29.11.2010 #Day 29 Singapore – Kuala Lumpur

Aamulla suuntasimme Golden mile complex-bussiasemalle, joka oli onneksi kävelymatkan päässä hostellistamme. Indonesian kaameiden pikkubussien jälkeen tämä bussi oli ihan luksus suurine jalkatiloineen ja ilmastointeineen. Jopa tv-screeni löytyi. Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme ensin Singaporen tullille, jossa oli rento meininki ja tullivirkailija innostui kehumaan Riikan hiuksiakin. Myöskin Malesian puolella rajamuodollisuudet sujuivat jouhevasti. Noin viiden tunnin matkanteon jälkeen olimmekin Kuala Lumpurissa.

Pienen orientoitumisen ja parin harhakäännöksen jälkeen löytyi netistä varaamamme Sahabat guesthouse Jalan Sahabatilla. Guesthousea oli kehuttu vuolaasti tripadvisorissa, eikä syyttä: kysellessämme neuvoa seuraavien bussilippujen ostamiseen oli guesthousen täti ehtinyt tulostaa meille sekä bussiaikataulun että kartat Kuala lumpurin junaverkostosta ja guesthousen lähialueista. Sahabat guesthouse on pieni (ilmeisesti vain noin 8 huonetta) ja erittäin siisti, mukavasti sisustettu ja pienessä keittiössä saa tehdä aamupalaa siihen aikaan kuin haluaa ja kahvia ja teetä on tarjolla pitkin päivää. Tykästyimme paikkaan heti, ja varasimmekin huoneet jo valmiiksi vajaan viikon päähän, kun palaamme takaisin Kuala Lumpuriin muutamaksi päiväksi.

KL:n pääbussiasema on vuoden verran remontissa ja kaikki toiminnot on sillä aikaa siirretty lähiöön, jonne matkasimme ensin monoraililla ja vielä lähijunalla. Saimme heti seuraavaksi aamuksi bussiliput neljän tunnin matkan päässä sijaitsevaan Lumutiin hintaan RM 25 (vastaa noin kuutta euroa).

Lumutista jatketaan matkaa lautalla läheiselle Pulau Pangkorille. Olisimme mielellämme menneet Malesiassa joko jollekin itärannikon upeista saarista tai vaihtoehtoisesti trekkailemaan luonnonpuistoon, mutta monsuunin takia itärannikon saarista suurin osa on turisteille ”kiinni” eli hotellit eivät ole auki, ja trekkaaminen vesisateessakaan ei kuulostanut houkuttelevalta. Sen sijaan länsirannikolla ei ole nyt monsuuniaika, joten päätimme suunnata siellä sijaitsevalle Pulau Pangkorille. Saari on ilmeisesti malesialaisturistien suosiossa, ja heidän loma-aikojensa ulkopuolella erittäin hiljainen. Nyt ilmeisesti kuitenkin on koulujen loma, joten nähtäväksi jää saadaanko nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta vai malesialaisten seurasta.

28.11.2010 #Day 28 Singapore

Sunnuntaina nukuttiinkin juhlimisesta väsyneinä hieman pidempään. Iltapäivällä kiertelimme kauppoja Orchard roadin ympäristössä, jossa lähes jokainen pytinki näytti olevan kauppakeskus. Mitään ihmeellistä ei kuitenkaan löytynyt, paitsi hyvä laksa-keitto ostoskeskuksen food courtissa. Suomen ostarit voisivat ottaa mallia Singaporesta; jokaisesta kauppakeskuksesta löytyy food court, jossa on lukuisia erilaisia pikku ravintoloita, joista voi valita haluamansa ruuat ja istua syömään yhteisiin pöytiin. Myös juomia löytyy omista kojuistaan. Suomessa lähin vastaava, Forumin alakerta jää kyllä surkeaksi yritykseksi singaporelaisiin herkkuihin verrattuna.

Orchard roadilta jatkoimme matkaa Golden mile complexille, josta ostimme seuraavaksi päiväksi bussiliput Kuala Lumpuriin 30 dollarilla. Kävimme vielä omalla lähiostarillamme Bugis junctionilla, josta tarttui matkaan japanilainen trendikamera, jolla saa napsittua retrohenkisiä kuvia. Lisäksi jatkoimme erikoisten jäätelöiden maistelua, tällä kertaa kiskasta löytyi vihreä tee- ja seesaminsiemen-jädet. Vihreän teen makuinen jäätelö oli oikein hyvää, mutta seesaminsiemenen maku on ehkä jäätelössä hieman erikoinen. Illalla kävimme syömässä naapurikadun iranilaisessa falafelit ja lammaskebabit.

27.11.2010 #Day 27 Singapore

Tänään olisi vuorossa lisää kiertelyä ja tutustumista kaupunkiin. Lähdimme ajoissa liikkeelle ja tarkoitus olisi mennä metrolla kohti Chinatownia. Singaporen julkinen liikenne toimii äärimmäisen hyvin ja hintakaan ei päätä huimaa. Ostimme paikalliset matkakortit jo eilen johon oli valmiiksi ladattu 7$. Hintaa kortille taisi tulla noin 15$. Matkan pituudesta riippuen yleensä metroreissulle tuli hintaa 1-2$. Homma toimi siinä mielessä eri lailla kuin Suomessa, että metroon mentäessä lippu leimataan sisään ja poislähtiessä ulos. Näin kortilta laskutetaan vain matkan pituutta vastaava summa.

Chinatownissa ruokakojuja riitti ja erinäisiä rihkamaliikkeitä joissa oli jo selkeästi varauduttu joulun tuloon erinäisillä joulu- ja uusivuosi-aiheisilla koristeilla. Mitään tuliaisroinaa yms. ei kuitenkaan viitsitty ostaa, koska niitä joutuisi kantelemaan mukanaan vielä seuraavat 2 kuukautta. Itse ainakin luotan siihen, että Hong Kongissa pääsen tyydyttämään kulutustarpeeni yltäkyllin.

Paluumatkalla kävimme vielä suuressa 24h auki olevassa ostoskeskuksessa Mustafassa, jota oli kehuttu varsinkin elektroniikkafaneille. Sovin siis kohderyhmään, mutta itse ostari oli kuitenkin lievä pettymys. Vastaan ei tullut kovinkaan montaa elektroniikkakojua ja hinnatkin tuntuivat olevan melkoisen korkeita. Tosin jos jotain haluaa Singaporesta ostaa, niin kannattaa muistaa että tuotteen hinnasta saa maasta poislähtiessa 7% GST – veron takaisin, jos vaan on tajunnut ottaa ostopaikasta siihen tarvittavat dokumentit mukaan. Isommissa ostoksissa tämä voi olla siis tuntuvakin summa rahaa.

Palattuamme kotikulmille kävimme viereilellä nuorten suosimalla trendiostoskadulla: aji Lanella. Siellä oli tänään järjestetty päivällä hyväntekeväisyyskirpputori, joka kuitenkin oli osaksi peiteoperaatio illalla järjestettäville katujuhlille, joiden oli määrä jatkua läpi yön. Singaporessa kun ei muuten olisi saanut lupia katujuhlille.

Hotellilla hetki jumittelua sekä virkistäytymistä ja olimmekin jo valmiit illan rientoihin. Illalliset vedimme viereisessä marokkolaisessa ravintola ja ruoka oli todella hyvää. 30$:lla saimme illallisen kahdelle joka oli niin riittoisa, että kaikkea ei edes jaksanut syödä. Lisäksi kokkimme oli varsin mainio tyyppi, johon olimme törmänneet jo edellisenä päivänä. Vaikka tupakointipaikat on Singaporessa melko tarkkaan määritelty, niin varsinkin arabikorttelissa lähes jokaisessa ravintolassa pöydät notkuivat vesipiippuja: Sisha, Hookah, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Näistä sekä paikalliset, että turistit nauttivat nikotiinittomia makutupakoita: omenaa, limeä, vaniljaa yms. Makuja löytyi laidasta laitaan. Itse emme tälläkertaa vesipiippua tilanneet, mutta ympäristössä leijui miellyttävä sishatupakan tuoksu.

Kello 9 maissa illalla alkoi kirpputori olemaan poispakattu ja tiekin melkein valmiiksi katettu sateenvaralta. Tienvarrelle oli ilmestynyt muutamia olut/virvoitusjuomakojuja, joista sai ostettua halpaa, mutta melkoisen pahaa vietnamilaista olutta (harmi että ei enää muisteta nimeä, niin osaisi varoa jatkoss) 6$ hintaan. Pian musiikki alkoikin jo pauhaa ja muutamat taiteilijat alkoivat pyörittelemään valoilla varustettuja keppejään sekä poi:taan. Muusiikki vaihteli genreittäin aika rajusti reggae-trance-psyke akselilla, eikä ollut ollenkaan hassumpaa kuunneltavaa. Ainoa ongelma oli, että väsymys alkoi painaa jo aika aikaisessa vaiheessa.

Takaisin hotellille raahauduimme kolmen maissa aamulla. Ilta oli varsin mukava: Tuli juteltua niin paikallisen poin pyörittelijän kanssa, kuin myös kuukauden lomalle lähteneen Costaricalaisen tyypin kanssa, jonka loma tosin oli venähtänyt tällähetkellä jo 7 kuukauden pituiseksi, eikä ilmeisesti ollut vielä hetkeen kotiin palaamassa. Hänen työnantajansa oli kuitenkin kuulemma ymmärtäväinen: ”Saisinko vielä kuukauden lisää lomaa” –puheluita oli kuulemma joutunut tekemään jo useita.

26.11. 2010 #Day 26 Bali - Singapore

Herätyskello soi 4:45, ja guesthousemme isäntä Raka oli ystävällisesti tuonut meille tuoreita hedelmiä aamupalaksi jo heti viiden jälkeen. Hetken aikaa Rakan kanssa istuttuamme olikin jo aika lähteä kohti Denpasarin lentokenttää, josta suuntaamme kohti seuraavaa etappia Singaporea AirAsian siivin.
Balilta lentää Singaporeen vain parissa tunnissa, joten puolenpäivän jälkeen olimmekin jo perillä. Hostellimme Sleepy Sam’skin löytyi hyvien ohjeiden ansiosta ensi yrittämällä. Indonesian erittäin halvan hintatason jälkeen Singapore vaikuttaa alkuun melko kalliilta; huone hostellissa jaetuilla suihkutiloilla maksoi $89 eli viitisenkymmentä euroa. Huone oli pieni mutta siisti, ja kylpyhuoneetkin hostellin kylppäreiksi erittäin fiinit.

Lähdimme heti reput huoneeseen vietyämme kiertelemään lähialueita ilman sen suurempia suunnitelmia. Sleepy Sam’s sijaitsee Singaporen arabikaupunginosassa Kampong Glamissa. Singaporen kadut ovat uskomattoman siistejä. Varmasti siistein paikka missä olen koskaan ollut. Tosin tästä kiitos Singaporen melko laajalle säännöstölle, joiden rikkominen johtaa ylisuuriin sakkorangaistuksiin. Lähinnä tulee mieleen Suomi kaikkine kieltoineen, tosin täällä homma näyttää toimivan toisin kuin kotomaassa. Ei siis kannata esim. syödä tai juoda metroasemalla (500$ sakko) tai heittää roskia, tupakantumppeja jne kadulle (500$) ja myös durian-hedelmien tuominen julkisiin kulkuneuvoihin on kielletty. Tosin hyvä niin, koska ko. hedelmät haisevat aika hirvittäville. Tutkittuani Singaporen kieltoja netistä, huvittavin sääntö oli mielestäni se, että jos joku näkee sinut ikkunasta kotonasi säädyttömästi pukeutuneena, voit siitä saada sakkoa 10000$. Kannattaa siis nakuilla verhot kiinni.

25.11. #Day 25 Ubud, Bali

Viimeistä päivää viedään. Aamusta päätimme lähteä Lonarin suosittelemalle kävelykierrokselle Ubudin lähimaastoihin. Samalla myös piipahdimme toiseen kertaa Monkey Forestissa moikkaamassa sympaattisia apinuuksia. Hirvittävä kuumuus iski jo hyvin aikaisin, vähän aamukahdeksan jälkeen, mutta se ei menoa haitannut. Kunhan muisti tankata Pocari Sweatia ja vettä riittävästi. Noin 8 kilometriä tallustelimme pitkin riisipeltoja ja polkuja, tosin harmittavan suuriosa lenkistä kulki autoteitä pitkin, missä ei ollut kovinkaan miellyttävä käyskennellä lukuisista autoista ja mopoista johtuen.

Lounasastamassa kävimme viimeistä kertaa Juice ja Cafessa, jonka mozzarellalla täytetty kanarulla veikin kielen mennessään. Iltapäivällä Riikalla olikin rastojen värjäys edessä, jota itse jäin Raka Houseen odottelemaan. Aikaa kuitenkin kului useita tunteja, koska ensimmäinen yritys oli mennyt pieleen ja piti ottaa uusintakäsittely. Mutta mikäs tässä terassilla istuskellessa: vuorotellen kirjaa lukien ja läppäriä näpräten. Viimeisen illallisen Indonesiassa kävimme syömässä – ei sittenkään perinteistä indo-ruokaa – vaan Ubudista löytämässämme mainiossa sushipaikassa.

24.11.2010 # Day 24 Ubud, Bali

Olimme sopineet täksi päiväksi Bali-kiertoajelun kuskimme kanssa. 300.000 rupian hinnalla hän lupasi kyydittää meitä näkemään paikkoja Ubudin ympäristössä. Lähdimme matkaan yhdeksän maissa aamulla, ja ensimmäinen kohteemme oli lähitienoilla sijaitseva Goa Gajah, elefanttiluola. Olimme etukäteen lukeneet parista blogista, että temppeli itsessään on kyllä hieno, mutta kokemuksen pilaavat ahdistelevat kaupustelijat, joita alueella pyörii. Menimme siis temppelille hieman ennakkoasenteisina, mutta totuus olikin toinen eli näemmä kannattaa aina itse kokea asiat eikä luottaa lukemaansa! Temppelille joutui toki maksamaan sisäänpääsymaksun (15.000 rupiaa sisältäen sarongin lainauksen) ja parkkipaikalta lähtien sai harjoitella aiemmin opettelemaamme ”tidak terema kasih” (joka tarkoittaa ei kiitos) –lausahdusta, sillä saronkien, puuveistosten ynnä muiden matkamuistojen innokkaita myyjiä oli kuin kärpäsiä. Itse temppelialueelle päästyämme saimme kuitenkin olla rauhassa ja temppeli itsessään oli hieno. Se siis sijaitsee tosiaan luolan sisällä, jonka suuaukkoa koristaa kivestä kaiverretut hahmot.

Seuraava kohteemme oli Gunung Kawi-temppeli, jolle pääsemistä varten sai kiivetä tusinoittain portaita alas – takaisin ylös kiipeäminen kävikin sitten ihan työstä saronki päällä ja flip-flopit jalassa. Portaita kavutessa sai samalla ihastella läheisiä riisipeltoja. Temppelikierroksen jälkeen lähdimme matkaamaan kohti kahviplantaasia, missä saimme maistella ilmaiseksi loistavia balilaisia kahveja sekä lisämaksusta Kopi Luwak-kahvia. Kopi luwak syntyy alkujaan ihan tavanomaisista kahvinpavuista, mutta erikoiseksi kahvin tekee se, että ennen kahvipapujen jauhamista pavut ovat kulkeneet sivettikissan ruoansulatuselimistön läpi. Kissan jätöksistä sitten erotellaan ja kuivataan kahvipavut. Tämä juoma, ilmeisesti maailman kallein kahvi, pitäisi olla aivan taivaallisen makuista. Kahviviljelmällä sitä sai maistella 30.000 rupian eli noin 3,5 euron hinnalla. Se oli mielestämme melko vahvaa, mutta ei erityisen mieleenpainuvan hyvänmakuista –emme ehkä toiste siitä maksaisi moista hintaa. Sen sijaan ilmaiseksi nautiskelemamme ginseng coffee oli erinomaisen maistuvaa ja piristävää, minkä vuoksi ostimmekin paketillisen mukaan matkan aikana nautiskeltavaksi. Ginseng coffeen kuten muutkin balilaiset kahvit voi instant coffee –tyyliin sekoittaa suoraan kiehuvaan veteen, joten kahvinkeitintäkään ei tarvita juoman nautiskelemiseksi. Yritimme vielä lähteissä kovasti tiedustella, mistä ihmeestä Kopi luwak -kahvin nauttiminen on saanut alkunsa, toisin sanoen kenen mieleen on ensimmäiseksi juolahtanut nauttia kissan ulostamista kahvipavuista valmistettua juomaa. Harmillisesti kielimuuriongelman vuoksi emme ikinä saaneet tähän vastausta, mikäli sitä paikallisetkaan edes tiesivät.

Kahvimaistelun jälkeen ajelimme vielä korkeammille tienoille eli Gunung Batur –vuorelle, jonka maisemia on kehuttu kaikissa oppaissa ja esitteissä. Kovat odotukset kuitenkin hieman laimenivat jo siinä vaiheessa, kun vuorelle johtaneella tiellä oli rahastuspiste, jossa joutui maksamaan 25.000 rupian sisäänpääsymaksun pelkästään siitä ilosta, että sai jatkaa matkaa tietä eteenpäin. Jatkossa seurasi kyllä komeat maisemat viereiselle Baturille, mutta lisäksi parin metrin välein kaupustelukojuja ja turistiravintoloita. Olimme etukäteen sanoneet kuskille, että voisimme matkalla pysähtyä warungissa nauttimassa pikaisen lounaan, mutta automme päätyikin erään ravintolan pihaan. Kuskimme mukaan kyseessä oli hyvä ravintola, jossa voisi nauttia lounaan maisemien kera. Lounasbuffetin lähtöhinta olikin sitten mojovat 75.000 rupiaa hengeltä. Emme enää siinä vaiheessa kehdanneet kieltäytyä, kun meille oli jo esitelty buffetin antimia ja suurinpiirtein näytetty minne voimme istua. Kieltämättä terassin maisemat olivat komeat, mutta söimme lounaamme hieman pakotettu maku suussa. Myöskään lounaan jälkeen emme jatkaneetkaan matkaa pidemmälle, vaan käännyimme takaisin tulosuuntaa kohti, koska kuskin mukaan tietä ei saa ajaa enää eteenpäin, mitä hieman ihmettelimme.

Vuorikierros oli siis pienoinen pettymys, mutta kaikenkaikkiaan päivän aikana näimme mahtavia, vehreitä maisemia ja upeita riisipeltoterasseja. Samat maisemat olisi tietty nähnyt itse vuokratun auton kyydistä (auton vuokraaminen Balilla on ilmeisesti erittäin halpaa, aiemmin tapaamamme hollantilaiset olivat vuokraneet auton koko lomansa ajaksi alle 10 eurolla päivässä), mutta emme kuitenkaan halunneet näin tehdä - vasemmanpuoleisen, kaaosmaisen liikenteen vuoksi ajaminen Indonesiassa vaikutti turhan stressaavalta - ja mopon kanssa olisimme kastuneet läpimäräksi iltapäiväisen sateen vuoksi, joten kokonaisuudessaan kiertoajelu oli oikein mukava ja varmasti turistibussireissua parempi.

22.11.2010 #Day 22-23 Ubud, Bali

Kävimme pyörähtämässä aamulla Ubudin torilla, jossa tarjolla oli kaikkea mahdollista vihanneksista veistoksiin. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarttunut mitään mukaan, joten saatoimme suoraan torilta lähteä pienelle kävelyreissulle. Satunnaisten käännösten jälkeen löysimme itsemme keskeltä riisipeltoa, ja hetken aikaa käveltyämme olimmekin taas päätyneet keskustaan Monkey Forest roadille. Illalla saimme varattua Raka housesta polkupyörät seuraavaa päivää varten.

Aamulla tosin selvisikin, että illalla varaamamme pyöriä ei enää ollutkaan tarjolla! Raka housesta vinkattiin, että Monkey Forest roadilla riittää ja sieltä parin kyselyn jälkeen mesta löytyikin. Saimme ihan pätevät maastopyörät alle, toisessa oli jopa etujouset. Lähdimme ilman sen suurempia suunnitelmia kohti länttä toivoen, että jotain hienoa vastaan tupsahtaisi.

Ilma oli hyvin kuuma ja hyvistä teistä huolimatta pyöräily oli aika rankkaa, varsinkin kun sai olla aika varuillaan muun liikenteen kanssa. Täällä kun ei perinteinen ”huomioi kevyt liikenne”-säännöstö toimi ihan samalla tavalla kuin Suomessa. Reissulle tuli matkaa noin 30 kilometriä ja aikaa taisi kulua kolmisen tuntia pysähdyksineen. Maastopyörä-ominaisuuskin tuli tarpeeseen, kun välillä eksyttiin kapeille mutaisille poluille. Hikisinä tupsahdimme takaisin Ubudin alueelle, ja Ubudin parhaaksi kehuttu pizzeria Pizza Bagus siinsikin yllättäen edessämme. Päätimme palkita itsemme rankasta treenistä nauttimalla oikein bagus (joka tarkoittaa suomeksi hyvä) pizzat. Pienten päikkäreiden jälkeen kävimme palauttamassa fillarit ja illalla hyvien warung-mättöjen jälkeen käväisimme XL Shisha loungessa nauttimassa omenashishasta ja erinomaisesta chaiteestä.

21.11.2010 #Day 21 Ubud, Bali

Ensimmäinen päivä Ubudissa alkoi tuttuun tapaan; sisäinen herätyskello herätti jo kuuden maissa. Seiskan aikaan olimmekin jo valmiita lähtöön ja matka suuntautui kohti läheistä Monkey Forestia. Monkey Forest on Ubudin suosituimpia nähtävyyksiä, ihan kaupungin vieressä sijaitseva metsikkö jossa temppeleiden lisäksi tapaa myös siellä asustavia apinoita. Hengailimme metsässä seuraten apinoiden nahistelua. Kylteissä varoitettiin pitämästä ruokaa mukana edes laukussa, sillä apinat nappaisivat ne helposti, mutta pari banaania saivat olla mukanamme ihan rauhassa.

Metsävierailun jälkeen söimme mahtavat aamupalat Sehatissa omalla terassilla istuen. Harmillisesti jouduimme lähteä etsimäään uutta majapaikkaa. Erinäisten testailujen jälkeen löysimme Raka Housen, jossa meillä oli ylimmässä toisesssa kerroksessa mukava, valoisa huone ja suuri terassi. Hintakaan ei ollut päätä huimaava: pienen tinkimisen jälkeen 200.000 rupialla per yö saimme nauttia yöpymisen lisäksi aamupaloista, uima-altaasta ja wlanista.

Ubudissa riittää paljon kulttuuritapahtumia, perinteisiä tanssiesityksiäkin riittää joka illaksi puolisen tusinaa. Mekin päädyimme seuraamaan Kecak fire and trance dance –esitystä. Kyseinen esitys taisi olla muista hieman poikkeava siinä, että soittimia ei ollut lainkaan käytössä vaan kaikki äänet lähtivät noin 50 hengen mieskuorosta, jossa riitti laulajia parikymppisistä pojista harmaapartaisiin vanhuksiin. Esityksessä oli kaikenkaikkiaan kolme eri tanssia, joista ensimmäinen kertoi tarinan hindujen Ramayana-teoksesta. Vuorosanoja emme tietenkään ymmärtäneet, joten juonen seuraaminen oli paikoin hieman hankalaa, mutta nautinnollista. Viimeisessä osuudessa tanssijoita oli vain yksi, joka hevospukuun sonnustautuneena tanssahteli palavissa kookospähkinöissä kuoron laulaessa rytmiä. Miesparan jalat olivat esityksen jälkeen aivan hiilenmustat, mutta tippikuppi taisi hänellä täyttyä eniten.

20.11.2010 #Day 20 Ubud, Bali

Herätys vähän ennen kuutta ja pakkaushommiin. Tuntihan siinä vierähti kuten yleensäkin ja jäi vielä parituntia aikaa ennen lähtöä hoitaa asioita. Ennen aamiaista käytiin vielä, taas kerran, hyvästelemässä Bakti, Puri Itomassa. Sen verran aito jätkä, että pakkohan sitä on tulla mestoille uudelleen. Seuraavaksi siirryimmekin vetämään viimeiset aamiaiset Mataharissa ja Roll päristeli skootterillaan auringonnousua kohti surffaamaan aamuaaltoihin.
Tällä kertaa yllätykseksemme bemomme oli yllättävän hyväkuntoinen ja matka taittuikin varsin jouhevasti huonoista teistä huolimatta. Lembarin satamassa meitä odotti lauma epätoivoisia kaupustelijoita jo sataman porteilla, jotka lähes väkisin tunkivat tavaraa käteen auton ikkunoista vaikka emme niitä olisi halunneetkaan. Yhdet safkapyramidit (banaaninlehteen kääritty kanariisi) ostimme kuitenkin, hinta oli sentään kokonaiset 40 senttiä per ruoka, eikä varsinaista lounasta tulisi vastaan ennen kuin laiva saapuisi Balille.

Paattimme oli vanha ja ruosteinen, mutta silti ihan vakaan oloinen. Vähän samaa kokoluokkaa kuin pienimmät risteilyalukset Suomen ja Viron välillä. Onneksemme saimme istumapaikat yläkannelta, koska osa porukasta joutui lojumaan koko 4.5h matkan pitkin laivan likaisia kansia. Ennen laivan lähtöä kaupustelijat tulivat myöskin tutuksi ja muun muassa yksi myyjä jalluani maistettuaan olisi halunnut vaihtaa sen litran vesipulloon. En suostunut tietenkään! Jaloviinahan on kuitenkin tuotu merien takaa ja sen arvo vajaanakin pullona olisi ainakin ziljoona rupiaa. Siinä siis hieno bisnesidea jollekin, kauppa kävisi taatusti.

Itse matka sujuikin varsin mukavasti maisemia katsellen, kirjaa lukiessa ja blogia kirjoitellessa. Laivan saavuttua satamaan fiksuna miekkosena kelasin että olisi järkevää mennä ajoissa odottamaan alakannelle ulospääsyä, jotta välttyisimme turhalta jonotukselta. Toisin kuitenkin kävi. Saimme haistella puolisen tuntia alakannella säilytettävien moottoriajoneuvojen pakokaasuja. Täällä kun porukka ei toimi aivan samalla periaatteella kuin ruotsinlaivalla: käynnistetään kun lähdetään liikkeelle. Selvisimme kuitenkin hengissä ulos ilman kaasunaamareita ja vastassa olikin joukko kuskeja jotka halusivat tietää minkä firman lipuilla ollaan tultu ja mihin ollaan menossa.

Ubudubudubud hereherehere armeijatyylisesti tuli kuultua muutamaankin otteeseen. Kävelimme sitten letkassa taksimiehen perässä muutamia minuutteja ja saavuimme meitä loppumatkan kuljettavalle kiesille. Tällä kertaa auto oli täyttä priimaa: Täyteen pakattu mutta silti tilava ja mikä hienointa, ensimmäistä kertaa autossa oli oikea ilmastointi!

Matkaan meni noin puolitoista tuntia ja se sujui varsin kivuttomasti, kiitos AC:n. Ainoa miinus oli, että kuski sanoi jättävänsä meidät Ubudin marketin eteen, vaikka olimme eläneet siinä käsityksessä että meidät heitettäisiin suoraan guesthouselle. Ei se muuten mitään, paitsi että ei juurikaan tiedetty missä yhdeksi yöksi varaamaamme Sehati Guesthouse sijaitsisi. Avulista sakkia onneksi löytyi pian. Ubud vaikutti äärimmäisen kiireiseltä verraten edellisiin kohteisiimme: ATM joka kulmassa ja joka ikinen ravintola mainosti free Wifiä. Ehkä tähän ruuhkaisuuteen taas pikkuhiljaa tottuu.

Talsimme pitkin paikallista ostoskatua Monkey Forest Roadia kohti majapaikkaamme ja noin puolen tunnin vaelluksen jälkeen se löytyikin. Sehati Guesthouse taisi olla kaikista majapaikoistamme eniten luksus, mutta tosin niin oli hintakin. Huoneessa oli ac, jääkaappi, wlan, mahtava kylpyhuone ja lisäksi telkkari ja dvd-soitin elokuvavalikoimineen, joita tosin ei kauheasti olisi tarvittukaan. Hinta oli kuitenkin sen verran kallis, että jouduimme harkitsemaan vaihtoa seuraavaksi päiväksi (350 000 rp/yö).

Kamat nopeasti purettuamme olikin illallisen aika. Energiat eivät riittäneet kovin pitkälle, joten päädyimme läheiseen Juice ja cafe´seen, orgaaniseen ravintolaan. Ruoka oli todella maukasta ja jälkkäriksi imailimme vielä vehnänalkiomehu-shotin, joka sekään ei ollut tosiaankaan pahaa. Väitän myös hieman nauttineen ilmaisesta internetistä... Syötyämme samaan pöytään tupsahti tyttöduo Hollannista joiden kanssa vaihdoimme sanasen ja toisenkin. Suosittelimme kohteita ja päinvastoin. He olivat mm. vuokranneet auton koko lomansa ajaksi (kiertelivät vain Balia) hintaan 8 euroa / päivä, mikä ei tosiaankaan kuulostanut pahalta. Tosin kaikennäköisten moottoriajoneuvojen käsitteleminen vähän jännittää aikaisempien tapahtumien valossa.

Illallisen jälkeen iski yllättäen akuutti väsymys ja seuraavaksi vuorossa olikin nukkumaanmeno. Hyvä niin, koska aamulla olisi aikainen herätys ja siirtymä kohti Sacred Monkey Forestia!

19.11.2010 #Day 19 Kuta, Lombok

Viideltä ylös ja pyörän päälle! Päivä vaikutti hyvinkin lupaavalta ja olimme innossamme. Jos tälläkertaa saisikin napattua kunnolla sen aallon. No aina ei saa mitä tilaa. Tuli vähän muuta ajateltavaa, kun matkalla Gerupukiin hiekkaisella asfaltilla koitimme kääntyä skootterin kanssa ja epähuomiossa painoin etujarrua niin siitähän se pyörä nurin menee. Onneksi ei ollut nopeutta juurikaan ja kummallakin oli kypärät päässä. Selvisimme nopealla tarkastuksella pienillä naarmuilla, joskin pyörästä meni toinen peili rikki ja muutamia naarmuja etumaskiin. Päätimme siis jatkaa vielä matkaa vaikka vähän jokapaikkaan kirvelikin. Ei olisi pitänyt...Mereen päästyämme Riikka totesi, etti hän voi edes kiivetä laudan päälle, koska polvi oli tärähtänyt niin kovasti maahan. Itse kokeilin yhtä aaltoa varvas verisenä, mutta eihän siitäkään mitään tullut, joten aika pian mestoille päästyämme lähdimmekin takaisin kotiin ja siitä käymään lääkärissä tarkistuttamassa Riikan polvi.

Lekuri onneksi löytyi melko läheltä ja tiloista päätellen huomasi kyllä, että kaveri tienaan vähän enemmän kuin keskiverto paikallinen. Naarmut desinfioitiin ja heitettiin sidettä päälle ja lisäksi saimme säkillisen antibioottivoiteita, pillereitä ja kipulääkkeitä. Lääkemäärä tosin tuntu vähän kummalliselta, koska harvemmin sitä suomessa on naarmuihin saanut antibioottikuuria tms. Hinta oli myös kohtuullisen suolainen. 500 000 IDR mikä vastaa noin 40 euroa. Myöhemmin kuulimmekin, että paikallisen paikkauksesta maksetaan yleensä enintään 100 000 IDR, mutta yleensä vähemmän. Turistilääkäri taisi siis haistaa matkavakuutuksen.
Seuraavaksi olikin vielä ikävämpi homma tiedossa, kun pitäisi mennä kertomaan Abelle että pyörä on kokenut vähän kovia ja sille täytyisi keksiä korjauskulut. Lääkäri tosin oli jo suositellut että tulisi halvemmaksi luultavasti jos korjauttaisimme pyörän itse, mutta meidän mielestämme Abe vaikutti sen verta rehellisen oloiselta kaverilta, että päätimme mennä suoraan juttelemaan asiasta hänen kanssaan. Tilanne ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen, koska pyörä ei tietenkään ollut Aben omistama vaan hänen ystävänsä. Abe vain hoitaa eteenpäin vuokrausta. Jännittyneenä jäin siis odottelemaan että millainen roisto sieltä saapuu paikalle. Tässä tilanteessa helposti turistilta voi kuitenkin pyytää melkein mitä vain summia, koska vakuutuksiahan pyörässä ei ole ja se kerrottiin onneksi myös etukäteen.

Omistaja oli kuitenkin kohtuullisen reilu mies ja lopulta sovimme että heitän hänelle 500 000 rupiaa peilin ja maskin vaihdosta. Abe sai ilmleisesti vähän tingittiä hinnasta, koska olimme hänen kavereitaan. Joskaan en kyllä usko että he maskia parin naarmun takia vaihtavat, mutta samapa tuo. Pelkäsin että joudun maksamaan satoja euroja mutta onneksi selvisin 40 e:llä.

Päivästä muodostui siis äärimmäisen kallis ja epämiellyttävä ja nyt pitäisi vielä elää useampi päivä nin että joka paikkaa kolottaa. Kaikenlisäksi vieläkäänj ei saatu sitä aaltoa ja nyt on vielä uiminenkin kielletty hetkeksi eli Kutaan jääminen ei olisi kovin järkevää. Päätimme siis varata seuraavalle päivälle shuttlebussin Ubudiin, Balille. Jos tästä vielä onni kääntyisi suotuisaksi.

Iltaisella sain puhelun Rollilta ja hän kertoi että hengailee setiensä kanssa Puri Itomassa. Sinne siis. Oli hauska nähdä vanhaa tuttua ja juteltavaakin riitti, koska ilmeisesti lähtömme jälkeen Rollilla oli tullut pientä eripuraa Gita Gilin tarjoilijan kanssa, joka oli yksi syy lähteä hetkeksi evakkoon. Roll myös tajoutui lähtemään esittelemään meille Lombokin saarta kiertoajelulla, mutta harmillisesti olimme jo kerenneet varaamaan lähdön Ubudiin ja muutenkin auton vuokra + bensat olisivat tulleet näin kalliin päivän päälle äärimmäisen kalliiksi ( 1 000 000 rp). Täytyy siis tutkia Lombokki tarkemmin seuraavalla reissulla...

Lähtö oli seuraavana päivänä 9.30, joten ei tarvitsisi edes herätä niin aikaisin. Raskaan ja ennen kaikkea pitkän päivän jälkeen alkoi kuitenkin ramaista jo kympin aikaan joten päätimme vetäytyä viimeiseksi yöksi villaamme. Onpahan ainakin aamulla aikaa pakata.

18.11.2010 #Day 18 Kuta, Lombok

Nyt sattuu. Auringonpolttamat sen kuin voimistuivat tällepäivälle. Aamiaiset syötyämme päätimme lähteä katsastamaan läheisen, pienen ja perinteisen Sasak –kylän: Sade. Skootterilla matka meni noin 15 minuutissa. Kyläläiset olivat selkeästi oppineet bisneksen jalon taidon, mikä on tietysti hyvin ymmärrettävää, koska yleensä kyläläiset elävät riisin viljelyllä, mutta nyt oli ollut niin kuivaa etteivät pellot tuota satoa. Meidät otti heti kylään saavuttuamme käsittelyyn hieman vanhempi mieshenkilö, joka selkeästi oli niitä ainoita jotka puhuvat edes vähän ymmärrettävää englantia. Hän tarjoutui esittelemään meille kyläänsä. Rahasta ei ollut puhetta, mutta oli tietysti selvää, ettei kukaan ilmaiseksi turisteja kierrätytä ympäriinsä.

Kylä oli hyvin idyllinen riisilatoineen ja savesta sekä heinistä tehtyineen majoineen: miehet nukkuivat talon etuosassa ja naiset takahuoneessa. Kylän perinteisiin kuului myös kudonta, jonka tuotoksia tietystikin naiset koittivat myydä meille kilpaa. Rakenteilla oli myös uusi suuri moskeija. Kierros oli kuitenkin nopeasti käyty läpi ja pienet tipit oppaallemme annettuamme lähdimmekin jo takaisin kohti Kuta Beachia.

Lounastimme lähellä hotelliamme Angel’s Guesthousessa. Ruoka oli todella hyvän makuista, joskin lista oli hieman suppea. Bonuksena paikassa oli Wifi, joten pääsimme samalla kertaa päivittämään blogia jne. Yhtäkkiä sisään asteli myös jo aikaisemmin mainitsemani Kanadalaispariskunta. Tälläkertaa jopa miespuolisesta henkilöstä jäi positiivinen kuva. Ilmeisesti aikaisemmin hänellä oli vain ollut äärimmäisen huono päivä. John ohjeisti meille Gerupukissa kohtuuhintaisen surffauskaupan ja muutenkin kannusti lähtemään kokeilemaan uudestaan. Innostuimme ajatuksesta ja päätimme lähteä vielä kokeilemaan uudelleen huomenna. Illalla kävimme vielä Gerupukissa varaamassa itsellemme surffilaudat ja sovimme tapaamisen aamu kuudeksi. Tälläkertaa päätimme mennä vähän aikaisemmin aamulla, ettei taas palaisi karrelle samantien. Loppuillasta istuskelimme olusen ääressä Puri Itoman vieressä skootterimme vuokraajan Abe:n sekä Rollin toisen sedän, Widin kanssa niitä näitä. Mukavaa porukkaa.

17.11.2010 #Day 17 Kuta, Lombok

Aamu alkoi taas seitsemän maissa, kuten tavallista. Aamupalat Mataharissa olivat ihan maukkaat, jokseenkin köyhemmät kuin Gusung Indahissa olimme tottuneet., pari paahtista ja kahvia. Paikalliset surffipojat jo odottelivatkin meitä parkkiksella ja aamupalat syötyämme hyppäsimmekin suoraan heidän maasturin kyytiin, jolla matka jatkuu Grupukin kylään josta meidät kyyditettäisiin veneellä aloittelijoille sopiville surffipaikoille. Surffaus oli juurikin niin hankalaa ja raskasta, kuten olimme kavereilta kuulleet. Homma ei myöskään mennyt ihan putkeen, koska kumpikaan ei päässyt kunnolla seisomaan laudan päälle ja aurinko porotti sen verta kuumasti että tuli poltettua ihoa oikein kunnolla, vaikka rasvauksetkin oli kunnossa. Surfitunnin hinta ei myöskään vastannut ihan sen laatua (500 000 IDR yhteensä) koska kuivaharjoittelun lisäksi opettajapoitsumme eivät juuri opastaneen muuta kuin: paddle, paddle, paddle. Oli silti mukava kokeilla ja ainakin itse meinaan yrittää uudelleen, heti kun iho taas sallii uimisen. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.

Surffauksesta uupuneina tuli vedettyä parin tunnin päikkärit, nukkuminen oli tosin haastavaa, koska kokoajan oli kivuissa asennosta riippumatta. Iltaisella kävimme koeajamassa prätkämme lähimaastoissa. Ajelimme puolisen tuntia rannikkoa pitkin ihan randomisti. Mitään erityistä ei tosin tullut vastaan, pieniä kyliä ja huonoja teitä lähinnä. Olo oli muutenkin hieman epämiellyttävä, eikä asiaa auttanut kun jossain kylässä, keskellä ei mitään, ihmiset lähestyivät vähän liian mustalaistyyliin ja osa käski olla varoivaisia hymysuin, mutta eivät suostuneet kertomaan mistä syystä. Aurinko oli jo muutenkin laskemaisillaan, joten lähdimme huristelemaan kotio päin, jotta ehtisimme tutuille vesille ennen pimeää. Illalla ruokailessalle tuli vielä tutkittua Kutan turvallisuustilannetta netistä ja ilmeisesti tämä ei ihan samantyyppinen lintukoto olekaan, kuin esim Gilien saaret. Mm. joitain vuosia sitten syrjäisemmillä seuduilla macheteilla aseistautuneet jengit ovat ryöstäneet turisteja, ilmeisesti tällähetkellä ei noita ongelmia kuitenkaan enään ole esiintynyt. Silti jäi vähän vaivaamaan, että olikohan sittenkään hyvä idea jäädä neljäksi yöksi. Kasin aikaan menimme jo petiin. Ehkä huominen tuo tullessaan parempia fiiliksiä.

16.11.10 # Day 16 Kuta, Lombok

Suuntasimme jo aamuvarhaisella kohti Gili Airin satamaa, josta lähti vene muutaman kilometrin päässä vastarannalla Lombokilla sijaitsevaan Bangsalin satamaan. Bangsal on Gilin saaria lähinnä oleva satama Lombokilla, jonka läpi kulkee paljon turisteja ja meininkikin oli sen mukainen. Heti kun pääsimme veneestä rantaan, yrittivät miehet kaupitella meille hevoskärrykyytiä bussiasemalle. Papaya oli sanonut meille että asema on ihan kävelymatkan päässä rannasta, mutta miehet väittivät että sinne on matkaa yli kilometri ja lisäksi meidän olisi pakko ottaa hevoskyyti, jotta ylipäätään ehtisimme bussiimme. Päätimme kuitenkin kävellä, mikä osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi kun jo parin minuutin kävelyn jälkeen näimme meidät ohittaneiden hevoskärryjen pysähtyvän noin sadan metrin päähän, josta bussiasema sitten löytyikin. Bussin piti aikataulun mukaan lähteä puoli kymmeneltä, mutta matkaan taisimme lopulta päästä lähempänä kymmentä. Bussi ei tietenkään ollut ilmastoitu luksusbussi jona sitä oli meille markkinoitu, vaan melkeinpä tiensä päähän tullut vanha romu, jonka ilmastointi taisi tarkoittaa lähinnä sitä että bussin ikkunat on mahdollista avata.

Matka sujui kuitenkin mukavasti aina siihen saakka, kun lähestyimme Lombokin länsirannikolla sijaitsevaa Mataramin kaupunkia. Kyydissä oli meidän lisäksi kaksi muuta pariskuntaa, joista toinen oli jäämässä Mataramiin ja toisen piti pysähtyä Mataramissa suurlähetystössä viisumeita uusimassa. Mataramiin saavuttuamme kuskimme alkoi tehdä U-käännöksiä ja pysähtyä useaan kertaan samoihin paikkoihin. Siinä vaiheessa kun ohitimme saman huoltoaseman noin neljättä kertaa, aloimme jo vähän ihmetellä. Tunnin verran ajelimme ympäri kaupunkia, emme tienneet lainkaan missä ollaan tai mihin ollaan menossa, eikä kuskimme puhunut sanaakaan englantia. Lopulta pysäköimme satunnaisen näköisen toimiston eteen, josta tuli ulos ilmeisimmin kuskin pomo, joka valaisi meitä että joudumme vaihtamaan autoa. Kyydissämme mukana ollut kanadalainen pariskunta lähti firman toisella autolla kohti suurlähetystöä, ja me jäimme odottelemaan toimistolle ja syömään viereisestä warungista maittavat nasi campurit.

Tunnin verran odottelelimme kanadalaisia ja lopulta he saapuivatkin, tosin eivät olleet saaneet uusittua viisumeita koska lähetystö oli jo kiinni. Matkamme jatkui nyt siis kohti Lombokin Kutaa. Kanadalaisella pariskunnalla oli ilmeisesti ollut aika rankkapäivä, koska pariskunnan mieshenkilö, reilu parikymppinen surffari pitkässä mullettissaan ja peilaavissa aurinkolaseissaan oli ehkä lapsellisin ja juntein henkilö mitä koko matkalla oli tullut vastaan. Hän jaksoi valittaa koko matkan, kunka perseestä kaikki on ja lisäksi oli äärimmäisen epäkohtelias paikallisia kohtaan. Loppumatkasta hän myös halusi välttämättä istua puoliksi ulkona auton ikkunasta, mikä vähintäänkin näytti aika vaaralliselta, mutta ei kai hätää koska kertomansa perusteella he tekevät sitä jatkuvasti kavereidensa kanssa Kanadassa. Cruise kontrolli päälle ja kuskikin voi istua ulkopuolella autosta sekä ohjata jaloilla.

Parin tunnin autossa istumisen jälkeen olimmekin jo Kutassa. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli ystävämme Rollin, oikealta nimeltään Baktin, suosittelema Puri Itoma Guesthouse, joka oli hänen isoisänsä omistama ja setänsä hoitama paikka. Huoneet nähtyämme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että hintalaatusuhde ei ole aivan kohdallaan (250 000 IDR / yö) ja päätimme käydä katsastamassa lähialueen muutkin yöpymispaikat. Kanadalaisetkaan eivät jääneet sinne ja hyvä, niin koska en olisi halunnut heitä enään tavata tällämatkalla. Baktin sedälle, Johnille, surffimies oli hyvin epäkohtelias, koska hinta oli liian kallis. ”Are you waiting for Jesus to wake you up with these prices or what”. Naapurista löytyikin todella luksoori huone ilmastoinnilla, jonka hinnaksi muodostui 225 000 IDR / yö, pienen tinkimisen jälkeen. Huoneen lähtöhinta oli 350 000 IDR / yö, eli taisi olla pulaa asiakkaista. Paikan nimi on Matahari Inn ja me saimme entisen villa huoneiston jossa oli suuri wc isoine kukkapenkkeineen, todella suuri huone kaapistoineen ja sohvineen sekä kaunis piha uima-altaalla varustettuna. Päätimme jäädä tänne 4:ksi yöksi. Mikä hienointa, nyt vihdoinkin pääsimme makeanveden suihkuun, jota ehti tulla vähän ikävä Gili Airilla, siellä kun ei hanasta tule kuin merivettä. Illalla saimme vielä hoidettua prätkän kolmeksi päiväksi sekä seuraavalle päivälle surffitunnin heti aamusta. Homma on siis kupissa eli huomista odotellessa. Säätöjen jälkeen kävimme vielä naapurissa syömässä ja ravintolan pitäjä kertoi tuntikausia elämästään ja yleensäkin asioista Indonesiassa, muunmuassa uskontojen välisistä avioliitoista, uhkapelaamisesta jne. Eipä olisi uskonut, että esim kukkotappelujen järjestämisestä voi helposti saada täällä jopa 5 vuotta linnaa.

15.11.10 # Day 15 Gili Air, Lombok

Viimeisen Gili-päivän päätimme viettää vieraillen läheisellä naapurisaarella Gili Trawanganilla, joka on kolmesta Gilin saaresta suurin, ja myös turistien eniten suosima: heti rantauduttuamme saimme huomata, että katukuva poikkesi melko paljon Gili Airin rauhallisesta menosta. Joka puolella oli mainoskylttejä, hirveästi ihmisiä ja kaikennäköisiä korujen yms. kaupitteluyrityksiä. Lähinnä mieleen tuli pienimuotoinen Kanariansaarten Playa del Ingles, mikä mielikuva vain vahvistui lounaalla kun viereisessä pöydässä pari brittityttöä jakoivat kokemuksia edellisestä illasta ”olin kännissä vielä kun heräsin!”. Rannat oli myös rakennettu paljon täydemmiksi, eikä Gili Airin ihania rantaravintoloita vastaavia paikkoja täältä löytynyt, vaan kaikki olivat kauempana rannasta. Kipusimme kuitenkin saaren ainoalle kukkulalle, josta oli mahtavat näkymät kaikille kolmelle Gilin saarelle ja myös viereiselle Lombokille. Kaikenkaikkiaan olimme kuitenkin erittäin tyytyväisiä, että olimme päätyneet asustamaan Gili Airilla Trawanganin sijaan.

Illalla kävimme vielä pakkaamisen lomassa nauttimassa viimeisen mainion red snapper-illallisen ja kävimme moikkaamassa Papayan ja Rollingin, joille emme suinkaan sanoneet jäähyväisiä vaan totesimme että ensi kerralla nähdään. Tänne nimittäin on pakko tulla toistekin.

14.11.10 # Day 14 Gili Air, Lombok

Sunnuntaina oltiin toivuttu vatsapöpöstä ja päästiin vihdoin tekemään neljäs ja viimeinen Open water sukellus. Sukelluspaikka oli valitettavasti sama kuin jo aiemmalla sukelluksella, mutta kaloja ja mahtavia koralleja jaksaa katsella samassakin paikassa. Puolenpäivän aikaan oltiinkin sitten jo sertifioituja open water –sukeltajia, eli saadaan sukeltaa missä tahansa maksimissaan 18 metrin syvyyteen. Sukelluskoulu yritti vielä kaupata päivän lisäkurssia, jossa harjoitellaan vielä syvemmälle eli 30 metriin sukeltamista, mutta emme nyt vielä sitä halunneet tehdä. Ehkä sitten seuraavalla sukellusmatkalla...

Iltapäivällä Papaya kertoi, että hänen ystävänsä menee naimisiin ja illalla olisi hääjuhlat kylällä ja pyysi meitä liittymään seuraan. Indonesiassa on tapana kutsua häihin kaikki kynnelle kykenevät ja vieraat saavat myös kutsua omia vieraitaan, sillä jokainen vieras laittaa lahjakirjekuoreen hieman rahaa häälahjaksi, ja näin saadaan kerättyä hääparille mahdollisimman hyvät eväät uutta elämää varten.
Iltakahdeksan maissa olimme sitten laittaneet juhlatamineet (eli lähinnä puhtaimmat mitä rinkasta löytyy) päälle ja suuntasimme kohti juhlia. Sisään tullessa vastaanottokomitealla oli pieni laatikko kirjekuoria varten, ja vastineeksi jokainen vieras sai pienen pahvilaatikon jonka sisältä löytyi erilaisia kakkuja ja leivoksia sekä vettä. Rasiat kädessä menimme istumaan juhlateltassa olevaan tuolirivistöön odottamaan ohjelman alkua. Alkuun saatiin vähän aikaa odotella hääparin saapumista. Heidän tultuaan paikalle ja mentyään istumaan omille tuoleilleen teltan toisella reunustalla olevalle lavalle (jonka vierusta oli koristeltu psykekankain..), alkoi illan ohjelma. Siihen sisältyi puheita joiden sisällöstä valitettavasti emme ottaneet selkoa sekä pikkutyttöjen tanssikilpailu. Mielikuva muslimihäistä muuttui kovin äkkiä, kun lavalle asteli minihameisiin sonnustuneita noin kahdeksanvuotiaita tyttöjä vetämään ryhmätansseja MTV-tyyliin poppihittien tahdissa. Kaksi ryhmää esitti molemmat kolme tanssia osin samoista biiseistä, ja tätä ihmetellessämme Papaya valaisi meille kyseessä olevan eräänlaisen kilpailun ryhmien välillä.

Hääjuhla ei sitten kestänytkään kovin paljoa kauempaa, ja loppuillan vietimme Gita Gili-baarin tiskillä juhlistaen viimeisiä päiviä Gili Airilla ja toki myös uunituoreita sukellussertifikkaatteja. Maistatimme myös paikallisille Suomen-tuliaisina perinteistä salmaria, joka upposi kuin kuumille kiville. Tapasimme myös saarella sukellusoppaana asuvan suomalaisen Jennin, joka oli asustellut Gilillä jo vuoden verran. 80 euron vuokralla kuukaudessa Jenni kertoi saavansa isosta talosta oman huoneen, keittiön varusteineen ja lisäksi pyykkäyspalvelun. Vähän alkoi houkuttaa itseäkin kyseinen vaihtoehto...

13.11.2010 #Day 12-13 Gili Air, Lombok

Eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa. Riikalle tuli akuutti masupöpö, joten viimeistä sukellusta ei päästy tekemään vielä eilen, eikä tänäänkään. Tulipahan väliin ainakin muutama päivä joina ei tehdä yhtään mitään paitsi rentoudutaan, levätään ja kerätään voimia. Nyt onneksi tilanne näyttää jo paremmalta ja satiin aikataulutettua sukellus uudestaan sunnuntaiaamuksi. Nyt oli myös hyvää aikaa vihdoin päivittää blogia jonka kirjoittaminen oli viimeiaikoina jäänyt vähän retuperälle. Saatiin myös samalla vähän suunniteltua matkaa eteenpäin, eli varattiin lennot parin viikon pääähän Denpasarista Singaporeen sekä Malesian Kuala Lumpurista Vientianeen, Laosiin.

11.11.2010 #Day 11 Gili Air, Lombok

Kuudelta ylös ja aamiaiselle! Munakkaat ja kahvit olivat yhtä mainioita kuin aikaisemminkin ja tänään ei väsymyskään painanut juurikaan. Olimme jo edellisenä päivänä vaihtaneet uudet happipullot liiveihimme, joten nappasimme kimpsut kasaan ja merelle taas.

Tänään suuntana oli Halik reef, jonne oli hieman pidempi matka veneellä, mutta matka kesti kuitenkin vain noin 15 minuuttia. Sääolosuhteet olivat taas oikein hyvät kuten oli povattukin. Tämänpäiväinen sukellus ei sinänsä sisältänyt juurikaan skillssejä vaan keskityimme lähinnä alueen tutkimiseen. Tälläkertaa menimme myös ensimmäistä kertaa 17 metriin, kun aikaisemmin olimme käyneet max. 12 metrissä. Mereneläviltään tämä reissu ei ollut kovin erikoinen, kun oikeastaan kaikki vastaantulleet selkärangattomat olimme jo nähneet aikaisempinakin päivinä. 45 minuutin sukelluksen jälkeen vuorossa oli taas tentti ja halutessamme saimme myös tehdä jo lopputentinkin. Opiskeluun oli nähty sen verran vaivaa, että asiat tuntuivat uponneet kunnolla takaraivoon, joten tehtiin loppukoekin siinä samalla, hyvillä tuloksilla sekin myös. Enää olisi siis jäljellä viimeinen sukellus, joka suoritetaan heti kasilta aamulla.

Tänään jäi sentään vähän muuhunkin aikaa kun enään ei tarvinnut opiskella ja sukelluskin oli heti aamusta. Riikka päätti ottaa tähän väliin välikuoleman, mutta itse lähdin metsästämään rahanvaihtopistettä ja wlania. Menin tietysti kyselemään heti sieltä, mistä aikaiseminkin oli tullut päteviä vastauksia, joten suuntasin iltapäiväkäppäilyni kohti Gita Giliä ja Papayan konttoria. Pojat ottivatkin minut lämpimästi vastaan kuten yleensäkin ja tuli pari tuntia vain istuskeltua ja juteltua niitä näitä. Wlaneja saarella ei juurikaan ole ja jos on niin niiden käyttö maksaa ja ovat muutenkin kovin hitaita, kuten myös saaren muutkin internetpisteet. Ohjeet hyvään rahanvaihtopisteeseenkin tuli kuin liukuhihnalta. Puheeksi tuli myös pääni parturointi, koska liian pitkät otsakutrit tuppaavat jäämään ikävästi sukellusmaskin väliin, mikä ei ole toivottavaa esim. huomisessa finaalisukelluksessa jolloin luvassa on mm. maskin poisotto ja takaisin laitto merenpohjassa. Rollinghan tästä innostui ja kertoi leikkaavansa kotikylänsä kaikkien poikien tukat, joten ajattelin että miksen sitten minäkin tukkaani hänellä leikkauttausi. Siis tuumasta toimeen: terassituoli rannalle, tukka märäksi, uusi partaterä! Warung Muslimista ja eikun leikkaamaan. Partaterä vaikutti olevan varsin kätevä kamman kanssa tukanleikkuuseen, tuli mieleen ne leikkuuveitset mitä Suomenkin partureissa välillä käytetään. Tottunein ottein Roll oli leikannut tukan lyhykäisemmäksi parissakymmenessä minuutissa ja lopputulos oli varsin positiivinen. Hyvä tyyli, parempi ryhti, eikä tukka enään varmasti mene maskin ja naaman väliin. Palkkioksi miekkonen ei haluunnut muuta kuin nähdä lopputuloksen, mutta kiitollisuuden velassa heitin kuitenkin paketin paikallista syöpäpötköä eli Gudang Garamia. Hintaa parturoinnille tuli siis 10000 rupiaa eli noin 80 senttiä. Lopputulos oli silti miellyttävämpi kuin monellakin parturikäynnillä Suomessa.

Loppuilta sujuikin rauhallisissa merkeissä. Saatiin vaihdettua rahaa ja tuli jopa vähän pyöriteltyä pitkästä aikaa devilstiksoneitakin, mistä syntyi useita hauskoja keskusteluja lokaalien kanssa. Nyt sitten vaan iltaruoat kupuun ja valmistautumaan huomiseen, viimeiseen sukelluskoitokseen.

10.11.2010 #Day 10 Gili Air, Lombok

Puoliheränneinä raahauduimme aamiaiselle Gusung Indah’n rantakahvilaan. Munakkaat ja kahvit naamioon vedettyömme saavuimmekin jo pääkallopaikalle Blue Marliniin, joka onneksi sattui olemaan melkein naapurissa. Tentit tuli tehtyä ja olivatkin yllättävän helppoja, kummatkin sai täydet pisteet.

Kolmisen tuntia harjoittelimme erilaisia skilssejä altaassa mm. hätänousu pinnalle, maskin täyttö ja tyhjennys, kelluminen oikessa tasossa hengityksen avulla jne. Mulla ei tosin ole mitään hajua suomenkielisistä sukellustermeistä, kun kirjakin oli englanniksi, mutta jotain tuonnepäin varmaan.
Seuraavaksi siirryimmekin merelle. Sukelluspaikkana oli taas sama kuin edellisenäkin päivänä: Hans Reef. Tälläkertaa onneksi oli äiti luonto puolellamme ja ilma oli mitä loistavin ja ennenkaikkea tyyni. Tällä kertaa kokemus oli vielä edellistäkin miellyttävämpi, koska enää ei jännittänyt sukelluslaitteiden käyttöä ja ehti jopa tähyilemään merenalaista elämää tarkemmin. Vastaan tuli tälläkertaa mm. Iso merikilpikonna, jota oli mahtavaa seurata lähietäisyydeltä.

Sukelluksen jälkeen olikin taas vuoro mennä takaisin altaaseen, jossa käytiin läpi vielä muutamia tarvittavia taitoja. Päivä oli pitkä, eikä paljon muuta kerennytkään illalla tekemään, kuin opiskella 3 tuntia seuraavan päivän tenttiin, syödä illalliset ja sitten mentiinkin jo yöpuulle. Seuraavana päivänä sukeltamaan lähdettäisiin jo klo 8, koska sääolosuhteet ovat suotuisammat aamuisin.

9.11.2010 #Day 9 Gili Air, Lombok

Innostuttiin sitten tosiaan niin paljon snorklaamisesta että päätettiin viedä ajatus astetta pidemmälle. Päästiin jo seuraavana päivänä tuumasta toimeen ja 200 metrin uintitestin ja 10 min kellumistestin jälkeen vedimmekin jo märkäpukuja päälle valmiina menemään altaaseen jossa käytiin läpi nopeasti muutamia perustaitoja, jotta meidät uskaltaisi päästään mereen laitteiden kanssa. Siinä ei kauaa nokka tuhissut ja nyt oli jo tiedossa esim. miten siitä pulikasta hengitetään ja miten päästä pohjaan. Opettajaksi meille tuli Englannista kotoisin oleva Linsay, joka oli Gili Airilla working holidaylla.

Kokemus oli varsin mahtava. Jännitti tosin aika paljon aluksi, koska sää oli melkoisen huono ja merenkäynti kova. Pinnan alle päästyämme tilanne muuttui kuitenkin hyvin rauhalliseksi ja homma eteni kuin luonnostaan. Merenalainen maailma oli täysin uusi kokemus, mitä ei ole päässyt lähellekään pelkän snorkkelin kanssa. Aluksi oli myös vähän hankalan tuntuista hengittää, kun yllättäen ei ole tottunut hengittämään veden alla. Vastaan tuli vaikka mitä kaloja, mitkä kaikki tosin kirjattiin sukelluslokiin, mutta joista puolienkaan nimiä en tiedä suomeksi. Vastaan tuli ainakin mustekala ja ziljoona muuta fisua. Näin ensimmäisellä sukelluskerralla tosin ei keskittyminen riittänyt niinkään kalojen katseluun, vaan enemmänkin siihen hengittämis ja tasapainoilupuoleen, ettei esim. heti ruhjo itseään koralliriuttaan.

Kaikki meni varsin mainiosti alusta loppuun ja oli älyttömän siistiä, joten ilman muuta yhteistuumin päätimme jatkaa kurssia loppuun asti. Eli seuraavat 4 päivää tulisivat olemaan pitkiä, opiskelutäytteisiä, rankkoja, sekä kohtuullisen bissettömiä. Jostain kumman syystä kun krapula ja sukellus eivät kovin hyvin sovi yhteen. Kurssin päätteeksi meistä toivottavasti siis tulee sertifioituja PADI Open Water sukeltajia.

Sukellusreissun jälkeen tuli suuri väsy, mutta sen lisäksi piti vielä lukaista harmittomat 189 sivua sukelluksen teoriaa huomista tenttiä varten. 5h siinä meni, mutta tulipahan opeteltua asiat kunnolla, kuten vanhat opiskelijat konsanaan. Uni maistui pitkästä aikaa kohtuullisen ajoissa ja kellot pistettiin herättämään huomiseksi klo 8.

8.11.2010 #Day 8 Gili Air, Lombok

Snorklausreissumme oli sovittu alkavaksi jo puoli kymmeneltä, joten pikaisen aamiaisen jälkeen siirryimme Papayan toimistolle odottelemaan muita snorklaajia. Alunperin retkellä piti olla vähintään 6 osallistujaa, mutta ilmeisesti peruutuksen takia saimme matkaseuraksemme vain yhden pariskunnan. He olivat reissanneet jo puolisen vuotta pitkin Aasiaa ja edessä oli vielä toinen mokoma Etelä-Amerikassa.

Sopivat maskit, snorkkelit ja räpylät valittuamme olimmekin valmaata lähtöön. Aurinko paistoi ja ilma oli mitä mahtavin, mitä nyt taivaanrannassa häämötti muutama sadepilvi. Ensimmäisellä snorklauspaikalla Gili Trawanganin edustalla pääsimme heti uimaan kilpikonnien kanssa. Paikalla oli meidän neljän lisäksi muitakin snorklaajia ihastelamassa kilppareita, mutta konnat polskuttelivat rauhallisesti menemään turistilaumoista huolimatta. Seuraavaksi siirryimme ihastelemaan Gili Menon koralleja. Ei käynyt kateeksi naapurivenettä, jossa oli meidän venettämme vain hieman suurempaan paattiin änkeytynyt noin 30 henkilöä. Rantauduimme Gili Menolle, jossa kävimme ”ihastelemassa” saarella sijaitsevaa järveä, joka tosin oli mutaisuudessaan melkein Suomen järvet voittava, suolavetinen lammikko. Söimme myös lounasta Gili Menolla. Menon hinnat vaikuttivat kotisaartamme hieman kalliimmilta ja lounasta syödessä sai vastailla lähes jatkuvasti ”ei kiitos” koruja ja muuta sälää kauppaaville myyjille.

Lounastauon aikana totesimme, että snorklaus oli ollut niin mahtavaa, että käymme myös sukelluskurssin Gileillä ollessamme ja päätimme mennä ilmoittautumaan heti kun ehdimme. Menimmekin heti samana päivänä varaamaan Open water diver-kussi Blue Marlin Divestä, mikä tulisi kustantamaan 350$ per nenä. Pääsisimme aloittamaan heti seuraavana päivänä ns. testisukelluksella, ja jos edelleen sen jälkeen haluaisimme suorittaa koko kurssin, jatkuisi se vielä 3 päivää.

Iltapäivällä käyskentelimme Papayan ja Rollingin kanssa kylän läpi pitkin kujia ja pihoja metsästäen uutta sim-korttia. Se löytyikin ja Rollingin avuastamana saimme sen myös aktivoitua. Illalla söimme erinomaiset tonnikalapihvit Zipp’sissä (40.000 rupian eli reilun 3 euron hinnalla, kannattanee syödä täällä enemmänkin tonnikalaa jos on tarjolla). Sitten olikin aika mennä nukkumaan ja odottamaan jännityksellä seuraavan päivän sukellusta, joka alkaisi heti yhdeksältä.

7.11.2010 #Day 7 Gili Air, Lombok

Sattuneesta syystä tuli nukuttua astetta pidempään kuin yleensä. Aamupäivä meni ihan istuskellessa ja lueskellessa omalla terassilla ja myöhäiset lounaat vedettiin taas kotimestoilla. Eiliset iltaruoat olivat niin maukkaat, että päätettiin kokeilla toista suositeltua paikkaa eli Zipp’siä, joka sijaitsi saaren toisessa päässä lähempänä satamaa. Tänään ei kuitenkaan otettu kalaa, kun tyhmänä ajateltiin, että eihän sitä nyt joka päivä viitsi syödä. Itse otin Broileria chilikastikeella (local hot) ja Riikka tempeä vihreässä currykastikkeessa. Olivat hyvin maukkaita, mutta eivät eilistä kalaa kyllä voittaneet.

Lauantaina tuli luvattua Papayalle, että ostamme häneltä snorklausretken maanantaille, joten ruoan jälkeen siirryimme hänen toimistolleen, joka oli Gita Gilin vieressä. Retkestä maksoimme 80000 per naama, noin 6.5 euroa, mikä oli mielestämme kohtuullinen hinta 3:sta eri snorklauskohteesta ja samalla pääsisimme käymään myös viereisellä pikkusaarella Gili Meno:lla.

Samalla käynnillä Papayan apulainen Roll koitti auttaa minua paikallisen SIM –kortin aktivoinnissa, minkä ostin jo Padang baista siinä toivossa, että saisin jonkinnäköisen internetin hyvään hintaan, Gili Airilla kun oli melkoisen kalliit ja huonot yhteydet käytössä. Kävi kuitenkin ilmi, että ostamani prepaid sim oli ensinnäkin todella turistihintainen, eikä se edes toiminut kun balilla, joten se siitä sitten. Roll kuitenkin lupasi tiistaina auttaa minua ostamaan paikallisen sim-kortin saaren keskellä sijaitsevasta kylästä ja parempaan hintaan myös. Aktivointisäädön yhteydessä Papaya soitteli kitaraa ja lauleskeli itse säveltämäänsä biisiä Welcome to Gili Air (Riikka & Sampo), minkä tietysti sovitti extempore meidän nimille ja kotimaalle sopivaksi. Vaikka pojat olivatkin tietysti myyntimiehiä, lippuja jne myymällä kun elantonsa tekevät, niin ei kuitenkaan ollut mitään pakkomyyntiä ja muutenkin harvinaisen ystävällistä ja mukavaa porukkaa.

Takaisin koti-bungalowiimme saavuttuamme huomasimme, että lakanoihin oli syntynyt ikävän näköinen syöty reikä. Epäilimme syypääksi rottia, jotka lonarin (matkailuraamattu Lonely Planet) mukaan ovat alueella ongelma, mutta onneksi myöhemmin selvisi että vastuussa olikin ylimääräisen sängyn alla asuva kotihiiri, joka oli ilmeisesti siinä uskossa että lakanoiden alla oli jotain hyvettä. Lakanat onneksi vaihddettiin samantien, kun vain kävimme pyytämässä.

6.11.2010 #Day 6 Gili Air, Lombok

Lauantaina päätimme tehdä kävelyreissun saaren ympäri. Koko saarella on läpimittaa vain reilun kilometrin verran, ja koko saarenkin kävelee ympäri tunnissa. Gili Airia ympäröi kauttaaltaan parin metrin levyinen hiekkaranta. Itäpuolella on enemmän majapaikkoja, kun taas länsipuoli on melko autiota – ainakin toistaiseksi. Useassa paikassa on uusia bungalow-kyliä ja jopa isompi hotelli rakenteilla.

Lounas vedettiin ihan kotipaikassamme, perus flailai chicken. Iltapäivä tais mennä ihan löhöillessä ja illan bileitä odotellessa. Pimeää tuli jo noin klo 18 aikaan, kuten muinakin päivinä ja joskus ysin maissa mentiin syömään illallista. Tänään päätettiin maistaa grillattua kalaa Gita Gilissä, jota jo ystävämme Suomessa olivat hehkuttaneet ennen lähtöämme. Otettiin puoliksi kookas Red Snapper joka oli todella hyvää. Ei voi kun suositella muillekin. Kastikkeeksi valkosipulimurskaa öljyssä, salaatin ja riisin kera, NAM. Ruokaillessamme juttelemaan tuli paikallinen matkanjärjestäjä, Papaya ja hänen apulaisensa Roll, joista tulikin jatkossa tosiaan saaren suosikkityyppejämme, mutta heistä lisää myöhemmin. Täällä paikallisilla on melkein kaikilla oikean nimensä lisäksi yleensä englanin kielestä lainattu lempinimi, jotka ovat huomattavasti helpompia muistaa kuin paikalliset nimet.

Sakan jälkeen päädyttiin uudestaan Space Bariin, jossa meininki olikin jo ylimmillään. Tänään musiikkivalinnatkin olivat osuvampia kuin eilen. Tuli tanssittua itsensä nestehukkaan ja oli todella hauskaa. Riikka väsähti jo puolen yön aikaan, mutta itse jaksoin pyöriä mestoilla noin 3 asti. Tuli samalla tavattua taas kaikenmoista vipeltäjää, kuten paikallinen Ba’cardi, joka hyviksissään kertoi puolet elämänsä tarinasta tällä saarella.

5.11.2010 #Day 5 Gili Air, Lombok

Muutaman päivän Balilla oleilun jälkeen olikin jo aika vaihtaa maisemaa, tarkemmin sanoen Lombokin (seuraava saari Balilta itäänpäin) luoteisrannikolla sijaitsevalle Gili Airin saarelle. Gili-saaria on vierekkäin yhteensä kolme: suurin Gili Trawangan, pieni Gili Meno ja keskimmäisin Gili Air, jota kohti olimme siis suuntaamassa. Venematka saarelle oli melko pomppiva vaikka merenkäynti olikin ilmeisesti paikallisessa mittakaavassa melko rauhallista. Saarilla ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja, ja Gili Airin satamaan päästyämme jatkoimme matkaa hevoskärrytaksilla saaren toiseen päähän. Emme olleet varanneet majoitusta etukäteen ja muutamat ensimmäiset paikat olivatkin täysiä, mutta löysimme vapaan bungalowin Gusung Indahista hintaan 250.000 rupiaa per yö.

Eräs syy siihen, että lähdimme Balilta jo muutaman päivän jälkeen oli se, että Sampo oli bongannut jo Suomesta käsin bileet Gili Airilla tänä viikonloppuna. Suuntasimmekin heti ensimmäisenä iltana Space barin Scorpio-bileisiin. Baarin omistaja, sveitsiläinen Gabriel on pitänyt baariaan pystyssä jo parin vuoden ajan. Gabriel oli kuulemma alunperin tullut Gili Airille vain lomailemaan, mutta oli tykästynyt paikkaan niin paljon että päätti perustaa sinne oman baarin jolla elättää itsensä. Itse bileet olivat perjantain osalta hienoinen pettymys, kun psytrancen sijaan soikin radiohittejä. Päätimmekin lähteä jo melko ajoissa takaisin nukkumaan, ja juuri poistuessamme alkoi soida Daruden Sandstorm – lähdimme siis juuri oikeaan aikaan.

4.11.2010 #Day 4 Balangan Beach, Bali

Tänään vaihdoimme majapaikkaa. Olimme jo täysin ihastuneet Flower bud bungaloweihin, mutta valitettavasti olimme varanneet sieltä majapaikan vain kahdeksi yöksi eikä kolmantena heillä ollut enää tilaa, joten siirryimme kadun toiselle puolelle Sea view’iin, mikä oli Flower budia hitusen edullisempi, mutta tunnelmaltaan ei ihan yhtä kiva. Sea view’in bungalowit oli rakennettu kaksikerroksisiksi siten, että ala- ja yläkerrassa oli erilliset huoneet, mutta yhteisellä vessalla. Saimme alakerran huoneen, johon kuului äänet läpi yläkerrasta melko hyvin. Itse bungalow oli kuitenkin siisti ja mukava. Vuokrasimme Sea View’n mopovuokraamon Johnnylta päiväksi mopon (60.000 rupiaa/päivä), jolla lähdimme ajamaan kohti Balin etelärannikolla sijaitsevaa Uluwatu templeä.

Temppeli sijaitsee aivan rannikolla jyrkkien kallioiden päällä (mitä oivallisin sijainti merten hengille omistetulle temppelille). Temppeli on kuuluisa myös apinoistaan, joita asustelee temppelin alueella ja jotka ovat erityisen kiinnostuneita turistien aurinkolaseista ja korvakoruista. Naisten tuli ottaa korvakorutkin pois ennen temppelille menoa. Lisäksi sisäänkäynnillä meidät yritettiin myös saada palkkaamaan alueelle opas 50.000 rupian hintaan (kun itse temppelin sisäänpääsymaksu oli 3000 rupiaa), joka esittelisi meille aluetta ja joka myös pitäisi huolta siitä, että apinat eivät pääse nappaamaan tavaroitamme. Päätimme kuitenkin jättää oppaan väliin ja kierrellä itseksemme, mutta näemmä varoittelu apinoista ei ollut ihan liioiteltua, sillä näimme yhden varastavan japanilaisturistilta aurinkolasit päästä. Paikallisella oppaalla oli onneksi hedelmä mukana, jonka sai sitten apinan kanssa vaihdettua aurinkolaseihin. Itse temppelin sisään ei saanut mennä, mutta jo pelkästään ympäröivä alue ja maisemat olivat ehdottomasti matkan arvoisia.

Takaisin tullessa ajelimme ympäriinsä mopolla maisemia ihaillen ja pysähdyimme paikalliseen katukojuun lounastamaan nasi campuria (kiitos Kaisalle hyvästä vinkistä!) mikä sisältää keitetyn riisin lisäksi useita eri kastikevaihtoehtoja, joita saa valita lautaselleen 12.000 rupialla. Ruoan säilytyspaikka lasitiskillä kärpäsineen näytti alkuun hieman epäilyttävältä, mutta lounastaessamme ravintolaan tuli myös useita paikallisia ostamaan vastaavat sapuskat, ja ruoka oli erinomaisen hyvää eikä vatsapöpöstä ollut myöhemmin tietoakaan.

3.11.2010 #Day 3 Balangan Beach, Bali

Tänään nukutti, mutta mikäs siinä, ei oo kiirettä mihinkään. Aamupalaa syötiin kotipaikassamme puolenpäivän aikaan ja koska omilta mestoiltamme oli vesipullot loppuneet niin vuorossa oli vedenhakureissu. Lähin kioski sijaitsi kuulemma 5 minuutin matkan päässä, mikä kuulosti hyvältä koska oli todella kuuma. Kioski pian löytyikin ja vedet saatiin mukaan ja tosiaan siinä helteessä ei olisi halunnutkaan kävellä yhtään ylimääräistä metriä. Lounaaksi omasta keittiöstä flailai chickeen (fried rice with chicken) ja seuraavaksi päätettiiin mennä tutustumaan Balangan Beachin kuuluisaan surffirantaan.

Ranta oli todella maineensa veroinen; todella kaunis ja iso, ja aallot näyttivät houkuttelevilta. Surffivammaisina emme kuitenkaan uskaltaneet sinne itse mennä, koska pohja on kuulemma terävää korallia ja aallot hitusen liian isoja ensikertalaisille. Tyydyimme siis vain katselemaan isojen poikien aalloilla ajelua. Kuumuus jatkui päivälläkin joten aika pian tunsin itseni aika huonovointiseksi, vielä keltanokkaisena suomipoikana. Kyseessä siis varmaan mineraalien puutostila ja nestehukka. Pienellä lepäämisellä huonovointisuus meni onneksi pian ohi.

Seuraavaksi päiväksi suunnittelimme jo mopon vuokrausta ja lähialueen temppelillä (Uluwatu temple) vierailua. Loppuillasta kävimme vielä katsomassa auringonlaskua rannalla, joka oli todella mahtavan näköinen. Todellakin voittaa tämänhetkiset Suomen ikiyöpäivät ja räntäsateet.

2.11.2010 #Day 1 Balangan Beach, Bali

5-6 tunnin lento meni kuin hujauksessa. Uni tuli sittenkin silmään eikä lennosta jäänyt juuri muuta mieleen kuin hyvät kalamätöt ja hassu kiinalainen mies vieressämme joka ei osannut täyttää viisumilappuja koska niissä oli kaikki kohdat nimetty vain englanniksi ja indonesiaksi. Osattiin auttaa sitä vain sen verran että sai nimensä kirjoitettua oikeaan kohtaan, mutta onneksi lentohenkilökunta oli auttavaisia. Se kuponki oli kyllä muutenkin vähän vaikeakielisesti ohjeistettu. Esimerkiksi olisi kai pitänyt merkitä tullattavaksi kaikki yli $250 omaisuus mitä matkalaukusta löytyy. En kuitenkaan olisi halunnut maksaa mitään tulleja tavaroista mitä en todellakaan ole viemässä myyntiin tms. Siihen olisi muuten mennyt puolet laukkun sisällöstä, eikä tullaushinnoista tietenkään ollut mitään infoa. Homma meni kuitenkin jouhevasti ihan vihreää linjaa vaikka kamat vielä läpivalaistiin maahantullessa, eikä tullikaveria tuntunut kiinnostavan merkatut laput sen enempää. Luultavasti lentävät roskiin työpäivän päättyessä. Tosin saatan katua tätä vihreän linjan päätöstä maasta poistuessamme, kun menetän puolet omaisuudestani rajalla mutta huolitaan siitä myöhemmin jos niikseen tulee.

Väsymys oli suuri, veikkaisin että suurimmaksi osaksi nestehukan vuoksi, kun lähinnä tuli koneissa kitattua kokista ja kaliaa. Pari kupposta automaattivettä kuitenkin paransi tilannetta ja skarpautti mieltä. Oli mukavaa olla vihdoin perillä. Kentältä pois pääsemisessä sai tietysti odotella tovin jos toisenkin. Ensimmäisessä jonossa viisumi maksetaan. Toisessa jonossa se hyväksytetään. Matkatavaramme saimme kuitenkin samantien, ihme kyllä. En olisi ollut yhtään ihmeissään jos lentojen vaihtojen aikana olisi kadonnut rinkka jos toinenkin.

Kentältä ulos päästyämme fiilis oli hyvä. Tietysti jouduimme heti taksiukottajien kynsiin. Onneksi meillä oli suurpiirteinen arvio, mitä taksimatkamme Balangan beachille pitäisi maksaa, niin ei langettu ansaan. Jonotimme kiltisti virallista taksia ja sen hinnaksi tuli 135000 rupiaa eli noin 12 euroa, ei kauhean paha ottaen huomioon, että matka kesti kuitenkin noin puolisen tuntia. Koko automatkan saimme kuunnella mahtavaa paikallista vingutusmusakkia. Kuskimme vaikutti aluksi vähän tympääntyneeltä tivatessaan ”address, address, give”, mutta loppupeleissä taisi sekin olla ihan mukava kaveri, vaikka kielimuurin takia ei kauheasti matkalla jutusteltukaan. Perille päästyämme kuski päästeli riemunkiljahduksia joiden sisältöä valitettavasti emme ymmärtäneet – lieniköhän itsekin yllättynyt, että löysi oikeaan paikkaan.

Ensimmäisen kohteemme oli Flower Bud Bungalows, jonka ensivaikutelma oli juurikin niin hyvä kuin kuvista etukäteen olimme katsoneet. Hinta on noin 24e / yö yhteensä kahdelta henkilöltä, eli ei halvin mahdollinen, mutta ei kalliskaan. Ja tämänhetkisille ryytyneille ja haiseville (minä) matkustajille juuri sitä mitä tilattiinkin. Oma kiva pikku bungalow pienessä pihapiirissä. Oma veski suihkuineen ulkopuolella aidatulla takapihalla ja täydellinen pieni terassi patioineen jossa tälläkinhetkellä tätä merkintää naputtelen. Henkilökunta on hyvin ystävällistä. Heti tultiin tuomaan melonilassit tms tervetuliaisdrinkiksi pöytään ja auttoivat kaikissa kysymyksissämme parhaansa mukaan, vaikka olikin kielimuuri välissä.

Illan hiipuessa teki mieli mennä nukkumaan jo ysin aikoihin, kun rytmit ovat matkalla menneet vähän sekaisin. Ja unihan tuli, ainakin hetkeksi. Heräsin kello 1.00 yöllä kurkku kipeänä ja päätin tulla tähän patiolle rustaamaan ensimmäisiä rivejä matkapäiväkirjaan Suomen tuliaisten eli yhden tähden Jallun kera. Näin ensimmäisen päivän päätteeksi ei voi muuta sanoa kuin, että nyt ei vituta :D

1.11.2010 #Day 0

Tästä se sitten alkaa. Herätys kello 05:00, väsyneenä nopeasti aamumätöt naamariin ja HKI-Vantaan kentälle odottelemaan. Check-in sujui hyvin jouhevasti, joten aikaa jäi vielä pari tuntia ihmettelyyn kera pakollisten loman alkutuoppien sekä ilmaisen Wlanin. Väsymyksissä unohtu checkinissä napata Finnairpisteet ilmaisen Euroopan matkan toivossa, mutta onneksi oli aikaa säätää ne vielä checkauksen jälkeenkin. Ensimmäinen lentomme oli ihan Suomen väreissä ja kohdistui Lontooseen. Itse lento oli hyvin tuskaton, lyhyen kestonsa (3 h) ansiosta, vaikkakin Finskin koneissa ei juurikaan ole ajateltu matkustajien mukavuutta, ellei sitten päätä ottaa jotain pisnisliputinta. Tosin niistäkään tiedä, koska luonnollisesti en koskaan ole moiseen luokkaan päässyt vierailemaan.

Heathrown lentokenttä oli ihan kokemisen arvoinen, joskaan en hirveästi pitänyt siitä kokemuksesta. Oli nälkä, väsy ja kiukku. Hirveät ihmismassat velloivat pitkin suuria Englanninlaku-, matkamuisto- ja kalliiden designvaatelikkeiden täyttämiä käytäviä. Ahdisti. Onneksi tilanteen pelasti hyvin maukas kolmioleipä sekä pieni pussi vinegar&salt sipsukoita. Suomessa meidät oli fiksusti checkattu loppukohteeseen saakka, joten ylimääräiseltä matkalaukku ja checkin säädöiltä vältyttiin. Parin tunnin odottelun jälkeen Cathay Pacificin lentomme lähtikin jo kohti seuraavaa välilaskuamme Hong Kongia.

Olin ensimmäistä kertaa suuressa aasialaisen lentoyhtiön pitkänmatkan koneessa. Se oli aivan mahtavaa olosuhteet huomioon ottaen. Koskaan ei ole mennyt 11 tunnin lento noin mukavan jouhevasti. Jokaisella matkustajalla oli oma screeni silmien edessä, josta sai valita sadoista elokuvista, kymmenistä cd –levyistä tai interaktiivisista peleistä itselleen ne sopivimmat omalla pienellä kaukosäätimellä. Itse taisin pelata indonesian kielen alkeet -pelin kolme kertaa läpi siinä toivossa, että muistaisin edes jotain ensimmäisessä matkakohteessamme paikallisesta kielestä. Numerot ja sanat maito ja olut jäivät päähän, kaikki muu unohtui. Safkat koneessa olivat oikein herkullisia ja henkilökunta hyvin ystävällistä aasialaiseen tapaan.

Nukuttua en jostain syystä lennolla silti onnistunut kuin pari tuntia. Riikka taisi vetää sikeitä vähän reilummin. Hong Kongissa oli edessä taas muutaman tunnin odotus. Kenttänä tämä oli huomattavasti positiivisempi kokemus kuin Heathrow. Melkein harmitti jatkaa heti matkaa, mutta Honkkariinhan palaammekin uudestaan lomamme loppupuolella. Pienen kiertelyn jälkeen ehdimme vetää Black Pepper Chicken bunssit naamariin jatkoimmekin lentämistä edelleen Cathay Pacificin koneella, jokseenkin pienemmällä tosin, kohti päätepistettämme: Denpasar, Bali.

Matkapäiväkirja 1.11.2010 – 1.2.2011, Aasia

Talvi tulossa ja edessä kolme kuukautta lomailua Aasiassa. Miten tähän sitten päädyttiin? Riikka sai ennen matkaa selvittää töissä, että ei, en ole menossa sinne töihin tai opiskelemaan, vaan ihan pelkästään lomalle. ”No mitäs te siellä sitten meinaatte tehdä?” ”Ei vielä tiedetä”. Idea tähän lienee tullut jo viime syksynä, kun 07:24 Jorviin lähtevää bussia kohti tarpoessa Riikka päätti, että ensi marraskuun voisi viettää jossain muualla kuin Suomen kaamoksessa. Vuoden kuluessa suunnitelmat kehittyivät ja lopulta päädyttiinkin lähtemään hieman pidemmäksi aikaa, kun kerran nyt oltiin matkalle lähdössä. Asunto saatiin alivuokrattua mukaville ranskalais- ja italialaistytöille, postit käännettyä (kiitos äiti ja isä!) Sampo sai töistä 3 kuukauden sapattivapaan ja Riikalla loppui viimeisin työsopimus sopivasti päivää ennen matkalle lähtöä. Rinkatkin saatiin pakattua; kolmen kuukauden tarvikkeet painoivat mojovat 14 kiloa per nuppi. Matkalta varmasti kertyy repulle vielä lisäpainoa. Mutta tässä sitä nyt ollaan, seuraavan kerran kotona ensi vuoden puolella. Tähän blogiin keräilemme muutamia kokemuksia ja valokuvia reissultamme, niin ehkä joku muukin innostuisi ja päätää lähteä talvea karkuun.