Viimeisenä päivänä jouduimme luovuttamaan huoneen jo puoliltapäivin, joten jätimme pakatut rinkat guesthousen säilöön ja pyörimme iltapäivän kaupungilla. Minibussi tuli lopulta varttia yli 7 hakemaan meitä sekä brittipariskuntaa Stevea ja Clairea, jotka olivat myös lähdössä samasta guesthousesta kohti 4’000 islandsia. Ehdittiin jo porukassa ihmetellä, miksi bussiasemalle siirtymiseen oli varattu puolitoista tuntia aikaa, kun itse bussi lähtisi vasta 20:30. Sehän selvisi pian, sillä minibussi kuljettikin meidät noin 500 metrin päähän guesthousesta. Siellä oli jokin epävirallinen minibussienvaihtoasema, jossa oli jo muitakin matkustajia kymmenittäin. Katselimme kauhulla viereistä tuktukia, johon oli ängetty matkustajia niin paljon että kolme henkeä joutui seisomaan tuktukin perälaudalla. Odottelimme bussissa vartin verran, kunnes kuski komensi kaikki ulos kyydistä ja kauhuksemme yritti saada meitä menemään samaiseen täpötäyteen tuktukiin. Emme kuitenkaan ehtineet protestoida kuin hetken, kun paikalle kurvasi toinen tuktuk, jonne onnellisina kapusimme. Meidänkin kulkupelimme tuli kuitenkin niin täyteen, että osa joutui seisomakyytiläisiksi. Tämän säädön jälkeen pääsimme bussiasemalle juuri sopivasti 10 minuuttia ennen bussin lähtöä.
Ennakko-odotukset Laosin busseista eivät olleet huimat, mutta yöbussi oli yllättävän massiivinen ja uuden oloinen. Pääsimme molemmat ensikertaa matkustamaan bussissa, jossa penkkien sijaan oli sängyt! Kerrossänkytyyppisesti vaihtoehtoina oli ylä- ja alapeti. Sängyllä oli leveyttä ehkä reilu metri, ja sänky oli mitoitettu aina kahdelle hengelle. Juuri ja juuri mahduimme pötköttämään vierekkäin. Harmillisesti juuri meidän kopissamme jalkatila oli lähes olematon, ja tavaroille varattu hyllykkö oli sijoitettu jalkatilan päälle siten, että jalkoja ei juuri pystynyt hyllyn alla liikuttelemaan. Muissa sängyissä vastaavaa ongelmaa ei kuitenkaan vaikuttanut olevan. Palvelu bussissa pelasi erinomaisesti; meille jaeltiin vesipullojen lisäksi appelsiinimehua, leivoksia ja kosteuspyyhkeitä. Ahtaudesta ja bussin tärinästä huolimatta saatiin kuitenkin nukuttua pikkupätkissä ihan ok yöunet. Seitsemän aikaan aamulla olimme perillä Paksessa, ja heräsimme molemmat täydestä unesta. Paksessa kulkupeli vaihtui tavalliseen bussiin, jolla huristelimme kolmen tunnin verran edelleen kohti etelää.
Kun kerran olimme menossa saarelle, niin saimme vielä kerran vaihtaa kulkuneuvoa veneeseen. Long tail –veneellä matka Don det –saarelle kesti vartin verran. Maisemat venematkalla olivat mahtavat. Joki puikkelehti pienten saarien välissä; Mekong-joki levenee Laosin eteläosassa ja alueella on saariryhmä, jota kutsutaan nimellä 4’000 islands. Lieneeköhän saaria kuitenkaan aivan neljäätuhatta. Suurin osa niistä on aivan pieniä, mutta osalla on myös asutusta. Saarista kaksi, Don Det ja Don Khon ovat muodostuneet etenkin reppureissaajien suosikkikohteeksi.
Päätimme jäädä ensimmäiseen guesthouseen joka tuli vastaan. Paikka oli Paradise Guesthouse, jossa oli hyvin pienet ja yksinkertaiset bungalowit, mutta näkymät olivat mitä mahtavimmat: Jokaisessa mökissä oli oma pieni terassi, kahdella riippumatolla varustettuna, josta oli hienot näkymät Mekongille. Paradise oli paikallisen perheen omistuksessa, mutta heitä auttamassa oli Donna ja Lance, pariskunta joka oli juuri muuttanut pysyvästi Don Detille. Homma sujui oikein mainiosti, sillä perhe on hyvin mukava ja kielimuurin ylityksessä Donna ja Lance olivat auttamassa tarvittaessa.
Taloksi asetuttuamme lähdimme kävelemään kohti keskustaa, jonne loput matkaseurueestamme oli päätynyt asustelemaan. Lähdimme Steven, Clairen ja australialaisen Nickin kanssa kävelemään saarta ympäri, mutta aika pian vastaan tuli Veggie Patch -niminen orgaaninen ravintola, jonne jumituimme maistelemaan olutta ja pelaamaan Petankia omistajapariskunnan kanssa. Paikan omistaa ranskalainen Alex ja hänen Englannista kotoisin oleva tyttöystävänsä ja tänään sattui olemaan Alexin 30-vuotis syntymäpäivä, joten olikin aihetta pieneen juhlaan.
Pelisessioiden jälkeen aurinko alkoi laskea, jota menimme katselemaan läheisen ravintolan terassille ja täytyy sanoa, että auringonlasku Mekongilla oli yksi vaikuttavimmista näkymistä tällä reissulla. Jostain kumman syystä tuli mieleen Suomen kesä ja auringonlasku järvimaisemassa.
Auringonlaskun jälkeen siirryimme vielä takaisin kylään, jossa oli tarkoitus olla yllätysjuhlat Alexin kunniaksi Hanuman’s baarissa. Alex ei valitettavasti koskaan saapunut paikalle, mutta otimme silti ilon irti maistattamalla salmaria englantilaisille ystävillemme ja taas kerran suomalainen perinnejuoma oli suuri menestys. Nyt pullokin alkaa olemaan jo melkein tyhjä. Hanuman’sin omistaja on englantilainen Adam, joka oli tullut joitain vuosia sitten reppumatkailemaan saarille, niinkuin mekin, mutta kotiinlähtemisen sijaan olikin ottanut paikallisen vaimon ja perustanut baarin. Ei hassumpaa. Nyt hänellä oli jo valmiina toinenkin baari, Monkey Bar, jonka avajaiset olisivat tämän viikon perjantaina. Hanuman’s baarissa on sisustuksena ihania lamppuja, kankaita ja tyynyjä, ja Adam vinkkasi meille että hän oli käynyt hankintareissulla Phnom Pehnin Russian marketilla, josta kuulemma löytyy valtavat määrät vastaavanlaista tavaraa. Saa nähdä, joutuuko sitä lähettämään vielä toisenkin postipaketin kotiin ennen matkan loppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti