Hotellihuoneen hintaan ei kuulunut aamiaista ja hyvä niin koska se ei kovin hyvääkään ollut: Kuivia nakkeja ja keskinkertaista munakasta. Onneksi lähialueilla oli paljon tasokkaan näköisiä ravintoloita, joissa voidaan jatkossa aamiaismätöt vetää.
Malesiassa on vähän eri meininki prätkien kanssa, mitä muualla Aasiassa on tullut vastaan: Kypärät saatiin automaattisesti ja ajamiseen tarvitsee ajokortin, vaikka kyseessä oli vaan skootterimopo. Ajokorttia ei tosin edes tarvinnut näyttää, vaikka mukana sellainen olisi ollutkin.
Lähdimme huristamaan saarta ympäri myötäpäivään ja näkymät olivat varsin kivoja, parempia mitä olin kuvitellut. Kauniita rantoja ja toisella puolella tiheää viidakkoa, eikä liikennettäkään ollut nimeksikään. Tosin olimme kuulleet, että viikonloppuisin saari on aivan mahdottoman tukossa viikonloppulomailijoista.
Olimme huristelleet jo toiselle puolelle saarta, kun päätimme pysähtyä tienvarrella olevaan näköalatorniin. Tornista ei tosin juuri nähnyt muuta kuin merta silmän kantamattomiin. Paikalla oli myös toinen länkkäripariskunta: Mies Hollannista ja nainen Chilestä. Turisimme siinä hetken niitä näitä, kunnes pariskunta kertoi, että ihan tornin kupeessa, ojassa, on puolikuollut koiranpentu. Näky oli melkoisen ikävä: Kaksi jo kuollutta pentua ja yksi hädintuskin elossa itkien. Joku idiootti oli siis tarkoituksella vienyt pennut ojaan ja jättänyt auringon armoille. Pari tuntia odottelimme ja pysäyttelimme prätkiä kysellen, että mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Vastaukset olivat aika pitkälti tasoa ”ei kiinnosta”, ” saarella ei ole eläinten turvakotia” ja ”en voi koskea koiraan koska olen muslimi”. Alkoi kiukuttaa huolella, koska juuri mitään ei ollut tehtävissä, ei ollut oikein tietotaitoa lopettaakaan pikkuotuksen kärsimyksiä. Jokatapauksessa pentu oli niin nuori, ettei se olisi selvinnyt ilman emoaan.
Jälkeenpäin kävi ilmi, itselleni ainakin uusi juttu, että muslimit pitävät koiria ”likaisina” otuksina ja valitettavasti välillä se johtaa koirien laiminlyöntiin ja pahoinpitelyyn, vaikkakin se on koraanin oppien vastaista. Myöhemmin tapasimme samaisen länkkäripariskunnan uudestaan ja he kertoivat, että heidän hotellistaan oli asiaan kommentoitu, että se on saarella aivan normaalia ja he itsekin jättävät ylimääräisiä koiriaan ojienpohjalle. Hieno juttu kertakaikkiaan.
Fiilikset siis meni ja samalla ruokahalu. Päätimme kuitenkin jatkaa kierrosta, jos päivä vaikka tästä paranisi. Pysähdyimme mm. hylätyn purjehdusklubin rauniolla ja ”salarannalla” (Teluk Segadas), jonne kävelimme 15 minsaa läpi viidakon. Rannalla ei ollut ketään muita ja oli varsin mahtava valkoisine hiekkoineen ja puista roikkuvine flengailuköysineen.
Saavuttuamme takaisin hotellille koiraepisodi masensi edelleenkin. Vietimme iltaa hotellin ravintolan terassilla istuen ja muutamia Tiger –oluita nauttien, joita kuitenkaan ei juuri missään ravintoloissa myyty, pääuskonnosta johtuen, mutta onneksi sai tuoda omat oluset lähikaupasta.
Illan hämärtyessä olo hieman onneksi piristyi kun seurailimme makaki –apinoiden ryöstäretkiä hotellin roskiksille. Ovelaa sakkia sanoisin. Hotellin työtekijät eivät tosin näyttäneen kovinkaan huvittuneilta, kun apinat viskoivat varastamiaan roskia hotellin katolta silppuna maahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti