Parin päivän rankan pyöräilyn jälkeen (vuokraamamme Jopon kaltaiset pyörät eivät todellakaan olleet suunniteltu saarten maastolle) oli vuorossa ansaittu lepopäivä mainioissa Mekong Dreamin riippumatoissa loikoillen.
Alkupäivä kuluikin pitkälti riippumatossa makaillen, ja iltapäivällä otimme taas pyörät alle ja lähdimme ”kaupungille” lounastamaan. Samalla tuli ostettua liput Ban Lungiin. Lippukauppias sai myytyä meille liput jo nyt kertomalla että seuraavana päivänä hinnat nousisivat kolminkertaisiksi. Liekö totta vai tarua, mutta tulipahan hankittua ne hyvissä ajoin. Koko päivän kestävä reissu maksoi vaivaiset 90.000 kipiä (9 euroa). Tällä kertaa ollaankin harvinaisen ajoissa liikkeellä, sillä matkaliput on ostettu ja majoituskin varattu kun on vielä kolme päivää lähtöön.
Edellisenä iltana baarin avajaisissa pari tyttöä tuli mainostamaan meille ”auringonlaskubileitä”, jotka he aikoivat järjestää bungalowiensa edessä seuraavana iltana. Päätimme käydä vielä illalla katsastamassa bileet, joissa oli yllättävänkin paljon porukkaa ja musiikkikin kuulosti tulevan ihan oikeista kaiuttimista. Paikalla oli kunnon skandinaavikokoontuminen, sillä juttelimme sekä ruotsalaispoikien että suomalaispariskunnan kanssa. Bileissä oli enemmän suomalaisia kuin mitä olimme koko reissulla tähän mennessä tavanneet. Tuntui melkein oudolta vääntää small talkia suomeksi, kun oli jo niin tottunut englannin käyttöön.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
17.12.2010 # Day 47 Don Det & Don Khon
Päätimme jatkaa edellispäivän polkupyöräilykierrosta Don Khonilla. Itäpuolella saarta on vielä toinen, korkeampi vesiputous joka oli varsin komea. Harmi vain, että liukkaiden kivien vuoksi sitä ei päässyt ihailemaan aivan lähietäisyydeltä. Eräs tyttö hyppeli kiviltä toisille (paljain jaloin!), mutta onneksi emme joutuneet naaraamaan häntä ylös joesta.
Lounasta nautimme saaren eteläkärjessä, josta oli mahtavat maisemat moneen ilmansuuntaan ja horisontissa häämötti Kambodza. Lounaan jälkeiset päivälevot oli mukava ottaa rannalle ripustetuissa riippumatoissa. Pyöräilyreissuun kului lähes koko päivä, ja maisemat olivat jälleen mahtavat: joen penkalta pelloille ja rannoille.
Illalla lähdimme Monkey Barin avajaisiin, jossa olikin tupa täynnä. Adam oli painattanut flyereitä mainostaakseen avajaisjuhlia, ja mitä ilmeisimmin hyvällä menestyksellä. Juttelimme baarissa brittityttöjen kanssa, jotka olivat juuri tulleet Kambodzasta ja kehuivat koillis-Kambodzassa sijaitsevaa Ban Lungin kaupunkia, jossa oli kuulemma erittäin ystävällistä porukkaa ja jonka ympäristössä sijaitsee kraaterijärvi ja upeita vesiputouksia, ja paljon aktiviteettejä: patikointireittejä, elefanttiretkiä ja melomista. Päätimmekin siltä istumalta, että seuraava matkan kohde olisi Ban Lung.
Lounasta nautimme saaren eteläkärjessä, josta oli mahtavat maisemat moneen ilmansuuntaan ja horisontissa häämötti Kambodza. Lounaan jälkeiset päivälevot oli mukava ottaa rannalle ripustetuissa riippumatoissa. Pyöräilyreissuun kului lähes koko päivä, ja maisemat olivat jälleen mahtavat: joen penkalta pelloille ja rannoille.
Illalla lähdimme Monkey Barin avajaisiin, jossa olikin tupa täynnä. Adam oli painattanut flyereitä mainostaakseen avajaisjuhlia, ja mitä ilmeisimmin hyvällä menestyksellä. Juttelimme baarissa brittityttöjen kanssa, jotka olivat juuri tulleet Kambodzasta ja kehuivat koillis-Kambodzassa sijaitsevaa Ban Lungin kaupunkia, jossa oli kuulemma erittäin ystävällistä porukkaa ja jonka ympäristössä sijaitsee kraaterijärvi ja upeita vesiputouksia, ja paljon aktiviteettejä: patikointireittejä, elefanttiretkiä ja melomista. Päätimmekin siltä istumalta, että seuraava matkan kohde olisi Ban Lung.
16.12.2010 # Day 46 Don Det & Don Khon
Vaikka Paradisessa oli mahtava tunnella ja todella mukavaa henkilökuntaa, niin pieneen luksukseen tottuneina huoneet olivat liian pieniä. Huoneessa kun ei ollut mitään paikkaa mihin laittaa tavaroita paitsi lattialle ja lattiatilaakin oli ehkä muutama neliö jos sitäkään. Muutenkaan ohuet ja hiirten nakertamat patjat sängyssä eivät taannet kovinkaan hyvä unia.
Aamiaisen jälkeen chekkasimme ulos ja nappasimme rinkat selkään ja hyppäsimme pyörien päälle, jotka vuokrasimme viereisestä pyörävuokraamosta euron päivähintaan ja huristelimme muutamia kilometjerä kohti saaren toista puolta. Vietyämme rinkat Mekong Dreamiin jatkoimme matkaa polkupyörillä. Don Detin vieressä on toinen saari, Don Khon, jonne pääsee siltaa pitkin. Sillan ylityksessä peritään pieni turistivero; hinta on paikallisilta 5000 ja ulkomaalaisilta 20000 kipiä.
Don Khon on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin Don Det. Olimme kuulleet että saaren ympäri menee tie, ja saari olisi siis mahdolista kiertää ympäri polkupyörillä. Vain vähän matkaa saarelle menevästä sillasta sijaitsee Li Phi -vesiputous, jota menimme aluksi katsomaan. Yllätyimme kuinka kovaa vauhtia Mekongin vesi virtasi putouksessa. Opaskirjakin varoitteli veden vauhdista ja sen mukaan pari epäonnista matkaajaa on vuosien saatossa hukkunut paikalle, mitä ei ollut vaikea uskoa putousta katsellessa.
Vesiputouksen lähellä oli pieni uimaranta, jossa oli mukava pulahtaa jokeen hikisen pyöräilyn jälkeen. Vielä uimarannallakin joen virtaus oli niin kova, että jos ui paria metriä kauemmas rannasta alkoi se viedä kovaa vauhtia kohti virtaa. Jotta pääsi takaisin rantaan sai kyllä uida ihan täysilä. Rannalta jatkoimme matkaa eteenpäin ja yllättäen vastaan tuli vielä toinenkin, isompi uimaranta. Hengailimme siellä hetken katsellen rannan reunalla majaillutta possua. Parka oli sidottu kiinni puuhun, mutta onneksi sen omistaja tuli täyttämään ruokakaukalon mutavelliltä näyttäneellä riisimössöllä. Possua ruuan ulkoasu ei kuitenkaan haitannut, vaan se alkoi pistellä ruokaa poskeensa hyvällä ruokahalulla.
Hetken kuluttua törmäsimme jälleen Steveen ja Claireen, jotka olivat suunnitelleet delfiininkatselureissua rannalta vuokratulla veneellä ja pyysivät liittymään seuraan. Hetken kuluttua istuimmekin jo longtail-veneessä. Retken hinta oli 60.000 kipiä per vene, ja olisimme mielellämme maksaneet sen jo pelkästä veneilystä. Maisemat joella nimittäin olivat mahtavat, joesta kasvavia puita, hiekkarantoja ja lukemattomia pieniä saaria. Kovan virtauksen huomasi veneessäkin matkustaessa, ja kuskimme joutui tekemään pari melko jyrkkääkin käännöstä päästäkseen oikeaan suuntaan. Meidät vietiin joen ”ulapalla” (tosiaan, emme aiemmin olleet ajatelleet että joellakin voisi olla ulappa mutta Mekong on tässä kohtaa niin leveä) sijaitsevalle pienelle kalliosaarelle, jossa olikin jo paikalla kymmenisen turistia. Sopu sijaa antaa, ja siellä yritimme tähyillä harvinaisia Irrawaddy-delfiinejä. Kohta niitä alkoikin näkyä, melko kaukana mutta sen verran selvästi että erotimme ne. Olimme lukeneet, että kyseiset delfiinit ovat väritykseltään vaaleanpunaisia, mutta ainakin kaukaa katsottuna ne näyttivät enemmänkin harmailta. Irrawaddy-delfiinejä on arvioitu olevan nykyisin enää alle 100, eli taisimme olla onnekkaita kun niitä näytti nyt olevan monia liikenteessä. Illalla menimme jälleen Steven ja Clairen kanssa istumaan Hanuman’s Bariin. Paikka oli virallisesti kiinni, sillä Adam oli ollut kiireinen seuraavan päivän avajaisjuhlia järjestellessä, mutta pujahdimme pressujen välistä istumaan muutamille olusille.
Aamiaisen jälkeen chekkasimme ulos ja nappasimme rinkat selkään ja hyppäsimme pyörien päälle, jotka vuokrasimme viereisestä pyörävuokraamosta euron päivähintaan ja huristelimme muutamia kilometjerä kohti saaren toista puolta. Vietyämme rinkat Mekong Dreamiin jatkoimme matkaa polkupyörillä. Don Detin vieressä on toinen saari, Don Khon, jonne pääsee siltaa pitkin. Sillan ylityksessä peritään pieni turistivero; hinta on paikallisilta 5000 ja ulkomaalaisilta 20000 kipiä.
Don Khon on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin Don Det. Olimme kuulleet että saaren ympäri menee tie, ja saari olisi siis mahdolista kiertää ympäri polkupyörillä. Vain vähän matkaa saarelle menevästä sillasta sijaitsee Li Phi -vesiputous, jota menimme aluksi katsomaan. Yllätyimme kuinka kovaa vauhtia Mekongin vesi virtasi putouksessa. Opaskirjakin varoitteli veden vauhdista ja sen mukaan pari epäonnista matkaajaa on vuosien saatossa hukkunut paikalle, mitä ei ollut vaikea uskoa putousta katsellessa.
Vesiputouksen lähellä oli pieni uimaranta, jossa oli mukava pulahtaa jokeen hikisen pyöräilyn jälkeen. Vielä uimarannallakin joen virtaus oli niin kova, että jos ui paria metriä kauemmas rannasta alkoi se viedä kovaa vauhtia kohti virtaa. Jotta pääsi takaisin rantaan sai kyllä uida ihan täysilä. Rannalta jatkoimme matkaa eteenpäin ja yllättäen vastaan tuli vielä toinenkin, isompi uimaranta. Hengailimme siellä hetken katsellen rannan reunalla majaillutta possua. Parka oli sidottu kiinni puuhun, mutta onneksi sen omistaja tuli täyttämään ruokakaukalon mutavelliltä näyttäneellä riisimössöllä. Possua ruuan ulkoasu ei kuitenkaan haitannut, vaan se alkoi pistellä ruokaa poskeensa hyvällä ruokahalulla.
Hetken kuluttua törmäsimme jälleen Steveen ja Claireen, jotka olivat suunnitelleet delfiininkatselureissua rannalta vuokratulla veneellä ja pyysivät liittymään seuraan. Hetken kuluttua istuimmekin jo longtail-veneessä. Retken hinta oli 60.000 kipiä per vene, ja olisimme mielellämme maksaneet sen jo pelkästä veneilystä. Maisemat joella nimittäin olivat mahtavat, joesta kasvavia puita, hiekkarantoja ja lukemattomia pieniä saaria. Kovan virtauksen huomasi veneessäkin matkustaessa, ja kuskimme joutui tekemään pari melko jyrkkääkin käännöstä päästäkseen oikeaan suuntaan. Meidät vietiin joen ”ulapalla” (tosiaan, emme aiemmin olleet ajatelleet että joellakin voisi olla ulappa mutta Mekong on tässä kohtaa niin leveä) sijaitsevalle pienelle kalliosaarelle, jossa olikin jo paikalla kymmenisen turistia. Sopu sijaa antaa, ja siellä yritimme tähyillä harvinaisia Irrawaddy-delfiinejä. Kohta niitä alkoikin näkyä, melko kaukana mutta sen verran selvästi että erotimme ne. Olimme lukeneet, että kyseiset delfiinit ovat väritykseltään vaaleanpunaisia, mutta ainakin kaukaa katsottuna ne näyttivät enemmänkin harmailta. Irrawaddy-delfiinejä on arvioitu olevan nykyisin enää alle 100, eli taisimme olla onnekkaita kun niitä näytti nyt olevan monia liikenteessä. Illalla menimme jälleen Steven ja Clairen kanssa istumaan Hanuman’s Bariin. Paikka oli virallisesti kiinni, sillä Adam oli ollut kiireinen seuraavan päivän avajaisjuhlia järjestellessä, mutta pujahdimme pressujen välistä istumaan muutamille olusille.
15.12.2010 # Day 45 Don Det
Vaikka eilisilta ei kauheasti venähtänytkään, sillä Laosissa baarit täytyy sulkea sakon uhalla klo 23 (tosin ainakin Vientianessa aukioloaikaa saa venytettyä sujauttamalla sopivan lahjuksen paikalliselle poliisille), niin silti oli vähän hidas olo herätessä. Mutta väliäkös tuolla, tännehän tultiin rentoutumaan. Ja mikäs sen parempi keino kuin löhöillä kuistilla riippumatossa Mekongin kalastusveneitä katsellen. Olimme siis todella kiireisiä koko päivän tekien ei yhtikäs mitään.
Iltaa kohden olimme kuitenkin saaneet kerrytettyä sen verran energiaa, että päätimme lähteä kiertämään saarta kävellen. Pari tuntia siinä vierähti ja jouduimme kävelemään suurimman osan ajasta pimeässä, mutta hienoa oli silti. Illalliseksi päädyimme paikkaan nimeltä Mekong Dream, joka sijaitsi saaren toisessa päädyssä. Ruoka oli niin maittavaa ja paikka vaikutti niin kivalta, että päätimme huomenissa vaihtaa asumusta tänne. Hintaa tulee pari euroa lisää, mutta ei se 5 euroa per yö eli 2,5 euroa per nenä ole kuitenkaan kovin kallis hinta. Huoneet olivat uusia, siistejä ja ennen kaikkea isoja ja niissä oli kunnollinen sänky sekä oma vessa.
Iltaa kohden olimme kuitenkin saaneet kerrytettyä sen verran energiaa, että päätimme lähteä kiertämään saarta kävellen. Pari tuntia siinä vierähti ja jouduimme kävelemään suurimman osan ajasta pimeässä, mutta hienoa oli silti. Illalliseksi päädyimme paikkaan nimeltä Mekong Dream, joka sijaitsi saaren toisessa päädyssä. Ruoka oli niin maittavaa ja paikka vaikutti niin kivalta, että päätimme huomenissa vaihtaa asumusta tänne. Hintaa tulee pari euroa lisää, mutta ei se 5 euroa per yö eli 2,5 euroa per nenä ole kuitenkaan kovin kallis hinta. Huoneet olivat uusia, siistejä ja ennen kaikkea isoja ja niissä oli kunnollinen sänky sekä oma vessa.
13.-14.12. # Day 43-44 Vientiane – Don Det
Viimeisenä päivänä jouduimme luovuttamaan huoneen jo puoliltapäivin, joten jätimme pakatut rinkat guesthousen säilöön ja pyörimme iltapäivän kaupungilla. Minibussi tuli lopulta varttia yli 7 hakemaan meitä sekä brittipariskuntaa Stevea ja Clairea, jotka olivat myös lähdössä samasta guesthousesta kohti 4’000 islandsia. Ehdittiin jo porukassa ihmetellä, miksi bussiasemalle siirtymiseen oli varattu puolitoista tuntia aikaa, kun itse bussi lähtisi vasta 20:30. Sehän selvisi pian, sillä minibussi kuljettikin meidät noin 500 metrin päähän guesthousesta. Siellä oli jokin epävirallinen minibussienvaihtoasema, jossa oli jo muitakin matkustajia kymmenittäin. Katselimme kauhulla viereistä tuktukia, johon oli ängetty matkustajia niin paljon että kolme henkeä joutui seisomaan tuktukin perälaudalla. Odottelimme bussissa vartin verran, kunnes kuski komensi kaikki ulos kyydistä ja kauhuksemme yritti saada meitä menemään samaiseen täpötäyteen tuktukiin. Emme kuitenkaan ehtineet protestoida kuin hetken, kun paikalle kurvasi toinen tuktuk, jonne onnellisina kapusimme. Meidänkin kulkupelimme tuli kuitenkin niin täyteen, että osa joutui seisomakyytiläisiksi. Tämän säädön jälkeen pääsimme bussiasemalle juuri sopivasti 10 minuuttia ennen bussin lähtöä.
Ennakko-odotukset Laosin busseista eivät olleet huimat, mutta yöbussi oli yllättävän massiivinen ja uuden oloinen. Pääsimme molemmat ensikertaa matkustamaan bussissa, jossa penkkien sijaan oli sängyt! Kerrossänkytyyppisesti vaihtoehtoina oli ylä- ja alapeti. Sängyllä oli leveyttä ehkä reilu metri, ja sänky oli mitoitettu aina kahdelle hengelle. Juuri ja juuri mahduimme pötköttämään vierekkäin. Harmillisesti juuri meidän kopissamme jalkatila oli lähes olematon, ja tavaroille varattu hyllykkö oli sijoitettu jalkatilan päälle siten, että jalkoja ei juuri pystynyt hyllyn alla liikuttelemaan. Muissa sängyissä vastaavaa ongelmaa ei kuitenkaan vaikuttanut olevan. Palvelu bussissa pelasi erinomaisesti; meille jaeltiin vesipullojen lisäksi appelsiinimehua, leivoksia ja kosteuspyyhkeitä. Ahtaudesta ja bussin tärinästä huolimatta saatiin kuitenkin nukuttua pikkupätkissä ihan ok yöunet. Seitsemän aikaan aamulla olimme perillä Paksessa, ja heräsimme molemmat täydestä unesta. Paksessa kulkupeli vaihtui tavalliseen bussiin, jolla huristelimme kolmen tunnin verran edelleen kohti etelää.
Kun kerran olimme menossa saarelle, niin saimme vielä kerran vaihtaa kulkuneuvoa veneeseen. Long tail –veneellä matka Don det –saarelle kesti vartin verran. Maisemat venematkalla olivat mahtavat. Joki puikkelehti pienten saarien välissä; Mekong-joki levenee Laosin eteläosassa ja alueella on saariryhmä, jota kutsutaan nimellä 4’000 islands. Lieneeköhän saaria kuitenkaan aivan neljäätuhatta. Suurin osa niistä on aivan pieniä, mutta osalla on myös asutusta. Saarista kaksi, Don Det ja Don Khon ovat muodostuneet etenkin reppureissaajien suosikkikohteeksi.
Päätimme jäädä ensimmäiseen guesthouseen joka tuli vastaan. Paikka oli Paradise Guesthouse, jossa oli hyvin pienet ja yksinkertaiset bungalowit, mutta näkymät olivat mitä mahtavimmat: Jokaisessa mökissä oli oma pieni terassi, kahdella riippumatolla varustettuna, josta oli hienot näkymät Mekongille. Paradise oli paikallisen perheen omistuksessa, mutta heitä auttamassa oli Donna ja Lance, pariskunta joka oli juuri muuttanut pysyvästi Don Detille. Homma sujui oikein mainiosti, sillä perhe on hyvin mukava ja kielimuurin ylityksessä Donna ja Lance olivat auttamassa tarvittaessa.
Taloksi asetuttuamme lähdimme kävelemään kohti keskustaa, jonne loput matkaseurueestamme oli päätynyt asustelemaan. Lähdimme Steven, Clairen ja australialaisen Nickin kanssa kävelemään saarta ympäri, mutta aika pian vastaan tuli Veggie Patch -niminen orgaaninen ravintola, jonne jumituimme maistelemaan olutta ja pelaamaan Petankia omistajapariskunnan kanssa. Paikan omistaa ranskalainen Alex ja hänen Englannista kotoisin oleva tyttöystävänsä ja tänään sattui olemaan Alexin 30-vuotis syntymäpäivä, joten olikin aihetta pieneen juhlaan.
Pelisessioiden jälkeen aurinko alkoi laskea, jota menimme katselemaan läheisen ravintolan terassille ja täytyy sanoa, että auringonlasku Mekongilla oli yksi vaikuttavimmista näkymistä tällä reissulla. Jostain kumman syystä tuli mieleen Suomen kesä ja auringonlasku järvimaisemassa.
Auringonlaskun jälkeen siirryimme vielä takaisin kylään, jossa oli tarkoitus olla yllätysjuhlat Alexin kunniaksi Hanuman’s baarissa. Alex ei valitettavasti koskaan saapunut paikalle, mutta otimme silti ilon irti maistattamalla salmaria englantilaisille ystävillemme ja taas kerran suomalainen perinnejuoma oli suuri menestys. Nyt pullokin alkaa olemaan jo melkein tyhjä. Hanuman’sin omistaja on englantilainen Adam, joka oli tullut joitain vuosia sitten reppumatkailemaan saarille, niinkuin mekin, mutta kotiinlähtemisen sijaan olikin ottanut paikallisen vaimon ja perustanut baarin. Ei hassumpaa. Nyt hänellä oli jo valmiina toinenkin baari, Monkey Bar, jonka avajaiset olisivat tämän viikon perjantaina. Hanuman’s baarissa on sisustuksena ihania lamppuja, kankaita ja tyynyjä, ja Adam vinkkasi meille että hän oli käynyt hankintareissulla Phnom Pehnin Russian marketilla, josta kuulemma löytyy valtavat määrät vastaavanlaista tavaraa. Saa nähdä, joutuuko sitä lähettämään vielä toisenkin postipaketin kotiin ennen matkan loppua.
Ennakko-odotukset Laosin busseista eivät olleet huimat, mutta yöbussi oli yllättävän massiivinen ja uuden oloinen. Pääsimme molemmat ensikertaa matkustamaan bussissa, jossa penkkien sijaan oli sängyt! Kerrossänkytyyppisesti vaihtoehtoina oli ylä- ja alapeti. Sängyllä oli leveyttä ehkä reilu metri, ja sänky oli mitoitettu aina kahdelle hengelle. Juuri ja juuri mahduimme pötköttämään vierekkäin. Harmillisesti juuri meidän kopissamme jalkatila oli lähes olematon, ja tavaroille varattu hyllykkö oli sijoitettu jalkatilan päälle siten, että jalkoja ei juuri pystynyt hyllyn alla liikuttelemaan. Muissa sängyissä vastaavaa ongelmaa ei kuitenkaan vaikuttanut olevan. Palvelu bussissa pelasi erinomaisesti; meille jaeltiin vesipullojen lisäksi appelsiinimehua, leivoksia ja kosteuspyyhkeitä. Ahtaudesta ja bussin tärinästä huolimatta saatiin kuitenkin nukuttua pikkupätkissä ihan ok yöunet. Seitsemän aikaan aamulla olimme perillä Paksessa, ja heräsimme molemmat täydestä unesta. Paksessa kulkupeli vaihtui tavalliseen bussiin, jolla huristelimme kolmen tunnin verran edelleen kohti etelää.
Kun kerran olimme menossa saarelle, niin saimme vielä kerran vaihtaa kulkuneuvoa veneeseen. Long tail –veneellä matka Don det –saarelle kesti vartin verran. Maisemat venematkalla olivat mahtavat. Joki puikkelehti pienten saarien välissä; Mekong-joki levenee Laosin eteläosassa ja alueella on saariryhmä, jota kutsutaan nimellä 4’000 islands. Lieneeköhän saaria kuitenkaan aivan neljäätuhatta. Suurin osa niistä on aivan pieniä, mutta osalla on myös asutusta. Saarista kaksi, Don Det ja Don Khon ovat muodostuneet etenkin reppureissaajien suosikkikohteeksi.
Päätimme jäädä ensimmäiseen guesthouseen joka tuli vastaan. Paikka oli Paradise Guesthouse, jossa oli hyvin pienet ja yksinkertaiset bungalowit, mutta näkymät olivat mitä mahtavimmat: Jokaisessa mökissä oli oma pieni terassi, kahdella riippumatolla varustettuna, josta oli hienot näkymät Mekongille. Paradise oli paikallisen perheen omistuksessa, mutta heitä auttamassa oli Donna ja Lance, pariskunta joka oli juuri muuttanut pysyvästi Don Detille. Homma sujui oikein mainiosti, sillä perhe on hyvin mukava ja kielimuurin ylityksessä Donna ja Lance olivat auttamassa tarvittaessa.
Taloksi asetuttuamme lähdimme kävelemään kohti keskustaa, jonne loput matkaseurueestamme oli päätynyt asustelemaan. Lähdimme Steven, Clairen ja australialaisen Nickin kanssa kävelemään saarta ympäri, mutta aika pian vastaan tuli Veggie Patch -niminen orgaaninen ravintola, jonne jumituimme maistelemaan olutta ja pelaamaan Petankia omistajapariskunnan kanssa. Paikan omistaa ranskalainen Alex ja hänen Englannista kotoisin oleva tyttöystävänsä ja tänään sattui olemaan Alexin 30-vuotis syntymäpäivä, joten olikin aihetta pieneen juhlaan.
Pelisessioiden jälkeen aurinko alkoi laskea, jota menimme katselemaan läheisen ravintolan terassille ja täytyy sanoa, että auringonlasku Mekongilla oli yksi vaikuttavimmista näkymistä tällä reissulla. Jostain kumman syystä tuli mieleen Suomen kesä ja auringonlasku järvimaisemassa.
Auringonlaskun jälkeen siirryimme vielä takaisin kylään, jossa oli tarkoitus olla yllätysjuhlat Alexin kunniaksi Hanuman’s baarissa. Alex ei valitettavasti koskaan saapunut paikalle, mutta otimme silti ilon irti maistattamalla salmaria englantilaisille ystävillemme ja taas kerran suomalainen perinnejuoma oli suuri menestys. Nyt pullokin alkaa olemaan jo melkein tyhjä. Hanuman’sin omistaja on englantilainen Adam, joka oli tullut joitain vuosia sitten reppumatkailemaan saarille, niinkuin mekin, mutta kotiinlähtemisen sijaan olikin ottanut paikallisen vaimon ja perustanut baarin. Ei hassumpaa. Nyt hänellä oli jo valmiina toinenkin baari, Monkey Bar, jonka avajaiset olisivat tämän viikon perjantaina. Hanuman’s baarissa on sisustuksena ihania lamppuja, kankaita ja tyynyjä, ja Adam vinkkasi meille että hän oli käynyt hankintareissulla Phnom Pehnin Russian marketilla, josta kuulemma löytyy valtavat määrät vastaavanlaista tavaraa. Saa nähdä, joutuuko sitä lähettämään vielä toisenkin postipaketin kotiin ennen matkan loppua.
12.12.2010 #Day 42 Vientiane
Nyt on taas kerran vuorossa prätkän vuokraus. Ajattelimme päristellä Buddha Parkiin, joka sijaitsee reilun 20 kilometrin päästä keskustasta. Sinne olisi myös päässyt paikallisbussilla tai tuk tukilla, mutta punnittuamme vaihtoehtojen kätevyyden ja edullisuuden päädyimme omaan kulkupeliin. Laosissa liikenne on oikeanpuoleista, toisin kuin aikaisemmissa kohteissamme, mutta kotosuomeen tottuneena sehän sopi mainiosti. Jännittäväähän se taas aluksi oli uudessa paikassa, mutta täällä tiet ovat oikein hyviä ja liikennekään ei aivan älyttömän kaottista, mitä nyt ärsytti välillä vastaantulijoiden kaistalla ajavat mopoilijat.
Otimme puolivahingossa kunnon kiertoreitin pitkin kuoppatietä, josta oli kuitenkin oikein mukavat näkymät, koska tie pujotteli Mekong –joen vierttä pitkin. Kunnollista karttaa meillä ei tietenkään ollut, mutta noin parin tunnin ajelun ja mutkien kautta löysimme kuin löysimmekin perille puistoon. Puisto oli hyvin kaunis. Kymmeniä, ellei jopa satoja erilaisia hindujen ja buddhalaisten jumalolentoja esittäviä kivipatsaita jokapuolella. Patsaat ovat päätyneet sinne 50-luvulla omalaatuisen jooga-shamaanin toimesta. Liekö miekkonen inspiroinut myös paikalla ollutta huilunsoittajaa, joka oli kavunnut soittamaan instrumenttiaan läheiseen puuhun! Vaikka yksittäiset patsaat sinänsä eivät ole erikoisia, on paikka kokonaisuudessaan omalaatuinen kokemus. Huipennuksena oli kurpitsan muotoinen sisäänmentävä patsas, jossa kavuttiin huipulle kolmen kerroksen kautta (jotka edustavat helvettiä, maata ja taivasta). Portaat ja aukot olivat välillä kovinkin kapeita, mutta näkymät rakennelman päältä puistoon olivat mainiot.
Vaikka olimme huristelleet mopolla jo lähes koko päivän, päätimme tehdä vielä pienen kiertotien Vientianen päässä ja käydä katsastamassa Pha That Luang’in, joka on koko Laosin tärkein kansallisaarre. Rakennelma koostuu kolmesta kerroksesta, jotka on reunustettu kullatuin ”tötteröin”, jotka kauempaa katsottuna muistuttavat erehdyttävästi ohjuskärkiä. Koko rakennus on ollut aikoinaan kultapäällystetty, mutta sotien myötä paikka jäi hylätyksi ja kulta on päätynyt ahnaiden varkaiden taskuun ajat sitten. Ranskalaiset ovat yrittäneet sitä restauroida, mutta nyt väritys näyttää lähinnä siltä että joku olisi roiskinut keltaista maalia ympäriinsä huonolla tarkkuudella. Kokonaisuudessaan pytinki oli kuitenkin varsin komea (ainakin kaukaa katsottuna).
Olimme alun perin hieman suunnitelleet, että Vientianesta suuntaisimme kohti etelää Paksen kaupungin lähellä sijaitsevaan eko-majoitukseen, josta järjestetään patikointireissuja läheiseen luonnonpuistoon ja siellä sijaitsevaan pikkukylään. Harmillisesti heillä oli tarjota reissua vasta yli viikon päästä, joten päätimme jättää sen ainakin toistaiseksi väliin ja suunnistaa vielä etelämpään, lähes Kambozan rajalla sijaitseville 4000 islandsille.
Otimme puolivahingossa kunnon kiertoreitin pitkin kuoppatietä, josta oli kuitenkin oikein mukavat näkymät, koska tie pujotteli Mekong –joen vierttä pitkin. Kunnollista karttaa meillä ei tietenkään ollut, mutta noin parin tunnin ajelun ja mutkien kautta löysimme kuin löysimmekin perille puistoon. Puisto oli hyvin kaunis. Kymmeniä, ellei jopa satoja erilaisia hindujen ja buddhalaisten jumalolentoja esittäviä kivipatsaita jokapuolella. Patsaat ovat päätyneet sinne 50-luvulla omalaatuisen jooga-shamaanin toimesta. Liekö miekkonen inspiroinut myös paikalla ollutta huilunsoittajaa, joka oli kavunnut soittamaan instrumenttiaan läheiseen puuhun! Vaikka yksittäiset patsaat sinänsä eivät ole erikoisia, on paikka kokonaisuudessaan omalaatuinen kokemus. Huipennuksena oli kurpitsan muotoinen sisäänmentävä patsas, jossa kavuttiin huipulle kolmen kerroksen kautta (jotka edustavat helvettiä, maata ja taivasta). Portaat ja aukot olivat välillä kovinkin kapeita, mutta näkymät rakennelman päältä puistoon olivat mainiot.
Vaikka olimme huristelleet mopolla jo lähes koko päivän, päätimme tehdä vielä pienen kiertotien Vientianen päässä ja käydä katsastamassa Pha That Luang’in, joka on koko Laosin tärkein kansallisaarre. Rakennelma koostuu kolmesta kerroksesta, jotka on reunustettu kullatuin ”tötteröin”, jotka kauempaa katsottuna muistuttavat erehdyttävästi ohjuskärkiä. Koko rakennus on ollut aikoinaan kultapäällystetty, mutta sotien myötä paikka jäi hylätyksi ja kulta on päätynyt ahnaiden varkaiden taskuun ajat sitten. Ranskalaiset ovat yrittäneet sitä restauroida, mutta nyt väritys näyttää lähinnä siltä että joku olisi roiskinut keltaista maalia ympäriinsä huonolla tarkkuudella. Kokonaisuudessaan pytinki oli kuitenkin varsin komea (ainakin kaukaa katsottuna).
Olimme alun perin hieman suunnitelleet, että Vientianesta suuntaisimme kohti etelää Paksen kaupungin lähellä sijaitsevaan eko-majoitukseen, josta järjestetään patikointireissuja läheiseen luonnonpuistoon ja siellä sijaitsevaan pikkukylään. Harmillisesti heillä oli tarjota reissua vasta yli viikon päästä, joten päätimme jättää sen ainakin toistaiseksi väliin ja suunnistaa vielä etelämpään, lähes Kambozan rajalla sijaitseville 4000 islandsille.
11.12.2010 #Day 41 Vientiane
Tuli nukuttua yllättävän pitkään ja olo oli sen mukainen: Kerrankin oli levännyt ja kohtuullisen tervekin olo. Tänään vaihdoimme hotellia tien toiselle puolelle joka on jonkunverran edullisempi. Aamiainen tuli nautittua läheisessä kahvilassa, jossa oli todella maukas patonki kera kananmunan ja kinkun. Huomasi kyllä, että Laosiin on jäänyt vaikutteita ranskalaisilta, koska patonki oli varmasti reissun paras tähänmennessä.
Uusi huoneemme ei ollut ihan niin hieno kuin edellinen, mutta varmasti riittävä. Iltapäivällä lähdimme tuktukilla kohti läheistä temppeliä, jonne Riikka halusi mennä osallistumaan kävelymeditaatioon, joka järjestetään joka lauantai.
Viidakkoon oli rakennettu hieno temppelialue, jossa munkit hoitelivat päivittäisiä askareitaan. Osalla näytti asiat pyyhkivän todella hyvin ja välillä näytti vähän huvittavaltakin kun oransseihin kaapuihin sonnustautuneet buddha-munkit ajelivat nelivetomaastureilla ja näpyttelivät älypuhelimiaan. Mulle tuli taas todella kipeä olo, niin päätin lähteä takaisin hotellille lepäämään sillä aikaa kun Riikka jäisi meditaatioon.
Meditaatio oli hyvin kiehtova. Munkkien johdolla ja paikallisen miehen tulkkaamana noin 20 hengen (pääasiassa turisteista koostuva, mutta oli mukaan eksynyt muutama paikallinenkin) porukkamme harjoitteli meditointia istuen ja kävellen. Aluksi 20 minuuttia istuttiin paikallamme ja keskityttiin pelkästään hengittämiseen. Ideana on siis yrittää olla ajattelematta mitään muuta kuin hengityksen virtaamista sisään ja ulos, mikä on yllättävän vaikeaa kun sitä tosissaan yrittää. Lisäksi ympäristöstä kuului kova meteli, vasarointia ja lasten leikkimistä. Mutta aina kun huomasi ajatusten lähteneen harhailemaan, yritti vain jatkaa hengitykseen keskittymistä. Parikymmentä minuuttia kului yllättävän nopeasti. Seuraavat 20 minuuttia vietettiinkin kävelymeditoinnin parissa, jossa hengityksen sijaan keskitytään jalkojen liikkeeseen kävellessä: tyyliin oikea jalka nousee ylös-liikkuu eteen-laskeutuu maahan-vasen jalka nousee ylös jne. Liikkuessa tuntui helpommalta keskittyä vain kävelyyn, eikä huomanut ajatusten vaeltelevan läheskään yhtä usein. Porukkamme oli varmaan ulkopuolisten silmin hassu näky, kun kymmeniä ihmisiä matelee silmät kiinni etanavauhtia ympäri pientä temppeliä! Kävelyn jälkeen oli vuorossa vielä toiset 20 minuttia istumameditaatiota, joka menikin jo ensimäistä kertaa sujuvammin. Lähtiessä saimme vielä mukaan vihkoset joissa kerrotaan lisää meditaation saloista. Ja tämä kaikki ei maksanut mitään. Lahjoitusboksille saikin melkein jonottaa ulosmennessä. Kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus ja erikoinen ympäristö teki siitä vielä mieleenpainuvamman.
Uusi huoneemme ei ollut ihan niin hieno kuin edellinen, mutta varmasti riittävä. Iltapäivällä lähdimme tuktukilla kohti läheistä temppeliä, jonne Riikka halusi mennä osallistumaan kävelymeditaatioon, joka järjestetään joka lauantai.
Viidakkoon oli rakennettu hieno temppelialue, jossa munkit hoitelivat päivittäisiä askareitaan. Osalla näytti asiat pyyhkivän todella hyvin ja välillä näytti vähän huvittavaltakin kun oransseihin kaapuihin sonnustautuneet buddha-munkit ajelivat nelivetomaastureilla ja näpyttelivät älypuhelimiaan. Mulle tuli taas todella kipeä olo, niin päätin lähteä takaisin hotellille lepäämään sillä aikaa kun Riikka jäisi meditaatioon.
Meditaatio oli hyvin kiehtova. Munkkien johdolla ja paikallisen miehen tulkkaamana noin 20 hengen (pääasiassa turisteista koostuva, mutta oli mukaan eksynyt muutama paikallinenkin) porukkamme harjoitteli meditointia istuen ja kävellen. Aluksi 20 minuuttia istuttiin paikallamme ja keskityttiin pelkästään hengittämiseen. Ideana on siis yrittää olla ajattelematta mitään muuta kuin hengityksen virtaamista sisään ja ulos, mikä on yllättävän vaikeaa kun sitä tosissaan yrittää. Lisäksi ympäristöstä kuului kova meteli, vasarointia ja lasten leikkimistä. Mutta aina kun huomasi ajatusten lähteneen harhailemaan, yritti vain jatkaa hengitykseen keskittymistä. Parikymmentä minuuttia kului yllättävän nopeasti. Seuraavat 20 minuuttia vietettiinkin kävelymeditoinnin parissa, jossa hengityksen sijaan keskitytään jalkojen liikkeeseen kävellessä: tyyliin oikea jalka nousee ylös-liikkuu eteen-laskeutuu maahan-vasen jalka nousee ylös jne. Liikkuessa tuntui helpommalta keskittyä vain kävelyyn, eikä huomanut ajatusten vaeltelevan läheskään yhtä usein. Porukkamme oli varmaan ulkopuolisten silmin hassu näky, kun kymmeniä ihmisiä matelee silmät kiinni etanavauhtia ympäri pientä temppeliä! Kävelyn jälkeen oli vuorossa vielä toiset 20 minuttia istumameditaatiota, joka menikin jo ensimäistä kertaa sujuvammin. Lähtiessä saimme vielä mukaan vihkoset joissa kerrotaan lisää meditaation saloista. Ja tämä kaikki ei maksanut mitään. Lahjoitusboksille saikin melkein jonottaa ulosmennessä. Kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus ja erikoinen ympäristö teki siitä vielä mieleenpainuvamman.
10.12.2010 #Day 40 Vientiane
Aamusta suuntasimme Vientianen Morning Marketille katselemaan, jos löytyisi jotain ostettavaa. Alue oli todella hyvin, mutta valitettavasti tuotevalikoima toisti aika rajusti itseään, kuten Aasian marketeilla yleensäkin. Huvittavia myyntiartikkeleita sielä tuli kyllä vastaan. Muunmuassa väärennettyjä 100$ dollarin seteleitä. Jätettiin kuitenkin ostamatta.
Kuumeinen olo vaivasi edelleenkin joten suuntasimme takaisin hotellille päin. Päivälepäilyn ansiosta olo parani iltaa kohden ja päätimme lähteä katselemaan jos kaupungista löytyisi jonkinlaista yöelämää. Illalliset söimme Mekong –joen varrella sijaitsevassa kattoterassilla. Ruoka oli oikein hyvää vaikka paikka näyttikin enemmän kaljakuppilalta. Harmiksemme missasimme juuri auringonlaskun, joka kuulemma on näyttävä terassilta.
Ruoan jälkeen lähdimme kävelemään pitkin joen vartta ilman sen kummempia suunnitelmia. Lopulta päädyimme paikallisiin syntymäpäiväjuhliin kadun varrella, jossa ystävälliset ihmiset tarjosivat meille olutta ja kuivattua mustekalaa. Juhlijat lähtivät kuitenkin melko pian kohti klubeja ja me päätimme ottaa tuktukin kohti hotelliamme, jonka lähellä olevassa kuppilassa oli tarkoitus olla jonkinlaiset pippalot kymmenen maissa.
Olisi ehkä kannattanut silti jäädä paikallisten kanssa bilettämään, koska juhlijat koostuivat lähinnä sekavista turisteista ja musiikistakin tuli mieleen lähinnä Suomen sedulat. Tuli kuitenkin jopa tanssittua vähän, kosta hullu hipahtava naikkonen repi meidät väkisin tanssilattialle ”I know you want it!” –niin no. Oli vähän sen oloista, että on nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta.
Kuumeinen olo vaivasi edelleenkin joten suuntasimme takaisin hotellille päin. Päivälepäilyn ansiosta olo parani iltaa kohden ja päätimme lähteä katselemaan jos kaupungista löytyisi jonkinlaista yöelämää. Illalliset söimme Mekong –joen varrella sijaitsevassa kattoterassilla. Ruoka oli oikein hyvää vaikka paikka näyttikin enemmän kaljakuppilalta. Harmiksemme missasimme juuri auringonlaskun, joka kuulemma on näyttävä terassilta.
Ruoan jälkeen lähdimme kävelemään pitkin joen vartta ilman sen kummempia suunnitelmia. Lopulta päädyimme paikallisiin syntymäpäiväjuhliin kadun varrella, jossa ystävälliset ihmiset tarjosivat meille olutta ja kuivattua mustekalaa. Juhlijat lähtivät kuitenkin melko pian kohti klubeja ja me päätimme ottaa tuktukin kohti hotelliamme, jonka lähellä olevassa kuppilassa oli tarkoitus olla jonkinlaiset pippalot kymmenen maissa.
Olisi ehkä kannattanut silti jäädä paikallisten kanssa bilettämään, koska juhlijat koostuivat lähinnä sekavista turisteista ja musiikistakin tuli mieleen lähinnä Suomen sedulat. Tuli kuitenkin jopa tanssittua vähän, kosta hullu hipahtava naikkonen repi meidät väkisin tanssilattialle ”I know you want it!” –niin no. Oli vähän sen oloista, että on nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta.
perjantai 10. joulukuuta 2010
9.12.2010 #Day 39 Kuala Lumpur – Vientiane
Jouduimmekin lähtemään aamulla liikkeelle jo aikaisin. Ensimmäistä kertaa KL:ssa jouduimme matkaamaan taksilla, ja se olikin ihan oma kokemuksensa. 3 ensimmäistä taksia ilmoittivat vain könttäsumman, jolla heittäisivät meidät postille ja taksimittaria osoittaessamme kaasuttivat vain pois. Onneksi paikalla kurvasi mukava taksikuski, joka heitti meidät postille mittarin kera ja jäi vielä postin ulkopuolelle odottamaan sen aikaa, että saamme paketin lähetettyä ja vei meidät samantien lentokentälle saakka. Kuala Lumpurin lentokenttä on jostain syystä 70 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, joten olimme tyytyväisiä että saimme kyydin järjestettyä näin vaivattomasti.
Perillä Vientianessa olimme jo myöhäisiltapäivästä. Viisumit sai järkättyä lentokentällä USD 35 hinnalla (jostain syystä joka maalle oli oma viisumihinta; suomalaiset saivat maksaa 35 kun taas kanadalaiset jopa 41 mutta itäeurooppalaiset vain 30 dollaria). Emme olleet varanneet majoituksia Vientianesta etukäteen, ja pari ensimmäistä paikkaa olivatkin täysiä. Saimme kuitenkin mukavan Mekong-joen viereltä Riverside hotellista. Vietyämme rinkat hotelliin lähdimme heti metsästämään illallista. Mekongin varrella on useita katukoju-ravintoloita, joissa oli tarjoiltavat ruuat esillä lieden vieressä. Monessa ravintolassa näkyi olevan tarjolla noin tennispallon kokoisia paistettuja palleroita, ja selvisi että niissä onkin sisällä riisiä. Tästä ainesosasta rakentuu nam-salaatti, jossa on kyseisen riisin lisäksi pähkinöitä sekä tuoreita korianteria ja minttua. Nämä sitten kääräistään salaatinlehteen ja nautinto on valmis, yksi maistuvimmista ruuista tähän mennessä. Huuhdoimme illallisen alas Beerlaolla, joka näkyi olevan tähän asti ehdottomasti matkan halvinta olutta. Suuren (660 ml) pullon hinta on ravintolassakin vain euron.
8.12.2010 #Day 38 Kuala Lumpur
Petronas-torneihin emme kuitenkaan menneet sisälle asti, sillä yleisö päästetään vain näköalasillalle alle puoleenväliin torneja. Sen sijaan suuntasimme seuraavana aamuna Menara KL:n, joka on toisiksi korkein torni Kuala Lumpurissa. Menarassa kuitenkin pääsee pällistelemään maisemia paljon korkeammalta kuin Petronaksen torneissa. Tornista oli hauska bongata kaupunginosia joissa olimme käyneet, ja löytyipä lopulta oman hotellin kattokin talojen joukosta.
Illalla yritimme päästä läheiseen postiin lähettämään muutamia ylimääräisiä tavaroita Suomeen, mutta heti ulos astuttuamme alkoi ripotella vettä. Ehdimme juuri ja juuri sateensuojaan lähikauppamme katoksen alle, kun taivas repesi täysin. Kuala Lumpurin viemäriverkostossa lienee parantamisen varaa, kun joka sateella kadut ovat alkaneet muistuttaa enemmän jokia kuin teitä. Katoksen alla seisoskellessamme päätimme tehdä ryntäyksen vastapäiseen intialaisravintolaan. Riikan flipflopit eivät vain pysyneetkään jaloissa kadun yli juostessa, ja tiellä ollut vesi virtasi sen verran kovaa vauhtia että kenkien perässä sai juosta pitkään ennen kuin ne sai kiinni, mutta lopulta löytyi molemmat kengät ja nautimme loistavat safkat intialaisessa. Ikävä kyllä ruoan jälkeenkin satoi edelleen niin paljon, että suuntasimme vain nopeasti hotellille ja postireissu saisi jäädä viimeiseen aamuun.
Illalla yritimme päästä läheiseen postiin lähettämään muutamia ylimääräisiä tavaroita Suomeen, mutta heti ulos astuttuamme alkoi ripotella vettä. Ehdimme juuri ja juuri sateensuojaan lähikauppamme katoksen alle, kun taivas repesi täysin. Kuala Lumpurin viemäriverkostossa lienee parantamisen varaa, kun joka sateella kadut ovat alkaneet muistuttaa enemmän jokia kuin teitä. Katoksen alla seisoskellessamme päätimme tehdä ryntäyksen vastapäiseen intialaisravintolaan. Riikan flipflopit eivät vain pysyneetkään jaloissa kadun yli juostessa, ja tiellä ollut vesi virtasi sen verran kovaa vauhtia että kenkien perässä sai juosta pitkään ennen kuin ne sai kiinni, mutta lopulta löytyi molemmat kengät ja nautimme loistavat safkat intialaisessa. Ikävä kyllä ruoan jälkeenkin satoi edelleen niin paljon, että suuntasimme vain nopeasti hotellille ja postireissu saisi jäädä viimeiseen aamuun.
7.12.2010 #Day 37 Kuala Lumpur
Alkuperäinen suunnitelmamme Kuala Lumpurissa oli mennä tutustumaan läheiseen luolastoon Batu cavesiin, mutta harmiksemme luolat ovat loppuvuoden remontissa ja niissä vierailu jäi seuraavaan kertaan, joten myös seuraava päivä kului pitkälti katuja tallaten. Hotellimme lähistöllä oli roppakaupalla erilaisia ostareita, joista osassa kävimme, mutta vain lyhyelti huomattuamme niiden olevan täynnä Louis Vuitton, Gucci ja muita vastaavan hintatason liikkeitä.
Illan pimennyttyä siirryimme Kuala Lumpurin kenties kuuluisimmalle nähtävyydelle Petronas twin towersille. Lähes puolen kilometrin korkuiset Petronas-yhtiön pääkonttorit olivat illan pimeydessä komea näky. Pakkohan niistä oli ottaa perinteiset turistikuvat.
Illan pimennyttyä siirryimme Kuala Lumpurin kenties kuuluisimmalle nähtävyydelle Petronas twin towersille. Lähes puolen kilometrin korkuiset Petronas-yhtiön pääkonttorit olivat illan pimeydessä komea näky. Pakkohan niistä oli ottaa perinteiset turistikuvat.
6.12.2010 #Day 36 Kuala Lumpur
Ensimmäisenä Kuala Lumpur-aamuna suuntasimme hotellin läheiselle monorail-pysäkille ja matkasimme parin pysäkin verran Chow kit-kaupunginosaan, jossa oli paikallisten suosima ruokatori. Tarjolla oli mitä tahansa voisi haluta lehmänpäistä kuivattuihin kaloihin, mutta täytyy myöntää että lehmänpäät aiheuttivat pientä ruokahalun puutetta loppupäiväksi. Mahtavan värisiä vihanneksiakin oli korikaupalla.
Loppupäivän kävelimme jälleen Little Indian ja Chinatownin liepeillä. Pitkän päivän lopuksi oli mukava mennä Central marketista löytyneeseen fish spahan: vain 5 ringitillä (10 sentin paikkeilla) pääsi nauttimaan kalahoidosta, jossa laitetaan jalat isoon kala-altaaseen, jossa pikkukalat napsivat jaloista kuollutta ihoa. Kokemus oli aluksi hyvin kutittava, mutta hetkessä näykkäilyyn tottui ja 10 minuutin kalahoidon jälkeen jalat olivat kuin uudestisyntyneet.
Loppupäivän kävelimme jälleen Little Indian ja Chinatownin liepeillä. Pitkän päivän lopuksi oli mukava mennä Central marketista löytyneeseen fish spahan: vain 5 ringitillä (10 sentin paikkeilla) pääsi nauttimaan kalahoidosta, jossa laitetaan jalat isoon kala-altaaseen, jossa pikkukalat napsivat jaloista kuollutta ihoa. Kokemus oli aluksi hyvin kutittava, mutta hetkessä näykkäilyyn tottui ja 10 minuutin kalahoidon jälkeen jalat olivat kuin uudestisyntyneet.
5.12.2010 #Day 35 Pulau Pangkor – Kuala Lumpur
Ylös aikaisin, kamat kasaan ja kohti Kuala Lumpuria. Reissu sujui yhtä nopsasti kuin tullessakin. Tosin bussissa alkoi itsekin voimaan vähän pahoin kun seuraavassa penkissä istuva pikkupoika oksensi ja kakoi puolimatkaa muovipussiin.
Pois jäimme jo Chinatownissa ja kävelimme loppumatkan Jalan Sahabatille. Sahabat Guesthousessa meidät otettiin taas lämpimästi vastaan ja ensimmäiseksi yöksi otimme Deluxe huoneen koska kaikki normaalihintaiset huoneet olivat täyteen buukattu. Sahabatissa tosin on niin hyvä palvelu, että he lupasivat seuraavana päivä siirtää tavaramme halvempaan huoneeseen, kunhan olisimme pakanneet valmiiksi.
Illalla lähdimme talsimaan takaisin kohti Chinatownia. Siellä järjestetään iltaisin ja öisin torikatu, josta kuulemma löytyisi lähes mitä vain vaatteista kännyköihin. Pääsimmekin jo heti ensimmäisenä iltana ostostenteon makuun, kun Riikka löysi itselleen uudet housut ja minä suojakuoren kännykälleni, jotta se ei ihan kulahtaisi reissullamme. Marketin jälkeen suunnistimme vielä Central Marketiin ja Little Indiaan, jossa oli myös kaduilla torimeininkiä, tosin tälläkertaa ei tarttunut mukaan mitään erityistä.
Illalliset söimme läheisellä ruokakadulla, Jalan Alorilla, joka on kuuluisa hyvistä ravintola- ja ruokakojuvaihtoehdoistaan. Ja ruokakin oli todella maineensa veroista.
4.12.2010 #Day 34 Pulau Pangkor
Oltiin suunniteltu viidakkotrekkausta tällepäivälle. Harmiksemme aamu oli varsin sateinen, mutta päätimme lähteä silti. Ensin meidän kuitenkin piti vaihtaa majataloa, koska oli lauantai, eikä Seagullissa ollut vapaita huoneita tällepäivälle. Kuten aikaisemminkin jo mainitsin, niin viikonloput ovat Pangkorilla äärimmäisen kiireisiä ja olimme hieman huolissamme, että löytäisimmekö mitään majapaikkaa koko saarelta.
Kaikkialla tosiaan oli täynnä, vasta viidennestä hotellista, Nipah Bay Villasta, löytyi vapaa huone ja sekin oli koko paikan viimeinen. Hotelli oli hieman kalliimpi: 100 RM / yö (25e), mutta viikonloppuisin kaikkialla on käytössä viikonloppuhinnasto, joten ei se liikaa ollut kuitenkaan ja kyseessä oli kuitenkin viimeinen ilta Pangkorilla.
Trekkaussuunnitelmamme meni vähän mönkään, kun kyselimme asiasta vähän lisää. Jos samoamaan halusi, niin pitäis olla kuulemma virallinen lupa mantereelta, koska kyseessä on luonnonsuojelu-alue. Ei meille enään tietenkään ollut aikaa moista hankkia, joten tyydyimme vähempään eli päätimme kävellä läheiselle vesiputoukselle.
Vesiputous oli tosiaankin hyvin pieni eikä siinä ollut juuri mitään nähtävää. Sinne käveli noin 10 minuuttia pientä polkua pitkin. Putoukselta kuitenkin polku jatkui kohti tuntematonta joten päätimme jatkaa matkaa. Kovin kauaa emme kuitenkaan ehtineet kävellä kun Riikka huomasi, että hänen sukkansa ovat täynnä iilimatoja. Itse huomasin heti perään saman. Kiirellä siis pois viidakosta ja irroittelemaan verta imeviä lötköjä jaloista. Kaikki vaatteet piti käydä kunnolla läpi ja otukset irrottaa ihosta polttamalla. Yksi hyväkäs oli jopa päässyt kiipeämään sisäreiteeni kiinni, minkä oli vähän turhan lähellä...
Huolellisen matosiivon ja suihkuilun jälkeen päätimme viettää iltaa viereisen bungalowin asukkien: Daven ja Gemman kanssa kera muutaman olusen. Aussi-brittiläinen pariskunta oli oikein mukavaa seuraa ja ilta suijuikin rattoisasti. Hekin olivat lähdössä takaisin KL:ään huomenna joten sovimme ottavamme yhteisen taksin satamaan aamulla. Illalliseksi maistui hotellimme keittiöstä kokonainen grillattu White Snapper. Lauantai-illan kiireen tosin huomasi ravintolassakin, koska riisiä emme meinanneet ensin saada kalan kanssa ollenkaan.
Kaikkialla tosiaan oli täynnä, vasta viidennestä hotellista, Nipah Bay Villasta, löytyi vapaa huone ja sekin oli koko paikan viimeinen. Hotelli oli hieman kalliimpi: 100 RM / yö (25e), mutta viikonloppuisin kaikkialla on käytössä viikonloppuhinnasto, joten ei se liikaa ollut kuitenkaan ja kyseessä oli kuitenkin viimeinen ilta Pangkorilla.
Trekkaussuunnitelmamme meni vähän mönkään, kun kyselimme asiasta vähän lisää. Jos samoamaan halusi, niin pitäis olla kuulemma virallinen lupa mantereelta, koska kyseessä on luonnonsuojelu-alue. Ei meille enään tietenkään ollut aikaa moista hankkia, joten tyydyimme vähempään eli päätimme kävellä läheiselle vesiputoukselle.
Vesiputous oli tosiaankin hyvin pieni eikä siinä ollut juuri mitään nähtävää. Sinne käveli noin 10 minuuttia pientä polkua pitkin. Putoukselta kuitenkin polku jatkui kohti tuntematonta joten päätimme jatkaa matkaa. Kovin kauaa emme kuitenkaan ehtineet kävellä kun Riikka huomasi, että hänen sukkansa ovat täynnä iilimatoja. Itse huomasin heti perään saman. Kiirellä siis pois viidakosta ja irroittelemaan verta imeviä lötköjä jaloista. Kaikki vaatteet piti käydä kunnolla läpi ja otukset irrottaa ihosta polttamalla. Yksi hyväkäs oli jopa päässyt kiipeämään sisäreiteeni kiinni, minkä oli vähän turhan lähellä...
Huolellisen matosiivon ja suihkuilun jälkeen päätimme viettää iltaa viereisen bungalowin asukkien: Daven ja Gemman kanssa kera muutaman olusen. Aussi-brittiläinen pariskunta oli oikein mukavaa seuraa ja ilta suijuikin rattoisasti. Hekin olivat lähdössä takaisin KL:ään huomenna joten sovimme ottavamme yhteisen taksin satamaan aamulla. Illalliseksi maistui hotellimme keittiöstä kokonainen grillattu White Snapper. Lauantai-illan kiireen tosin huomasi ravintolassakin, koska riisiä emme meinanneet ensin saada kalan kanssa ollenkaan.
3.12.2010 #Day 33 Pulau Pangkor
Riikalle oli iskenyt perinteinen lomaflunssa, joten hän jäi aamulla lepäilemään hotellille. Itse päätin lähteä kasin aikoihin kaupunkiin päin, joka olisi noin puolentoistatunnin kävelyn päässä. Reitti oli suurimmaksiosaksi autotietä, mutta matkalla oli silti paljon nähtävää. Muunmuassa paljon apinoita sähköjohdoilla istuskelemassa. Takaisin tulomatkalla huomasin ojanpenkalla myös äärimmäisen ison monitoriliskon ( reilu metri pituutta), mutta juuri kun sain kameran kaivettua esiin, niin kaveri otti hatkat eikä kameralle tallentunut kuin hännän pää. Pitää jatkossa pitää silmät auki ja kamera kokoajan esille. Otus oli sen verran hätkähdyttävä näky, että siitä on pakko saada kuva!
Illalla Riikan olo oli jo hieman parempi, joten kävelimme lähikylään katsomaan illallistarjontaa. Kävelymatkalla spottasimme myös monitoriliskon uudestaan ja tälläkertaa se tallentui kamerallekin. Tosin melkoisen suttuisena, koska tälläkin yksilöllä oli kova kiire karkuun. Kylästä löysimmekin varsin hyvän kiinalaisen ravintolan, jonka omistaja oli varsin huumormiehiä. Katsoimme siinä syödessämme kiinankielistä tv-ohjelmaa, jota omistajakin meille välillä kommentoi: ”Finland!” kun telkkarissa oltiin jäätiköllä. Miekkonen oli myös sitämieltä että Islanti on kaupunki Suomessa. Miellyttävä ravinteli ja koska oli kyse kiinalaisista niin listalta löytyi myös olutta. Kiinalaiset rules.
Illalla Riikan olo oli jo hieman parempi, joten kävelimme lähikylään katsomaan illallistarjontaa. Kävelymatkalla spottasimme myös monitoriliskon uudestaan ja tälläkertaa se tallentui kamerallekin. Tosin melkoisen suttuisena, koska tälläkin yksilöllä oli kova kiire karkuun. Kylästä löysimmekin varsin hyvän kiinalaisen ravintolan, jonka omistaja oli varsin huumormiehiä. Katsoimme siinä syödessämme kiinankielistä tv-ohjelmaa, jota omistajakin meille välillä kommentoi: ”Finland!” kun telkkarissa oltiin jäätiköllä. Miekkonen oli myös sitämieltä että Islanti on kaupunki Suomessa. Miellyttävä ravinteli ja koska oli kyse kiinalaisista niin listalta löytyi myös olutta. Kiinalaiset rules.
2.12.2010 #Day 32 Pulau Pangkor
Tänään oli vuorossa lötköttelyä eikä juuri muuta. Suunta rannalle siis ja riippumatto messiin. Joitain tunteja tuli löhöiltyä ja itse sain jopa reissun toisen kirjan luettua loppuun, mikä on hieno saavutus, koska keskimääräinen kirjojen ahmintatahtini on noin yksi kirja per 5 vuotta. Riikka tosin on saanut luettua jo ties kuinka monta kirjaa tälläreissulla, mutta hän onkin lukutoukka.
Jotain aktiviteettia piti kehittää ja päätimmekin uida läheiselle pikkusaarelle. Olimme ensin hieman epäileväisiä matkan pituudesta, mutta rohkaistuimme kun juttelimme eilen tapaamamme pariskunnan naisen kanssa, että hän oli uinut juuri saarelle, eikä matka ollut kuin ehkä puolisen tuntia per suunta.
Uimamatka meni sujuvasti ja oli kiva että noin puolessa välissä oli kalastajien verkkosäilö kaloille, jossa saimme hetken leväthää ennen matkan jatkamista. Saari oli tosiaan hyvin pieni, eikä sen rannalta oikein päässyt mihinkään, koska rantaa ympäröivät korkeat kalliot ja tiheä viidakko.
Malesialaiset turistit tulivat rantaan luonnollisesti veneillä ja oli kieltämättä aika huvittavan näköistä, kun pelastusliiveillä varustetut, pitkiin vaatteisiin pukeutuneet burkhapäiset naiset peuhasivat rantavedessä. Tosin huvittuneisuus taisi olla molemminpuoleista, koska jo useammin kuin kerran ovat paikalliset naikkoset kikatelleet ja osoitelleet Riikan rastatukkaa. Se taitaa olla melkoisen harvinainen hiustyyli täälläpäin.
Uimisen jälkeen päikkärit maistuivat ja matkalla hotellille pysähdyimme samalla katsomaan ja kuvailemaan Hornbill –lintujen ruokkimista. Huvittavan näköisiä siivekkäitä isoine nokkineen lenteli ympäriinsä kymmenittäin, kun ruokkijamies heitteli ilmaan banaanin siivuja.
Illalliselle päätimme mennä läheiseen rantaravintola Daddy’siin, jossa herkuttelimme jättikatkaravuilla chilikastikkeessa ja paikallisella Lau Lau –kalalla. Itse päätin oikein repäistä ja tilasin reissun ensimmäisen drinkin. Olisi tosin pitänyt tyytyä pelkkään oluseen. Sateenvarjolla varustettu vahva, punainen ja kookokselta maistuva jättiläisdrinkki ei oikein maistunut.
Jotain aktiviteettia piti kehittää ja päätimmekin uida läheiselle pikkusaarelle. Olimme ensin hieman epäileväisiä matkan pituudesta, mutta rohkaistuimme kun juttelimme eilen tapaamamme pariskunnan naisen kanssa, että hän oli uinut juuri saarelle, eikä matka ollut kuin ehkä puolisen tuntia per suunta.
Uimamatka meni sujuvasti ja oli kiva että noin puolessa välissä oli kalastajien verkkosäilö kaloille, jossa saimme hetken leväthää ennen matkan jatkamista. Saari oli tosiaan hyvin pieni, eikä sen rannalta oikein päässyt mihinkään, koska rantaa ympäröivät korkeat kalliot ja tiheä viidakko.
Malesialaiset turistit tulivat rantaan luonnollisesti veneillä ja oli kieltämättä aika huvittavan näköistä, kun pelastusliiveillä varustetut, pitkiin vaatteisiin pukeutuneet burkhapäiset naiset peuhasivat rantavedessä. Tosin huvittuneisuus taisi olla molemminpuoleista, koska jo useammin kuin kerran ovat paikalliset naikkoset kikatelleet ja osoitelleet Riikan rastatukkaa. Se taitaa olla melkoisen harvinainen hiustyyli täälläpäin.
Uimisen jälkeen päikkärit maistuivat ja matkalla hotellille pysähdyimme samalla katsomaan ja kuvailemaan Hornbill –lintujen ruokkimista. Huvittavan näköisiä siivekkäitä isoine nokkineen lenteli ympäriinsä kymmenittäin, kun ruokkijamies heitteli ilmaan banaanin siivuja.
Illalliselle päätimme mennä läheiseen rantaravintola Daddy’siin, jossa herkuttelimme jättikatkaravuilla chilikastikkeessa ja paikallisella Lau Lau –kalalla. Itse päätin oikein repäistä ja tilasin reissun ensimmäisen drinkin. Olisi tosin pitänyt tyytyä pelkkään oluseen. Sateenvarjolla varustettu vahva, punainen ja kookokselta maistuva jättiläisdrinkki ei oikein maistunut.
1.12.2010 #Day 31 Pulau Pangkor
Hotellihuoneen hintaan ei kuulunut aamiaista ja hyvä niin koska se ei kovin hyvääkään ollut: Kuivia nakkeja ja keskinkertaista munakasta. Onneksi lähialueilla oli paljon tasokkaan näköisiä ravintoloita, joissa voidaan jatkossa aamiaismätöt vetää.
Malesiassa on vähän eri meininki prätkien kanssa, mitä muualla Aasiassa on tullut vastaan: Kypärät saatiin automaattisesti ja ajamiseen tarvitsee ajokortin, vaikka kyseessä oli vaan skootterimopo. Ajokorttia ei tosin edes tarvinnut näyttää, vaikka mukana sellainen olisi ollutkin.
Lähdimme huristamaan saarta ympäri myötäpäivään ja näkymät olivat varsin kivoja, parempia mitä olin kuvitellut. Kauniita rantoja ja toisella puolella tiheää viidakkoa, eikä liikennettäkään ollut nimeksikään. Tosin olimme kuulleet, että viikonloppuisin saari on aivan mahdottoman tukossa viikonloppulomailijoista.
Olimme huristelleet jo toiselle puolelle saarta, kun päätimme pysähtyä tienvarrella olevaan näköalatorniin. Tornista ei tosin juuri nähnyt muuta kuin merta silmän kantamattomiin. Paikalla oli myös toinen länkkäripariskunta: Mies Hollannista ja nainen Chilestä. Turisimme siinä hetken niitä näitä, kunnes pariskunta kertoi, että ihan tornin kupeessa, ojassa, on puolikuollut koiranpentu. Näky oli melkoisen ikävä: Kaksi jo kuollutta pentua ja yksi hädintuskin elossa itkien. Joku idiootti oli siis tarkoituksella vienyt pennut ojaan ja jättänyt auringon armoille. Pari tuntia odottelimme ja pysäyttelimme prätkiä kysellen, että mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Vastaukset olivat aika pitkälti tasoa ”ei kiinnosta”, ” saarella ei ole eläinten turvakotia” ja ”en voi koskea koiraan koska olen muslimi”. Alkoi kiukuttaa huolella, koska juuri mitään ei ollut tehtävissä, ei ollut oikein tietotaitoa lopettaakaan pikkuotuksen kärsimyksiä. Jokatapauksessa pentu oli niin nuori, ettei se olisi selvinnyt ilman emoaan.
Jälkeenpäin kävi ilmi, itselleni ainakin uusi juttu, että muslimit pitävät koiria ”likaisina” otuksina ja valitettavasti välillä se johtaa koirien laiminlyöntiin ja pahoinpitelyyn, vaikkakin se on koraanin oppien vastaista. Myöhemmin tapasimme samaisen länkkäripariskunnan uudestaan ja he kertoivat, että heidän hotellistaan oli asiaan kommentoitu, että se on saarella aivan normaalia ja he itsekin jättävät ylimääräisiä koiriaan ojienpohjalle. Hieno juttu kertakaikkiaan.
Fiilikset siis meni ja samalla ruokahalu. Päätimme kuitenkin jatkaa kierrosta, jos päivä vaikka tästä paranisi. Pysähdyimme mm. hylätyn purjehdusklubin rauniolla ja ”salarannalla” (Teluk Segadas), jonne kävelimme 15 minsaa läpi viidakon. Rannalla ei ollut ketään muita ja oli varsin mahtava valkoisine hiekkoineen ja puista roikkuvine flengailuköysineen.
Saavuttuamme takaisin hotellille koiraepisodi masensi edelleenkin. Vietimme iltaa hotellin ravintolan terassilla istuen ja muutamia Tiger –oluita nauttien, joita kuitenkaan ei juuri missään ravintoloissa myyty, pääuskonnosta johtuen, mutta onneksi sai tuoda omat oluset lähikaupasta.
Illan hämärtyessä olo hieman onneksi piristyi kun seurailimme makaki –apinoiden ryöstäretkiä hotellin roskiksille. Ovelaa sakkia sanoisin. Hotellin työtekijät eivät tosin näyttäneen kovinkaan huvittuneilta, kun apinat viskoivat varastamiaan roskia hotellin katolta silppuna maahan.
Malesiassa on vähän eri meininki prätkien kanssa, mitä muualla Aasiassa on tullut vastaan: Kypärät saatiin automaattisesti ja ajamiseen tarvitsee ajokortin, vaikka kyseessä oli vaan skootterimopo. Ajokorttia ei tosin edes tarvinnut näyttää, vaikka mukana sellainen olisi ollutkin.
Lähdimme huristamaan saarta ympäri myötäpäivään ja näkymät olivat varsin kivoja, parempia mitä olin kuvitellut. Kauniita rantoja ja toisella puolella tiheää viidakkoa, eikä liikennettäkään ollut nimeksikään. Tosin olimme kuulleet, että viikonloppuisin saari on aivan mahdottoman tukossa viikonloppulomailijoista.
Olimme huristelleet jo toiselle puolelle saarta, kun päätimme pysähtyä tienvarrella olevaan näköalatorniin. Tornista ei tosin juuri nähnyt muuta kuin merta silmän kantamattomiin. Paikalla oli myös toinen länkkäripariskunta: Mies Hollannista ja nainen Chilestä. Turisimme siinä hetken niitä näitä, kunnes pariskunta kertoi, että ihan tornin kupeessa, ojassa, on puolikuollut koiranpentu. Näky oli melkoisen ikävä: Kaksi jo kuollutta pentua ja yksi hädintuskin elossa itkien. Joku idiootti oli siis tarkoituksella vienyt pennut ojaan ja jättänyt auringon armoille. Pari tuntia odottelimme ja pysäyttelimme prätkiä kysellen, että mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Vastaukset olivat aika pitkälti tasoa ”ei kiinnosta”, ” saarella ei ole eläinten turvakotia” ja ”en voi koskea koiraan koska olen muslimi”. Alkoi kiukuttaa huolella, koska juuri mitään ei ollut tehtävissä, ei ollut oikein tietotaitoa lopettaakaan pikkuotuksen kärsimyksiä. Jokatapauksessa pentu oli niin nuori, ettei se olisi selvinnyt ilman emoaan.
Jälkeenpäin kävi ilmi, itselleni ainakin uusi juttu, että muslimit pitävät koiria ”likaisina” otuksina ja valitettavasti välillä se johtaa koirien laiminlyöntiin ja pahoinpitelyyn, vaikkakin se on koraanin oppien vastaista. Myöhemmin tapasimme samaisen länkkäripariskunnan uudestaan ja he kertoivat, että heidän hotellistaan oli asiaan kommentoitu, että se on saarella aivan normaalia ja he itsekin jättävät ylimääräisiä koiriaan ojienpohjalle. Hieno juttu kertakaikkiaan.
Fiilikset siis meni ja samalla ruokahalu. Päätimme kuitenkin jatkaa kierrosta, jos päivä vaikka tästä paranisi. Pysähdyimme mm. hylätyn purjehdusklubin rauniolla ja ”salarannalla” (Teluk Segadas), jonne kävelimme 15 minsaa läpi viidakon. Rannalla ei ollut ketään muita ja oli varsin mahtava valkoisine hiekkoineen ja puista roikkuvine flengailuköysineen.
Saavuttuamme takaisin hotellille koiraepisodi masensi edelleenkin. Vietimme iltaa hotellin ravintolan terassilla istuen ja muutamia Tiger –oluita nauttien, joita kuitenkaan ei juuri missään ravintoloissa myyty, pääuskonnosta johtuen, mutta onneksi sai tuoda omat oluset lähikaupasta.
Illan hämärtyessä olo hieman onneksi piristyi kun seurailimme makaki –apinoiden ryöstäretkiä hotellin roskiksille. Ovelaa sakkia sanoisin. Hotellin työtekijät eivät tosin näyttäneen kovinkaan huvittuneilta, kun apinat viskoivat varastamiaan roskia hotellin katolta silppuna maahan.
30.11.2010 #Day 30 Kuala Lumpur – Pulau Pangkor
Kello pärähti vähän ennen seiskaa aamulla ja vedettiin maukkaan paahtis ja muroaamiaiset sahabatin omatoimikeittiössä. Kävelimme ripeästi Bukit Bintangin skytrain –asemalle josta liuimme kiskoja pitkin pari pysäkkiä Hang Tuahin pyskälle, josta matka jatkui junalla kohti bussiasemaa.
Internasional oli selkeästi bussiyritys paremmasta päästä. Bussi oli melkein yhtä mukava, kuin se jolla tulimme Singaporesta ja 5 tunnin matka Lumutiin sujui rattoisasti. Lumutin satamakaupungista vaihdoimme sitten lauttaan joka kuljetti meidät, pari muuta länkkäripariskuntaa ja ison läjän malesialaisia lomailijoita kohti Pangkorin saarta.
Pankorin satamassa nappasimme taksin taksiasemalta, joka oli varsin huvittava koska kaikki taksit ovat vaaleanpunaisia pakettiautoja. Ilmeisesti joku Pulau Pangkorin tavaramerkki. Taksilla huristelimme sitten parikymmentä minuuttia toiselle puolelle saarta Teluk Nipahiin, jossa varaamamme guesthouse Seagull sijaitsee.
Oletimme, että Seagull Beach Village Resort olisi varsin mainio paikka, mainittu Lonely Planetissa ja Tripadvisorissa hyvät arvosanat, mutta saimme kuitenkin pettyä. Ilmeisesti asiakkaita riittää, vaikka ei huoneita pidäkään kunnossa. Huoneet olivat likaisia ja muunmuassa komero haisi niin paljon homeelle, ettei sinne voinut mitään laittaa. Olimme kuitenkin varauksen tehneet niin päätimme jokatapauksessa jäädä sinne asustelemaan. Ei olisi ehkä pitänyt. Halvimmat huoneet näyttivät lähinnä siivouskomeroilta, niin päädyimme astetta kalliimpaan huoneeseen jossa oli oma parveke. Hintaa oli noin 15e / yö. Parveke olikin yksi hotellin positiivisista asioista, ystävällisen henkilökunnan lisäksi, koska sieltä oli hauska tähystellä viereisestä viidakosta tulleita apinoita ja hornbill –lintuja.
Lombokin prätkäonnettomuudestakin olimme jo hyvin toipuneet, niin olimme suunnitelleet seuraavaksi päiväksi saaren kiertämistä. Ja skootterillahan se käy varsin mukavasti. Varasimme siis aamuksi pärrän. Ehkä tälläkertaa ajaminen sujuu hieman mukavammin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)