Vaikka Paradisessa oli mahtava tunnella ja todella mukavaa henkilökuntaa, niin pieneen luksukseen tottuneina huoneet olivat liian pieniä. Huoneessa kun ei ollut mitään paikkaa mihin laittaa tavaroita paitsi lattialle ja lattiatilaakin oli ehkä muutama neliö jos sitäkään. Muutenkaan ohuet ja hiirten nakertamat patjat sängyssä eivät taannet kovinkaan hyvä unia.
Aamiaisen jälkeen chekkasimme ulos ja nappasimme rinkat selkään ja hyppäsimme pyörien päälle, jotka vuokrasimme viereisestä pyörävuokraamosta euron päivähintaan ja huristelimme muutamia kilometjerä kohti saaren toista puolta. Vietyämme rinkat Mekong Dreamiin jatkoimme matkaa polkupyörillä. Don Detin vieressä on toinen saari, Don Khon, jonne pääsee siltaa pitkin. Sillan ylityksessä peritään pieni turistivero; hinta on paikallisilta 5000 ja ulkomaalaisilta 20000 kipiä.
Don Khon on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin Don Det. Olimme kuulleet että saaren ympäri menee tie, ja saari olisi siis mahdolista kiertää ympäri polkupyörillä. Vain vähän matkaa saarelle menevästä sillasta sijaitsee Li Phi -vesiputous, jota menimme aluksi katsomaan. Yllätyimme kuinka kovaa vauhtia Mekongin vesi virtasi putouksessa. Opaskirjakin varoitteli veden vauhdista ja sen mukaan pari epäonnista matkaajaa on vuosien saatossa hukkunut paikalle, mitä ei ollut vaikea uskoa putousta katsellessa.
Vesiputouksen lähellä oli pieni uimaranta, jossa oli mukava pulahtaa jokeen hikisen pyöräilyn jälkeen. Vielä uimarannallakin joen virtaus oli niin kova, että jos ui paria metriä kauemmas rannasta alkoi se viedä kovaa vauhtia kohti virtaa. Jotta pääsi takaisin rantaan sai kyllä uida ihan täysilä. Rannalta jatkoimme matkaa eteenpäin ja yllättäen vastaan tuli vielä toinenkin, isompi uimaranta. Hengailimme siellä hetken katsellen rannan reunalla majaillutta possua. Parka oli sidottu kiinni puuhun, mutta onneksi sen omistaja tuli täyttämään ruokakaukalon mutavelliltä näyttäneellä riisimössöllä. Possua ruuan ulkoasu ei kuitenkaan haitannut, vaan se alkoi pistellä ruokaa poskeensa hyvällä ruokahalulla.
Hetken kuluttua törmäsimme jälleen Steveen ja Claireen, jotka olivat suunnitelleet delfiininkatselureissua rannalta vuokratulla veneellä ja pyysivät liittymään seuraan. Hetken kuluttua istuimmekin jo longtail-veneessä. Retken hinta oli 60.000 kipiä per vene, ja olisimme mielellämme maksaneet sen jo pelkästä veneilystä. Maisemat joella nimittäin olivat mahtavat, joesta kasvavia puita, hiekkarantoja ja lukemattomia pieniä saaria. Kovan virtauksen huomasi veneessäkin matkustaessa, ja kuskimme joutui tekemään pari melko jyrkkääkin käännöstä päästäkseen oikeaan suuntaan. Meidät vietiin joen ”ulapalla” (tosiaan, emme aiemmin olleet ajatelleet että joellakin voisi olla ulappa mutta Mekong on tässä kohtaa niin leveä) sijaitsevalle pienelle kalliosaarelle, jossa olikin jo paikalla kymmenisen turistia. Sopu sijaa antaa, ja siellä yritimme tähyillä harvinaisia Irrawaddy-delfiinejä. Kohta niitä alkoikin näkyä, melko kaukana mutta sen verran selvästi että erotimme ne. Olimme lukeneet, että kyseiset delfiinit ovat väritykseltään vaaleanpunaisia, mutta ainakin kaukaa katsottuna ne näyttivät enemmänkin harmailta. Irrawaddy-delfiinejä on arvioitu olevan nykyisin enää alle 100, eli taisimme olla onnekkaita kun niitä näytti nyt olevan monia liikenteessä. Illalla menimme jälleen Steven ja Clairen kanssa istumaan Hanuman’s Bariin. Paikka oli virallisesti kiinni, sillä Adam oli ollut kiireinen seuraavan päivän avajaisjuhlia järjestellessä, mutta pujahdimme pressujen välistä istumaan muutamille olusille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti