän vaikeaa kun sitä tosissaan yrittää. Lisäksi ympäristöstä kuului kova meteli, vasarointia ja lasten leikkimistä. Mutta aina kun huomasi ajatusten lähteneen harhailemaan, yritti vain jatkaa hengitykseen keskittymistä. Parikymmentä minuuttia kului yllättävän nopeasti. Seuraavat 20 minuuttia vietettiinkin kävelymeditoinnin parissa, jossa hengityksen sijaan keskitytään jalkojen liikkeeseen kävellessä: tyyliin oikea jalka nousee ylös-liikkuu eteen-laskeutuu maahan-vasen jalka nousee ylös jne. Liikkuessa tuntui helpommalta keskittyä vain kävelyyn, eikä huomanut ajatusten vaeltelevan läheskään yhtä usein. Porukkamme oli varmaan ulkopuolisten silmin hassu näky, kun kymmeniä ihmisiä matelee silmät kiinni etanavauhtia ympäri pientä temppeliä! Kävelyn jälkeen oli vuorossa vielä toiset 20 minuttia istumameditaatiota, joka menikin jo ensimäistä kertaa sujuvammin. Lähtiessä saimme vielä mukaan vihkoset joissa kerrotaan lisää meditaation saloista. Ja tämä kaikki ei maksanut mitään. Lahjoitusboksille saikin melkein jonottaa ulosmennessä. Kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus ja erikoinen ympäristö teki siitä vielä mieleenpainuvamman.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)